Yritykset poikotoi suomea - muuttavat pois

Nyt punkit näette. Ainainen valitus yritystuista. Nyt näette, mitä me suuryritykset teemme, jos ei tukia ole.
Olemme tämän jatkuvan vasemmiston mollaamisen ja haukkumisen seurauksena keskitetyillä päätöksillä ohjanneet koko 2000 luvun siirtäneet teollisuuden ja tuotannon pois. Ensin vietiin elektroniikka ja nyt on menossa metsäteollisuus.
Olemme siirtäneet isot vientialat 40 % jo pois Suomesta. Voitte vauhkota mikro yritysten jne. Puolesta mutta ne eivät lisää taloutta Suomessa. Me olemme jo hyvästelleet Suomen ja nyt näette miten talouden on käynyt. Enää Suomen talous ei tule nykyisillä palveluilla ja vasemmiston ihmisten tukipolitiikalla nousemaan voitolliseksi.
Suomesta tulee 10 vuodessa kehitysmaa.
Me emme tule palauttamaan vientiteollisuutta Suomeen ja Suomi saa kuolla pois.
Siitäs saatte vasemmisto. Aina vientiteollisuutta syrjimässä, niin lähdemme pois ja pako jatkuu. Velkaraha on ainoa mikä jää vasemmistolle, enää ei työllisyys eikä valtion budjetti tule kääntymään plussalle.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja tämänkin hallitus kääntää työttömien syyksi kun he eivät ole työllistyneet ja siksi työttömiltä leikataan lisää.

Äänestä

Miten kovan linjan oikeistolainen löytää oman sisäisen vasemmistolaisuutensa.

- Poista tuet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt punkit näette. Ainainen valitus yritystuista. Nyt näette, mitä me suuryritykset teemme, jos ei tukia ole.
Olemme tämän jatkuvan vasemmiston mollaamisen ja haukkumisen seurauksena keskitetyillä päätöksillä ohjanneet koko 2000 luvun siirtäneet teollisuuden ja tuotannon pois. Ensin vietiin elektroniikka ja nyt on menossa metsäteollisuus.
Olemme siirtäneet isot vientialat 40 % jo pois Suomesta. Voitte vauhkota mikro yritysten jne. Puolesta mutta ne eivät lisää taloutta Suomessa. Me olemme jo hyvästelleet Suomen ja nyt näette miten talouden on käynyt. Enää Suomen talous ei tule nykyisillä palveluilla ja vasemmiston ihmisten tukipolitiikalla nousemaan voitolliseksi.
Suomesta tulee 10 vuodessa kehitysmaa.
Me emme tule palauttamaan vientiteollisuutta Suomeen ja Suomi saa kuolla pois.
Siitäs saatte vasemmisto. Aina vientiteollisuutta syrjimässä, niin lähdemme pois ja pako jatkuu. Velkaraha on ainoa mikä jää vasemmistolle, enää ei työllisyys eikä valtion budjetti tule kääntymään plussalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu