Vuosien varrella on sattunut, että kun olen pyytänyt jonkun kaverin kylään, niin hän ei sitten ole kutsunut minua omaan kotiinsa. Sanoin, että en olisi pyytänyt häntä luonani käymään, jos olisin tiennyt että näin käy. Olemme hänen kanssaan tavanneet sittemmin kodin ulkopuolella. Monta vuotta myöhemmin hän mainitsi, että hänen pitäisi kutsua eräs henkilö kahville, mutta kun hänellä on vain yksi muki! Ilmeisesti se henkilö ei kuitenkaan tullut hänen luonaan käymään, eikä hän joutunut hankkimaan ylimääräistä mukia.
Lisäksi eräs tuttava, jonka kanssa aiemmin kyläilimme vastavuoroisesti - ehdotti, että hän kävisi edelleen minun luonani mutta hän pitäisi oman asuntonsa vain omana alueenaan. Sanoin siihen heti, että sittenhän me voimme tavata vain kotien ulkopuolella. Mutta emme me sitten enää tavanneet, vaikka olimme tunteneet vuosia. Luultavasti hän olisi halunnut tulla passattavaksi, sillä olin joskus tarjonnut hänelle ruokaa.
Monet kaverit minun laillani asuvat ahtaasti. Pieneen asuntoon ei ainakaan yllätysvieraita toivo. Jos olisi enemmän huoneita, niin jotakin ylimääräistä tavaraa voisi työntää piiloon, mutta pienessä asunnossa kaikki on näkyvillä. Useimmiten nykyään tapaan kavereita ulkoilun merkeissä tai kahvilla, syömässä, elokuvissa tai konserteissa. Helpompaa minun mielestäni on sopia tapaaminen jonnekin muualle kuin omaan kotiin. Se on tietysti vain oma mielipiteeni ja jonkun mielestä on mukavampi tavata omassa tai jonkun toisen kodissa. Millaisia mielipiteitä ja kokemuksia tästä asiasta on?
Lisäksi eräs tuttava, jonka kanssa aiemmin kyläilimme vastavuoroisesti - ehdotti, että hän kävisi edelleen minun luonani mutta hän pitäisi oman asuntonsa vain omana alueenaan. Sanoin siihen heti, että sittenhän me voimme tavata vain kotien ulkopuolella. Mutta emme me sitten enää tavanneet, vaikka olimme tunteneet vuosia. Luultavasti hän olisi halunnut tulla passattavaksi, sillä olin joskus tarjonnut hänelle ruokaa.
Monet kaverit minun laillani asuvat ahtaasti. Pieneen asuntoon ei ainakaan yllätysvieraita toivo. Jos olisi enemmän huoneita, niin jotakin ylimääräistä tavaraa voisi työntää piiloon, mutta pienessä asunnossa kaikki on näkyvillä. Useimmiten nykyään tapaan kavereita ulkoilun merkeissä tai kahvilla, syömässä, elokuvissa tai konserteissa. Helpompaa minun mielestäni on sopia tapaaminen jonnekin muualle kuin omaan kotiin. Se on tietysti vain oma mielipiteeni ja jonkun mielestä on mukavampi tavata omassa tai jonkun toisen kodissa. Millaisia mielipiteitä ja kokemuksia tästä asiasta on?
Vastaukset 24
Vanhimmat
No kuulehan, ihmiset ovat niin erilaisia ja erikoisia.
En ole minäkään aina ymmärtänyt miksi joku on hanakka
tulemaan minun luokseni kylään, mutta vastavuoroisuus ei toimi.
Olen pyrkinyt pitämään tarjoilun normaalin vaatimattomana
vain kahvia ja pullaa, ettei kenenkään vielä vähävaraisemman
tarvitse ottaa paineita, että tarjottavaa pitää olla paljon
jos minut kutsuu kylään.
Vastavuoroisuus on aika tärkeä juttu monessakin asiassa.
Kun se ei toimi se herättää monenlaisia ajatuksia.
Kun se ei ole toiminut olen antanut sellaisten ystävyyksien
kuivua kokoon. Minäkään en ole enää kutsunut kotiini.
Onkohan ne olleetkaan mitään todellisia ystävyyksiä
vai hyväksikäyttöä vain ?
Vaikkei pullasta ja kahvista paljon hyödy,
mutta on olemassa niin kitupiikkejä ihmisiä,
että käsi on ojossa ottaessa, mutta antaessa vapisee.
Ihan tavallista ruokaa joskus olen tarjonnut, mutta useimmiten kahvia ja jotakin kahvin kanssa. Eivätkä nämä ihmiset olleet minua vähävaraisempia. Entisissä ystävissä oli joku hyvin nuuka henkilö ja eräs toinen kertoi miten oli kerran tämän nuukan ihmisen luona syömässä. Nuuka ihminen keräsi lihakastikkeesta itselleen kaikki lihapalat ja tämä kotiin kutsuttu ystävä sai pelkkää kastiketta. 🤭
Muistan kun entinen työtoveri naureskeli sitä, miten joku oli tarjonnut hänelle teetä ja näkkileipää. Minulle tee ja näkkileipä kelpaisi ihan hyvin.
Nykyisin ei kylästellä.
Ihmisillä pienet asunnot, lisäks liki kaikki arvostavat yksityisyyttä. Omaansa ja muitten. Sitäpaitsi, ihmiset muuttaa paljon. Omatkin kaverit ympäriinsä.
Aika harvoin tapaan kavereita, joitain en ole nähnyt livenä kai vuosikymmeniin. Puhelin keksitty, samoin netti. Kavereitten kans ollaan kyllä yhteyksissä, joittenkin kans aika useinkin.
Muutamia kavereita mahdollista tavata. Usein käydään kahvilla jossain tms. Juuri kenenkään kodeissa en ole ikinä edes käynyt. Toki muutamia on, joita käyn morjenstamassa joskus kodeissaan.
Lisäks muistettava aikataulut. Ihmisillä oikeesti on menoja, niin itelläkin. Tapaamisia pitää sopia etukäteen, järjestellä aikatauluja. Ja kilometrejäkin voi olla hurjasti välissä, kaikki ei asu edes suomessa.
Tapaamiset ei siis ole yksinkertaisia juttuja nykyisin.
Puhelin aika hyvä, jos ei kerkee vastaamaan, ei kerkee. Voi soittaa toiste. Tekstarit parempia, ne voi lukee janiihin voi vastata sopivana aikana. Meilit kai parhaita, niitä voi nirjoittaa, kun aikaa ja niihin voi vastata, kun aikaa. Meileihin kuitenkin mahtuu paljon asiaa ja niitä voi miettiä etukäteen. Videopuhelut ei mua kiinnosta.
Hankala tavallaan käsittää, miks pitäis joku hemmo n onähdä naamakkain. Hankalampi oikeestaan tajuta, miks pitäis jonkun himaan tunkea. Enkä käsitä, miks mun kämpille alkais tunkeen jotain ihmisiä
Niettä älä ota nokkaasi, jos kutsut jotakuta kylään, eikä se tule. Se haluaa antaa arvoa sun yksityisyydelle ja kotirauhalle. Eikä se halua välttämättä tunkea toisten asuntoihin. Sopikas treffejä vaikka kaljalle tai kahville. Ja ihmisiin tosiaan voi olla yhteyksissä ilman naamakkain olemista.
=DW=
Nykyään erittäin harvoin pyydän ketään kotonani käymään. Sehän on paljon helpompaa sopia tapaaminen jonnekin muualle kuin kotiin. Ja on paljon valinnanvaraa, mitä kaikkea voi kodin ulkopuolella yhdessä tehdä. Ei tarvitse ainakaan erikseen sen tapaamisen takia alkaa siivoamaan ja asuntoa järjestelemään.
Kauan sitten asuessani toisessa, vielä nykyistäkin pienemmässä asunnossa, eräs luonani käynyt henkilö esitti arvostelujaan asunnostani. Lisäksi hän lupaa kysymättä alkoi sovittaa itselleen minun vaatteitani. Vaikka elämässäni ei ole mitään suuria salaisuuksia, niin en kaipaa ketään arvostelemaan tai tonkimaan tavaroitani.
Minusta ei olisi sanomaan, etten olisi sinua kutsunut jos olisin tiennyt,
ettet sinä kutsu puolestasi minua.
Olisin sanonut mielessäni "heippa sulle !"
Henkilökohtainen asia, mutta minusta on mukavinta tavata kasvokkain
ja ehdottomasti kotona. Tapaan ainoaa ystävätärtäni vain minun luonani,
koska hänellä on puoliso, joka ei jaksa kuulla sivusta "akkojen kälkätystä".
Olen tuntenut kauan tämän kaverin ja edelleen tekstaillaan, soitellaan ja joskus tavataan. Ehkä sen takia sanoin hänelle noin, koska hän tuli toisinaan kertoneeksi, miten oli jonkun toisen kutsunut kotiinsa. Minusta olisi ollut reilua hänen sanoa ennen kun tulee käymään luonani, että minä en voi vuorostani käydä hänen luonaan. Jälkikäteen minulle jäi hänen vierailusta tirkistelyn tunne, vaikkei siitä varmaan ollutkaan kyse. Muuten minulle erittäin hyvin sopii tavata kodin ulkopuolella.
Kyllä nykyisinkin kyläillään, se riippuu ihan ihmisistä ja yleensä kyläillään
vuoronperään toisen luona.
Meillä ihmisillä on odotuksia muitten ihmisten suhteen ja joudumme joskus pettymään. Siitä voi tulla itselle paha mieli, mikä on epäloogista.
Emmehän me itse ole pettymystä aiheuttaneet muuten
kuin sitä kautta, että odotuksemme ovat pettäneet meidät itsemme.
Olisi mukava tietää syy miksi toinen ei kutsu vastavuoroisesti,
muuten jäämme arvailemaan kaikenlaista, mikä ei ehkä ole tottakaan.
Siitä, ettei toinen kutsu jää helposti olo, ettei hän arvosta minua sen
arvoiseksi.
Jos on "vain" kavereista kysymys ei kannattaisi asian antaa vaivata itseään.
Ystävyystasolla homma toimii ja asioista voi puhua.
Toisaalta kavereitakin on hyvä olla olemassa, mutta jos ei synkkaa,
ei synkkaa. Kaikkien kanssa ei ajatukset mene yksiin.
Moni kaverini on jotain ystävän ja kaverin väliltä. Välillä käydään hyviä keskusteluja ja tavataan milloin minkäkin asian merkeissä. Joitakin asioita kerron yhdelle ja toiselle en. Kaikkia asioitani en kerro kenellekään. Tapaan kaverini aina kahden kesken, koska isommassa porukassa tapaaminen saattaa johtaa siihen, että jotkut alkavat keskenään puhua toisten asioista. En usko että nämä kaverini edes tuntevat toisiaan. On monia muitakin tapoja pitää yhteyttä kuin kylässä käyminen.
Yksi entinen työtoveri kerran soitti minulle, kun en ollut muutamaan päivään viestitellyt. Hän kysyi osoitteeni ja antoi myös oman osoitteensa siltä varalta, että ei saataisi toisiimme yhteyttä ja jos olisi jotakin odottamatonta tapahtunut. Tämä oli mukava yllätys. Minun kaikki sukulaiseni ovat pitkien matkojen päässä, eikä kukaan osaa kaivata jos vain lakkaan olemasta. No, naapurusto varmasti jossain vaiheessa huomaisi ja kun vastikkeen maksu jää, niin joku varmaan alkaa tutkia, ollaanko täällä hengissä.
Kyläilykulttuuri on kyllä muuttunut. Minä olen jo yli 70 enkä kyläile tai kutsu ketään. Jos/kun tapaamme, niin se on kodin ulkopuolella jonkun tapahtuman tiimoilla. Oikeastaan nuokin tapaamiset ovat hiipuneet. En muista milloin viimeksi.
Olisiko tuo kyläily erilaista paikkakunnasta riippuen. Elikkä joissakin vielä vallalla.
Tiedän, että esim. karjalaiset ovat kovia kyläilemään keskenään. Entinen puoliso oli karjalainen ja kotiin piti kutsua hänen sukulaisia työtovereita, naapureita ja vaikka ovella kolkutelleita jehovantodistajia. Minä en ollut siihen tottunut ja tuollainen kyläilykulttuuri sai minusta huonot puolet esille. Oi niitä aikoja, onneksi ne eivät palaa! Ai niin, niitä eksän sukulaisia saattoi olla ovella montakin ihan yllärinä. Onneksi omat sukulaiseni eivät olleet innokkaita kyläilijöitä.
Olen onnellinen, kun itse saan päättää, kutsunko ketään (en kutsu) kotiini ja menenkö itse kylään (yleensä en). Oma tila, oma rauha ja kotini on linnani. 🏰
Karjalaiset on ihania, kun he ovat niin sosiaalisia ja ihmisiä rakastavia.
Toista se on jos joudut menemään vaikka länsi- tai lounais-Suomeen päin,
Turku-Rauma-Pori-akselille.
Siellä on niin itseriittoisia ja tympeitä ihmisiä, että haluaa heti pois.
Sinne suuntaan voi mennä kylään vain karjalaisten luo, jos heitä siellä
asuisi, mutta enpä usko, että he kauan viihtyisivät.
Olen nyt eläkkeellä kotona muutenkin ihan riittävästi, en tykkää siellä enää olla jonkun ystävän kanssa kahvittelemassa tai syömässä. Samoin en piittaa mennä kenenkään kotiin istumaan. Joskus harvoin pyynnöstä piipahdan. Ostoskeskuksessa edullinen kahvio jossa voidaan tavata. Samoin kirjastossa, jossa samalla luemme lehtiä. Kuiskuttelemme siinä hiljaisesti myös tapahtumat, juorut ja muut höpötyset. Se on kaikkei paras tapaamispaikka.
Sen sijaan ihan sponttaanisti voin kutsua jonkun kaupassa tapaamani kahville, jos on jäänyt pullia tai kakkua kun perhe on käynyt. Silloin pyydän rääpiäisiin. Voi olla vaikka sänky petaamatta ja tiskipöytä täynnä likaisia kippoja, en hävetä enkä mieti tuollaisia ollenkaan.
Tässä on vähän sama kun tykkään laittaa joulukortteja. Se on ihan oma juhlailtani, muisto kun perheessä niin tehtiin. Ei kiinnosta saanko takaisin, laitan heille joita haluan tervehtiä täysin riippumatta siitä saanko vastaavasti heiltä.
Kun ei ole sellaisia kavereita ketä kutsuisi kahville, niin ei tarvii edes ajatella koko asiaa. Itsekin käyn vain kahden kaverin luona tarvittaessa, molempia autan tietyissä käytännön asioissa ja toinen on sellainen että jopa autollaan hakee minut luokseen silloin kun apuani tarvitsee, muuten pidämme yhteyttä puhelimitse.
Kutsun ystäviä meille kerran pari kuussa syömään ja iltaa istumaan. Samoin saan itse kutsuja samassa suhteessa eli ystäväni pitävät myös illlanistujaisia. Olemme sellaista pelaajakansaa että aina pitää illan pääätteeksi pelata jotain tietovisaa ja siinähän se aika meneekin mukavasti
Käyn paljon lounailla naisystävieni kanssa tai kahvittelemassa. Kerran kuukaudessa tapaa entisiä työkavereita lounaan merkeissä ja kerran kuukaudessa käyn lenkillä sydänystävien kanssa ja sen jälkeen menemme aamiaisella jonnekin
Eli sosiaalinen elämäni on suht vilkasta ja kivaa.
Juuri tuo, tarpeeksi saa kotona olla.
Niin sovittu tapaaminen jossain.
Tapahtumiin on varattava liput niin ajoissa, että itsellä jäisi käymättä, jollei nuorempi ystävä joskus vinkkaisi.
Ruokailu/leffa..
Pieniä piristyksiä arkeen.
Minä pääsen joka päivä kotoa kylille aina kun haluan ja myös niihin tapahtumiin. Nytkin on kahteen konserttiin lippu ostettu, samoin risteilylle , keväämmällä kylpylään pariksi vuorokaudeksi ja ihan itsekseni olen menossa kun ei kaveripiirissä sellaista jota kiinnostaisi samat asiat. En enää viitsi edes kysellä kun vastaus on aina sama. t.70v mummeli
Uskokaa tai älkää, stadissakin kyläillään vielä, ei se mitään vanhaa
agraarikulttuuria ole. Kyläilykaverit alkavat vain huveta,
kun eläkkeellejäävät muuttavat pois paikkakunnalta.
Joskus treffataan pubissa, joskus kahvilassa. Kahviloita saa etsiä,
pubeja on.
"Kahvila" on Subway tai R-kioski.
Myös jos toisella on puoliso, perhettä samassa taloudessa, otettava huomioon heidätkin.
Tilanne eri kuin yksin asuvalla.
Mut siihenkin oppii ja tottuu.
Kuka tottuu?
Kahvilassa, kirjastossa, kirpputorilla, ostoskeskuksessa, kaupassa monessa paikassa tapaan tuttuja ja kavereita.
No enpä enää missään,, yksipuolisesti menneet hiekkamontun rauhaan.
Mitenpä niitä tapaat.
Ei ole paljon kavereita enää. Viimeinen ystävä 67 vuotias menehtyi viime
vuonna. Aortta repesi.