Oletko uudestikastettu adventtiseurakunnassa?

Miksi et hyväksy lapsena saamaasi kastetta vaan kasterituaalin kautta liityit Adventtikirkon jäseneksi ?
Myös mormonit ja jehovalaiset uudestikastavat.
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kastetavat ovat erilaiset.

Raamatullinen esimerkki on uskonkaste. Joka uskoo ja kastetaan pelastuu.
(Edellyttäen ettei luovu uskostaan)

Lapsen pirskotuskaste ei vastaa uskonkastetta. Lapsi ei siitä mitään ymmärrä. Tulee otetuksi seurakuntaan ilman uskoa. Harvemmin uskovaisiksi kasvavatkaan kun vanhemmatkaan eivät tavallisesti ole uskossa. Rippikoulun varaan jää lasten Jeesus opetus. Kouluissa on ilmeisesti rukoukset ja virrenveisuut kielletty.

Itse olen nähnyt ns. uskovaisia molempien kastetapojen saaneeina. Myöhempää uskoa ei lapsen kastemaljassa pirskotus siis estä.

Raamatullisen esimerkin mukaista kastetta ei voi ainakaan kyseenalaistaa.

Näin lyhyesti.

Äänestä

Minulle riittää, että kastan vain kärkeä.

Äänestä

Koska kaste symbolisoi ”vanhan” ihmisen hautaamista ja se suoritetaan veteen upottamalla. Kuten Jeesus, jonka Johannes kastoi Jordanissa.

Bapitzoo.

Juutalaiset liittivät heimoonsa vuosisatojen ajan ennen Jeesuksen kastamista ”pakanoita” vastaavalla, ns proselyyttikasteella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi et hyväksy lapsena saamaasi kastetta vaan kasterituaalin kautta liityit Adventtikirkon jäseneksi ?
Myös mormonit ja jehovalaiset uudestikastavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu