Työttömien osa-aikatulot ovat pienentyneet

Kuka yllättyi, kaikkihan tämän tiesi paitsi hallitus?


YLE

"Työttömien osa-aikatulot ovat pienentyneet työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen, Kela kertoo.

Suojaosa poistui työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta viime vuoden huhtikuussa.

Lakimuutoksen myötä etuudet alkavat pienentyä jo ensimmäisestä ansiotuloeurosta. Ennen lakimuutosta työtön saattoi ansaita 300 euron ansiotulot ilman, että etuudet alkoivat pienentyä.

Kelan mukaan myös osa-aikaisen työskentelyn lopettaminen työttömyysturvan aikana on lisääntynyt hieman."
5187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli ihmiset ei teekkään töitä, jos palkka puolitetaan? I'm shocked! well not that shocked....

Äänestä

Demareille tunnin viikossa työtä tekevä on " TYÖLLISTETTY "

HU O N O V I T S I !

Sdp- huonon huumorin puolue.

Äänestä

Kaiken lisäksi uutista vähätellään, vai että "hieman"

"...työskentelyn lopettaminen työttömyysturvan aikana on lisääntynyt hieman"

Äänestä

Nämä on kaikki niitä ongelmia jotka poistuu kun siirrytään kansalaispalkkaan/perustuloon.
Jokaiselle se xx€/kk käteen ja sillä sipuli. Talous kasvaa, raha kiertää ja virkaloiset pääsee osallistumaan tuottavaan työntekoon.

Äänestä

Tehdystä työstä on käytännössä maksettu aina se palkka.
Itse olen kyseisen systeemin aina nähnyt vääryytenä jota voi käyttää hyväksi itse sekä työnantajat!

Miksi työnantajat antaisivat lisätunteja kun saa tyytyväisiä tekijöitä alemmilla tunneilla?
Miksi työntekijä ottaisi lisää tunteja kun saa etuutena useita tunteja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuka yllättyi, kaikkihan tämän tiesi paitsi hallitus?


YLE

"Työttömien osa-aikatulot ovat pienentyneet työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen, Kela kertoo.

Suojaosa poistui työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta viime vuoden huhtikuussa.

Lakimuutoksen myötä etuudet alkavat pienentyä jo ensimmäisestä ansiotuloeurosta. Ennen lakimuutosta työtön saattoi ansaita 300 euron ansiotulot ilman, että etuudet alkoivat pienentyä.

Kelan mukaan myös osa-aikaisen työskentelyn lopettaminen työttömyysturvan aikana on lisääntynyt hieman."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu