Mikä vaikuttaa eniten syyllisyyden tunteen kokemiseen?

Syyllisyyden tunne syntyy monesti helposti. Olen "syyllinen", kun en ole jaksanut tehdä päivän askareita kunnolla. Olen "syyllinen",jos en ole jaksanut olla kumppanilleni miellyttävä. Olen "syyllinen ",jis en ole toiminut odotetusti rai en ole esimerkiksi jaksanut lähtä kirkkoon tai messuun. Olen "syyllinen" joskus kun olen vain Ihminen.
Eli mistä tuo syyllisyyshakuisuus ja syyllisyyden tunne oikein kumpuaa?Johtuuko se lapsuuden kotiympäristön näkemyksistä, millainen pitää olla, että kelpaa muille ja kelpaa Jumalalle? Onko syynä Suomalainen kulttuurikin, joka on melankolinen vai muodostuuko käsitys ihmisellä itsellään omasta ns. "Syyllisyydestä", aikuisiälläkin.
11431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuulostaa, että ainakin uskonnollisella kasvatuksella olisi suuri osuus.

Äänestä

Se voi olla, osuutensa silläkin, mutta ihminen on siitä jännä "otus" että pyrkii olemaan aivan liian ankara itselleen ja joskus myös muille ihmisille. Arvonantoa ja armollisuus itseä kohtaan antaa paljon, jis siihen kykenee. Joskus on noin että hlö vaatii itseltään liikoja myös muiden ihmisten odotusten tai kuviteltujen vaatimusten ja odotusten mukaan. Omana itsenään pitäisi kyllä riittää ja uskonnollisuuskin on asia, ettei voi ketään syytellä jos ei usko tai uskon varjolla syyllistää.

Äänestä

Nyt ei eletä enää 50-luvun malliin, jolloin jossakinnkatsomuksissa ja perheissä oli luonnollista tehdä kuäymnenen lasta, kurittaa heitä ynnä muuta epäluonnollisia ja väärää. Raamatun Sanaa nojattiin monesti mielivaltaisesti. Nyt on onneksi vuosi 2025, jokaisella on myös oikeus olla tekemättä lapsia ja jaiki eivöt niitä saakaan, vaikka 1-2 olisi voinut mennä. Maailma on muuttunut parempaan suuntaan myöskin iskonnollisiudeb haittapuolena suhteen. Esimerkiksi 70 -luvulla olivat hoitokokouksey kuulemma mielivaltaisia, tuskin enää. Mikäli on , väärin on. Uskonnollisuutta ei saa käyttää henkisen, hengelliset ha /tai ruumiillisen väkivallan aseena, vasn uskonyhteisöissäkin toimintatapojen pitäisi kyllä pohjautua suvaitsevaisuuteen ja lähimmäisenrakkauteen. Mutta aina on ollut niin, niin jalan kuin ihminen on ollut, että kun me ihmiset olemme kehittäneet jonkin järjestelmän/organisaation/instituution, niin sitä on käytetty väärin. Jopa kirkoissa on anterksiannettu lastenraiskaukset ynnä muut ripissä. Häpeällistä. Toivottavasti tänä päivänä tilanne on todellakin eri.

Äänestä

Eipähän tänä päivänä kovin monen tarvitse juksata että on 50-vuotiaana endometrioosi ja sukunimi on Vainio. Kaikista ei ole naimisiin.

Äänestä

Lapsissakin ja töissä joillekin liikaa haasteita. Jaksellaan miten jaksetaan...valitetaan, ettö ne vie viimeisetkin voimat.

Äänestä

No, minulla on ollut voimia selvitellä asioissa. Kuka soitti on kätevänpalvelu sekin, saa selville sukunimenkin, senkin että palveluedinies soitti, eikä olekaan eläkkeellä kuten joku mainitsi....teekoossa että hmp, kun kerroin että tiedätkö että on palvelu, kuka soitti

Äänestä

Voihan laine sentäs..

Äänestä

Eiköhän Juoppous ole semmoinen asia, että siitä voi kokea syyllisyyttä... Moni on pelkkä lallikka, paska, joka litkui viinaa eikä ole urallaan onnistunut paskan vertaa. Lisäksi epäonnistuneita suhteita, muita probleema ja omat vanhemmat eivät nähdä halua, vaan sanovat että tuollainen siitä tuli, pelkkä paska.

Äänestä

Toivottavasti ne tehdyt Rikokset eivöt ole esteenä töiden saannille, moni voi tuntea syyllisyyttä niistäkin.

Äänestä

Jos lapsi on tehnyt rikoksen , niin kyllä se monesti pistää juksaamaankin että missä asuu, miten menee ynnä muuta tai huutelemaan naapuritontilta. Eikä välttämättä aina kaksi edes ole tehnyt rikosta, vaan joskus jopa vanhempi.

Äänestä

Se on aika yleistä kuulemma. Vanhemmissa on niin monenlaista, usein se ikäönkuin periytyy jälkipolville, rikollisuus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syyllisyyden tunne syntyy monesti helposti. Olen "syyllinen", kun en ole jaksanut tehdä päivän askareita kunnolla. Olen "syyllinen",jos en ole jaksanut olla kumppanilleni miellyttävä. Olen "syyllinen ",jis en ole toiminut odotetusti rai en ole esimerkiksi jaksanut lähtä kirkkoon tai messuun. Olen "syyllinen" joskus kun olen vain Ihminen.
Eli mistä tuo syyllisyyshakuisuus ja syyllisyyden tunne oikein kumpuaa?Johtuuko se lapsuuden kotiympäristön näkemyksistä, millainen pitää olla, että kelpaa muille ja kelpaa Jumalalle? Onko syynä Suomalainen kulttuurikin, joka on melankolinen vai muodostuuko käsitys ihmisellä itsellään omasta ns. "Syyllisyydestä", aikuisiälläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu