Lapsi tietää, että taide on kiva.
Aikuinen ei enää pidä taiteesta.
Naisten taidekivuus on tuntematon X.
Mitä naisia vaivaa kun tuhlaavat taiteeseen?
(Sen takia en rupea vaihtamaan muodikkaasti sukupuolta tai pukeutumaan naiseksi)
Artikkeli alkaa siitä kuinka paljon rahaa maksaa yksi Picasson taulu.
Artikkeli alkaa RAHASTA.
Artikkeli ei ala muusta. Se alkaa rahasta.
Mielestäni raha on väärä aihe kun puhutaan taiteesta, koska taiteella ei elää.
Kun puolustaa, että taiteella elää, niin ei voi pahemmin elää valheessa.
Epäilemättä kuvataiteessa on jotakin pahasti vialla.
Kun puolustetaan taiteen tarpeellisuutta, niin jotakin on todella vialla.
Koska epäilyksettömässä taiteessa ei ole syytä puolustaa.
Se mikä on ollut vialla, on todettu pitkä aika sitten, mutta ongelma jatkuu edelleen.
Sinänsä asiallinen artikkeli ei mielestäni ole todistanut minulle syitä, miksi taidetta voi tehdä.
Se ei tuonut myös mitään uutta ideaa, joka valaisisi.
Jos artikkeli on ollut ammattikriitikon tuottama ja kirjoitettu jossakin ammattiuutissivustolla, niin voi taiteilija jatkaa pahoinvointinsa kuten aikaisemmin tunsi.
Ei tullut valaisevaa syytä tehdä taidetta, eikä vanhastaan sitä syytä ollut.
Siinä se taiteen salaisuus. Niin salaista, ettei kukaan tajua.
Jokainen etsii syytä tehdä taidetta.
Artikkeli kyllä yrittää selventää taiteen outoutta.
Esimerkki harrastetaiteilija, joka vuosien jälkeen hyppää yhtäkkiä ammattilaisen kenkiin. Hän pursuaa intoa, rakkautta, luovuutta, lentoa ja mielikuvitus on jotakin Picasson luokkaa, että kohta hänestä tehdään kirjoja, mutta todellisuudessa hän on vasta ensimmäisellä askeleella ja seuraava törmäys on 'kuka aidosti tätä paskaa tahtoo'?
Harrastelija on vanhempi nainen, jolla on paljon rahaa käyttää, ostaa oma galleria-ateljee ja ripustaa gallerioihin. Intoa jatkuu vuosia kunnes tulee se kokemus, että kuka vitussa tätä paskaa oikein tahtoo?
Kaiken vaikeinta, että TAITEESTA TYKÄTÄÄN KUN MAKSAA RAHAA KATSOJALLE.
Siihen se ammattitaide perustuu, että MAKSAT RAHAA JA OLET KUULUISA.
Kuuluisuutta riittää niin paljon kuin rahaa riittää ja taide todellakin maksaa kun muut tajuavat, että taiteilijalla on rahaa.
Harrastelija sitten alkaa miettiä, että onko hän todellakin hyvää tai muut tykkäävät hänen rahoistaan. Ja jälleen kannattaako jatkaa tätä lasten puuhaa, joka ei sovi aikuiselle. Kiva oli tehdä vähän, vapautua jostakin uraputkesta, eikä enempää, muuten voi olettaa että harrastelija on pelkkä hullu. Hulluksi ei kukaan normaali rupea kääntymään. Mutta taide on hullua. Siinä se raja meneekin. Kuka hyväksyy hulluuden, hänellä on chanssit ammattimaistua, koska hulluudessa ei ole oikeastaan sääntöjä. Se taas romuttaa koko aikeen, miksi taiteilijoiksi on haluttu.
Aikuinen ei enää pidä taiteesta.
Naisten taidekivuus on tuntematon X.
Mitä naisia vaivaa kun tuhlaavat taiteeseen?
(Sen takia en rupea vaihtamaan muodikkaasti sukupuolta tai pukeutumaan naiseksi)
Artikkeli alkaa siitä kuinka paljon rahaa maksaa yksi Picasson taulu.
Artikkeli alkaa RAHASTA.
Artikkeli ei ala muusta. Se alkaa rahasta.
Mielestäni raha on väärä aihe kun puhutaan taiteesta, koska taiteella ei elää.
Kun puolustaa, että taiteella elää, niin ei voi pahemmin elää valheessa.
Epäilemättä kuvataiteessa on jotakin pahasti vialla.
Kun puolustetaan taiteen tarpeellisuutta, niin jotakin on todella vialla.
Koska epäilyksettömässä taiteessa ei ole syytä puolustaa.
Se mikä on ollut vialla, on todettu pitkä aika sitten, mutta ongelma jatkuu edelleen.
Sinänsä asiallinen artikkeli ei mielestäni ole todistanut minulle syitä, miksi taidetta voi tehdä.
Se ei tuonut myös mitään uutta ideaa, joka valaisisi.
Jos artikkeli on ollut ammattikriitikon tuottama ja kirjoitettu jossakin ammattiuutissivustolla, niin voi taiteilija jatkaa pahoinvointinsa kuten aikaisemmin tunsi.
Ei tullut valaisevaa syytä tehdä taidetta, eikä vanhastaan sitä syytä ollut.
Siinä se taiteen salaisuus. Niin salaista, ettei kukaan tajua.
Jokainen etsii syytä tehdä taidetta.
Artikkeli kyllä yrittää selventää taiteen outoutta.
Esimerkki harrastetaiteilija, joka vuosien jälkeen hyppää yhtäkkiä ammattilaisen kenkiin. Hän pursuaa intoa, rakkautta, luovuutta, lentoa ja mielikuvitus on jotakin Picasson luokkaa, että kohta hänestä tehdään kirjoja, mutta todellisuudessa hän on vasta ensimmäisellä askeleella ja seuraava törmäys on 'kuka aidosti tätä paskaa tahtoo'?
Harrastelija on vanhempi nainen, jolla on paljon rahaa käyttää, ostaa oma galleria-ateljee ja ripustaa gallerioihin. Intoa jatkuu vuosia kunnes tulee se kokemus, että kuka vitussa tätä paskaa oikein tahtoo?
Kaiken vaikeinta, että TAITEESTA TYKÄTÄÄN KUN MAKSAA RAHAA KATSOJALLE.
Siihen se ammattitaide perustuu, että MAKSAT RAHAA JA OLET KUULUISA.
Kuuluisuutta riittää niin paljon kuin rahaa riittää ja taide todellakin maksaa kun muut tajuavat, että taiteilijalla on rahaa.
Harrastelija sitten alkaa miettiä, että onko hän todellakin hyvää tai muut tykkäävät hänen rahoistaan. Ja jälleen kannattaako jatkaa tätä lasten puuhaa, joka ei sovi aikuiselle. Kiva oli tehdä vähän, vapautua jostakin uraputkesta, eikä enempää, muuten voi olettaa että harrastelija on pelkkä hullu. Hulluksi ei kukaan normaali rupea kääntymään. Mutta taide on hullua. Siinä se raja meneekin. Kuka hyväksyy hulluuden, hänellä on chanssit ammattimaistua, koska hulluudessa ei ole oikeastaan sääntöjä. Se taas romuttaa koko aikeen, miksi taiteilijoiksi on haluttu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.