Ihmiset ovat sopeutuneet vallitsevaan säätilaan

https://www.hs.fi/maailma/art-2000011959718.html
"Thaimaa kärsii jo kolme viikkoa kestäneistä kosteista helteistä. Erityisen kuuma on pääkaupunki Bangkokissa. Asiasta kertoo muun muassa Bangkok Post.
Bangkok Postin mukaan helleindeksi on pysynyt 42–51,9 celsiusasteessa huhtikuun alusta lähtien. Thaimaan viranomaisten käyttämä helleindeksi kuvaa, miltä sää tuntuu, kun ilmankosteus huomioidaan. Kosteus lisää helteen tukaluutta.
Riihimäen mukaan paikalliset ovat nyt erityisesti varoitelleet kuumuudesta, kehottaneet juomaan ja pysymään varjossa. He ovat jakaneet vettä ja kylmiä pyyhkeitä. Riihimäki sanoo, ettei hän ole kokenut vastaavaa kuumuutta koskaan, vaikka on lomaillut Thaimaassakin aiemmin."

Thaimaalaiset ovat sopeutuneet kuumuuteen paremmin, kuin suomalaiset, koska ovat syntymästääs saakka altistuneet lämpimämmälle ilmastolle, kuin suomalaiset.
Toiseksi thaimassassa asuvilla on kotonaa ilmastointi laite, ilman sitä eivät paikallisetkaan jaksaisi tuossa kuumuudessa.

Suomaliset sensijaan ovat tottuneet kymyyteen, eivät kuumuuteen.
Lisäksi suomessa ei joka kodissa ole ilmstointilaitetta, joka jäähdyttäisi kodin sopivan lämpötilaan kesällä +20...+22 astetta.
Ilman ilmastointilaitetta nousee kesäisin sisälämpötila +22....+30 asteeseen.
3357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmiset ovat sopeutuneet jääkauden jälkeiseen lämpötilaan +15C, max. Tuo tulee jääseinämän lähellä vallinneista olosuhteista: Siellä oli kuitenkin riistaa tarjolla yllin kyllin kun toisaalla jo kärsittiin kuivuudesta. Sopiva lämpötila on siis +18C.

Äänestä
  • Ihminen on sopeutunut selviämään olosuhteissa joissa lämpötilat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan ollen noin 30 pakkasasteesta noin 30 lämpöasteeseen vuotuisten keskilämpötilojen ollessa luokkaa 2-5 plusastetta.

    Äänestä

-25 pakkasessa ja auringon paisteessa ei tule samanlaista uuvuttava oloa, kuin +25 asteessa auringon paisteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.hs.fi/maailma/art-2000011959718.html
"Thaimaa kärsii jo kolme viikkoa kestäneistä kosteista helteistä. Erityisen kuuma on pääkaupunki Bangkokissa. Asiasta kertoo muun muassa Bangkok Post.
Bangkok Postin mukaan helleindeksi on pysynyt 42–51,9 celsiusasteessa huhtikuun alusta lähtien. Thaimaan viranomaisten käyttämä helleindeksi kuvaa, miltä sää tuntuu, kun ilmankosteus huomioidaan. Kosteus lisää helteen tukaluutta.
Riihimäen mukaan paikalliset ovat nyt erityisesti varoitelleet kuumuudesta, kehottaneet juomaan ja pysymään varjossa. He ovat jakaneet vettä ja kylmiä pyyhkeitä. Riihimäki sanoo, ettei hän ole kokenut vastaavaa kuumuutta koskaan, vaikka on lomaillut Thaimaassakin aiemmin."

Thaimaalaiset ovat sopeutuneet kuumuuteen paremmin, kuin suomalaiset, koska ovat syntymästääs saakka altistuneet lämpimämmälle ilmastolle, kuin suomalaiset.
Toiseksi thaimassassa asuvilla on kotonaa ilmastointi laite, ilman sitä eivät paikallisetkaan jaksaisi tuossa kuumuudessa.

Suomaliset sensijaan ovat tottuneet kymyyteen, eivät kuumuuteen.
Lisäksi suomessa ei joka kodissa ole ilmstointilaitetta, joka jäähdyttäisi kodin sopivan lämpötilaan kesällä +20...+22 astetta.
Ilman ilmastointilaitetta nousee kesäisin sisälämpötila +22....+30 asteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu