Onko urheilutreenit riittävä syy välipalan aikaistamiseen

Lapsellani on urheilutreenit useampana päivänä noin klo15-15.30, niin olen kehottanut syömään välipalan jollakin keinolla aikaisemmin. Jatkossakin hän tulee toimimaan niin. En tiedä onko tavoitteellinen urheileminen riittävä syy, mutta hassua, jos ei olisi. Lapsemme tarvitsee syömisensä vähintään 1h45min ennen treenin alkua. Paras aika syömiselle on yhden välkkä.

Ja, kun joku kysyy miksei voi aloittaa treenaamista tuntia myöhemmin, niin siksi koska olisi mahdotonta (superkallista) saada valmentaja prime-time aikaan paikalle. Klo15-16 tai 15.30-16.30 on halvempaa kuin myöhemmin.
13642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tämä lienee ihan väärä paikka aloittajan kysellä koulun ruokailuasioita.
Asia selviää yksinkertaisesti soittamalla tälle ko. vararehtorille.

Äänestä
  • Ei oo saldoa.

    Äänestä

Tämän keskustelun neljä munkkihokemaa ilmoitettu:"Ei liity aiheeseen!"

1Äänestä

Minusta koko välipalakielto, paitsi määrättynä aikana, on huono idea. Koulu ei ole kasarmi. Yläkoululaisten olisi kai myös hyvä oppia itse kantamaan itse vastuuta tottelemisen sijaan. Läheltä seuranneena tiedän, että kaikenlaisessa välituntivalvonnassa on hyvinkin paljon parantamisen varaa. Silloin helpottuisi kaikenlaiset häiriöt. Jo pelkkä aikuisten läsnäolo usein auttaisi. Ei tarvitsisi koko porukan syömistä aikatauluttaa kymmeneen minuuttiin.

Äänestä
  • Ihan on nyt täyttä höpöä koko homma. Nykyään opettajat tuntuvat "nauttivan" kyykyttämisistä tai lausujen teosta. Vanhan puretun yläasteen aikaan ei ollut lasuja vaikka käytiin röökillä, sparissa tai ruusassa.

    Äänestä

Tiistain seitsemäs munkkihokema ilmoitettu!

Äänestä

Siellähän tämä välipala-case on jo iltapäivälehdissäkin. Jo taas ollaan otsikoissa, vaikka työt eivät ole edes kunnolla alkaneet…

Äänestä

Koulun johto vaihtoon!

Äänestä

Ja katto!!

Äänestä

Syödä täytyy jok ikinen päivä.

Äänestä
  • Varsinkin munkkia

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Varsinkin munkkia

    Sinähän sen tiedät kaniseni! 💕💕 Hyvää se teki, vai mitä?💕💕 Namskis ja lurps lurps! Tuhma poika! 💋

    Äänestä

Kuriin tuollaiset urheilijat, pelikonsolin ääreen siitä. Ja vielä välipaloja, laitos hoitoon tuollaiset sekoilijat!!! Ennenkään ei syöty mitään ja hiihdettiin koko koulupäivä ylämäkeä -30 pakkasessa olkipaidoissa suksina halkaistut kuusi tukit. Nekin käsin kaadetut ja halkaistu. Itse vielä kasvatettu metsä tietenkin ensin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lapsellani on urheilutreenit useampana päivänä noin klo15-15.30, niin olen kehottanut syömään välipalan jollakin keinolla aikaisemmin. Jatkossakin hän tulee toimimaan niin. En tiedä onko tavoitteellinen urheileminen riittävä syy, mutta hassua, jos ei olisi. Lapsemme tarvitsee syömisensä vähintään 1h45min ennen treenin alkua. Paras aika syömiselle on yhden välkkä.

Ja, kun joku kysyy miksei voi aloittaa treenaamista tuntia myöhemmin, niin siksi koska olisi mahdotonta (superkallista) saada valmentaja prime-time aikaan paikalle. Klo15-16 tai 15.30-16.30 on halvempaa kuin myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu