ILMAJOEN SOTE-KESKUS LOPPUU

Vuodeosasto meni jo.
Nyt näyttää siltä, että seuraavaksi pöydällä voi olla koko Ilmajoen sote-keskuksen tulevaisuus.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on kertynyt yli 120 miljoonan euron alijäämä, ja vielä viime vuoden lopulla alijäämän arvioitiin nousevan noin 130 miljoonaan euroon. Alue on joutunut valtion erityisen tarkkailun kohteeksi ja arviointimenettelyn kynnykselle.

Mutta missä olivat Ilmajoen omat aluevaltuutetut silloin, kun nämä päätökset tehtiin?

Keskustan ja sosialistien saksikäsi heiluu vuodesta toiseen. Kokoomus nyökyttelee vieressä ja kertoo, että kaikki on hallinnassa.

Samat päättäjät antoivat periksi vuodeosastoasiassa.

Samat päättäjät hyväksyivät budjetit ja suunnitelmat, joiden seurauksena hyvinvointialueen talous ajautui yli sadan miljoonan euron alijäämään.

Seuraavissa vaaleissa kannattaa kysyä ehdokkailta yksi yksinkertainen kysymys:

Minkä palvelun aiotte luovuttaa seuraavaksi?
54585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Keskusta, SDP ja kokoomus ovat monesta asiasta eri mieltä – paitsi silloin, kun lasku pitää lähettää kuntalaisille.

Mutta kokeilkaapa ehdottaa ryhmärahojen poistamista, kokouspalkkioiden jäädyttämistä tai poliittisen hallinnon keventämistä.

Vuodeosaston menettäminen oli vasta alkua, Missä vaiheessa joku kantaa myös poliittisen vastuun siitä, että Etelä-Pohjanmaa ajettiin tähän tilanteeseen?

Äänestä

Eikös kristilliset ja SDP olleet innokkaimpia vuodeosastojen lopettajia?

Äänestä
  • Nimenomaan olivat. Myös koulujen lopettamisessa heillä on yhteinen arvopohja.

    Äänestä

Syyllinen on nykyinen hallitus joka on leikannut alueilta valtionosuuksia mielipuolisesti ja sitten paikallinen persu syyttävät asiasta muita. Todella lapsellista ja naurettavaa touhua

Äänestä
  • Syyllinen on sosialistikepuli joka valehtelee aina.
    PERSUT ON NOSTANEET rahoitusta vuodesta 2023 vuoteen 2026 20% joka tekee 4600000000 euroa= 4,6 miljardia.
    Se on noin 383000 euroa jos se jaettaisiin jokaiselle Ilmajokiselle vauvasta vaariin.

    Kepusossujen ryhmärahoihin ne on mennyt.

    Äänestä

  • Hehee siinä on oikein työväenpuolue omasta mielestä.

    Äänestä

  • Eikös persujen suuri jumala ole Halla-aho ole sivari.

    Äänestä

Vuodeosaston lopetti SDP ja kristilliset, siitä ei pääse yli eikä ympäri natsifobioilla eikä niillä valheilla että hallitus ei olisi antanut rahaa. 4 Miljardia euroa enemmän antoi kuin Saarikon/Marinin vasemmistohallitus.

1Äänestä
  • Juuri noin. Kepusossut taas valehtelemassa minkä ehtii. Ne luulee että äänestäjät on tyhmiä.
    No onhan ne, jos kuvittelevat että työllisyys lisääntyy kun arkipyhiä laitetaan joka päivälle.

    Äänestä

Hallituksessa olevat persut vei sotelta määrärahat tämä on tulos

Äänestä
  • Siis kunnilla ei ole tässä asiassa osaa ei arpaa ne on jätetty vain olemassaolevien määrärahaleikkausten uhriksi

    Äänestä


  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    VALEHTELET
    rahoitus on noussut MARININ sosialistien ajasta vuoden 2023 noin 22,5 miljardista eurosta PERSUJEN vuoden 2026 noin 27,1 miljardiin euroon. KASVUA 4600000000 euroa
    Siis 4,6 miljardia euroa. 4 vuodessa persut on lisännyt sote-rahoitusta 20%
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministerio-on-julkaissut-hyvinvointialueiden-vuoden-2026-rahoituslaskelman

    Se on kiva puhua osa totuuksia. Hyvinvointialueet joutuvat käyttämään kaiken luovuutensa palveluiden järjestämisessä. Samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa, mikä lisää myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta.

    Hyvinvointialueet saivat edelleen rahaa puutteellisin tiedoin

    https://yle.fi/a/74-20232659

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Se on kiva puhua osa totuuksia. Hyvinvointialueet joutuvat käyttämään kaiken luovuutensa palveluiden järjestämisessä. Samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa, mikä lisää myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta.

    Hyvinvointialueet saivat edelleen rahaa puutteellisin tiedoin

    https://yle.fi/a/74-20232659

    Hyvinvointialueet ovat SDP:n ja Keskustan rakentama uudistus. Myös rahoituslaki on heidän käsialaansa. Nykyhallitus toimii sen lain puitteissa, jonka edellinen hallitus jätti perinnöksi.
    Hyvinvointialueet itse vastaavat toimittamiensa tietojen täydellisyydestä ja virheettömyydestä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hyvinvointialueet ovat SDP:n ja Keskustan rakentama uudistus. Myös rahoituslaki on heidän käsialaansa. Nykyhallitus toimii sen lain puitteissa, jonka edellinen hallitus jätti perinnöksi.
    Hyvinvointialueet itse vastaavat toimittamiensa tietojen täydellisyydestä ja virheettömyydestä.

    Hallitus työntää rahaa yksityisille terveysjäteille 500 miljoonaa mutta leikkaa julkista tukea. Perskokkareet joutaa mennä loppuelämäksi oppositioon.

    Äänestä

Vuodeosastot ja Ilmajoelta koko sotekeskus loppuu, mutta keskusta, Sdp, KD ja kokoomus haluaa nostaa aluevaltuuston ryhmärahaa.
Perussuomalaiset jättää senkin sairaiden hoitoon.

Äänestä

SDP:n ja Keskustan rakentama sote on todellinen menestystarina. Rahoitusta on lisätty noin 4,6 miljardia euroa, palveluja karsitaan, vuodeosastoja suljetaan, hyvinvointialueet ajautuvat arviointimenettelyyn ja valtio joutuu kiristämään ohjausta. Juuri tältähän sosialismin onnistuminen näyttää

1Äänestä

4kk sitten aluevaltuutetut oli tyytyväisiä että arviointiyksikkö aloittaa.
Sen siitä saitte. Miettikää mitä hyötyä Niemistö, Koskela, Yli-Hannuksela on saaneet aikaan sote asioissa? Pelkkää tuhoa.

Äänestä

Tämän kaikki mitä on tapahtunut Soten tultua voimaan on vain ja ainoastaan edellisen vihersosialistisen Marin hallituksen aikaan ansiosta.
Sote-päätös minkä synnyttivät ja olivat vielä ylpeitä että tekivät..... TÄSSÄ TOTUUDEN KIITOS SIITÄ.
Päin persettä on mennyt tuon päätöksen jälkeen ja kuinka HYVÄÄ TARJOSIVAT SOSIALISTIT.
- RAHAT LOPPU
- VASTAANOTOT LOPPU
- VUODEOSASTOT LOPPU
- RÖNTGEN LOPPU
- LABRAKOKEET LOPPU
- VANHUSTEN HOITO LOPPU

MUTTA JOHTAJIEN PALLIT JA PALKAT EIVÄT LOPPUNEET VAAN LISÄÄNTYIVÄT!

1Äänestä

Kokoomukselle kelpaa ryhmärahat ja kokouspalkkiot.
Mutta mitä meidän arvoisat kokoomuslaiset aluevaltuutetut ovat saaneet aikaan?
Ovatko peräti yhteistyökyvyttömiä?
Ajavatko kunnan etua?

Äänestä
  • Eiköhän tehtävä ole ajaa alueen etua?

    Äänestä

Kyllä nyt on paha mieli

Äänestä
  • Aina samoja kiusatahan.

    Äänestä

Kurikan kaupunginjohtaja otti jo IP:ssä kantaa.
Ilmajoella nukutaan taas tässä kuten vuodeosastoasiassakin.
Ennen kuntavaaleja käytiin sote-keskuksen ovella poseeraamassa, mutta sen jälkeen ei tehty mitään vuodeosaston säilyttämisen puolesta.
Kunnanjohtajavalinnasta syrjäytettiin kokeneimmat Kati Kallimo ja Kimmo Jarva. Ainoat joilla olisi ollut mahdollista suhteiden ja osaamisen kautta vaikuttaa.
Nyt valitaan sählykavereista.
Kokoomuskin ehti eilen vaalikampanjoida sote-keskuksessa, siitä meni tunti ja kerrottiin että se loppuu. Naurettavaa toimintaa.

Äänestä
  • Jaa

    Äänestä

Kaiken maailman rättipäitä elätetty hyvä tovi, koko maa konkurssissa, yllättyneet käsi pystyyn.

Äänestä

Kiitos Hannu näistä viesteistä.

Äänestä

Se saa joka asiasta elämääkin suuremman ongelman

Äänestä
  • Jos osais, niin olis senkin räkkyämisajan voinut käyttää johonkin kunnalle kehitystä tuovaan. Nyt vaan turhaan työllisti monia tahoja. No ego ja sairaus vaatii.

    Äänestä

Eikös tää oo vaan hyvä juttu.
Ei tarvii rakentaa uutta kunnantaloa ja kirjastoa

Äänestä

Mitä tekee kunta?
Ei yhtään mitään.
Aluevaltuutetut laskee vain ryhmärahojaan.
Ilmajoelta puuttuu edunvalvonta.

1Äänestä

Missä on Ilmajoen kunnan edustajien KANNANOTTO?
KURIKAN JOHTO OLI JO ASIALLA.
Onko niin että on pistetty jäsenet hiljaiseksi ja kun ei ole kunnanjohtajaa olle kuuluisi kuntalaisten puolustaminen, siis ei poliittista paskan jauhamista suuaukosta.

2Äänestä
  • ”Kannanotto” tai mutten ivailu on näitä persujen ratkaisuja kaikkiin asioihin.

    Äänestä

  • Se on sama mitä pusu huutelee. Jos päätöksiä ei tehdä noin niin Tampere tekee niin pian.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Se on sama mitä pusu huutelee. Jos päätöksiä ei tehdä noin niin Tampere tekee niin pian.

    Juuri näin, persuja ja kokoomusta äänestämällä tilattiin talouden tervehdyttämistä ja sitä nyt tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Juuri näin, persuja ja kokoomusta äänestämällä tilattiin talouden tervehdyttämistä ja sitä nyt tapahtuu.

    Missä?

    Äänestä

Aluevaltuustossa on 59 valtuutettua
24 keskusta maalaistolloa
15 kansainvälinen kokoomus
7 sosialisti internationaali
6 Peräsuomalaista
4 Uskontopuolueesta
2 kommunistia
1 punavihreä

Äänestä

Ei tässä auta ilmajokisten aluevaltuutrttujen toimet. Ilmajoki on liian lähellä Seinäjokea, sen tajuaa tavallinen kansa.

Äänestä
  • Hannu taistelee loppuun saakka Ilmajoen, Ilmajokisten puolesta. Muut on jo nostaneet kädet pystyyn.
    Hän sanoi ettei vuodeosastopäätös ole lainmukainen nytkään esitetyllä aineistolla.
    Esimerkiksi aluehallitus/arviointiryhmä esittää 15 miljoonan säästötarpeen, mutta ei ole laskelmissaan huomioinut 17.3 miljoonaa euroa parantunutta rahoituspohjaa. Tämä on oleellinen muutos ja poistaa säästötarpeen.
    On vain poliittinen arvokysymys, halutaanko palvelut säilyttää vai keskittää kaikki Seinäjoelle.
    Onneksi on edes yksi, joka taistelee kuntamme puolesta.

    Äänestä

Perskokkareet johtaa hallitusta ja täällä taas yritetään kääntää mustaa valkoiseksi. Varmaan kaikkia hyvinvointialueita ja aluevaltuutettuja koskee hallituksen asettamat raamit puolueesta riippumatta. Se että persuja ei ole aluevaltuustossa kuin 6 kpl niin voivoi. Jos niitä olisi enemmistö niin sitten vasta öyhötettäisiin että näin on pakko tehdä ja sakset heiluisi.


Keskeisimmät säästötoimet ja leikkauskohteet

Palvelutarpeen kasvun huomioiminen (arvioitu säästö ~390 milj. €): Suurin yksittäinen säästö toteutetaan muuttamalla rahoituslakia siten, että hyvinvointialueiden rahoituksessa otetaan jatkossa huomioon vain 60 % palvelutarpeen (kuten väestön ikääntymisen ja sairastavuuden) todellisesta kasvusta aiemman 80 % sijaan. Tämä rajoittaa alueiden saamaa laskennallista lisärahoitusta tulevina vuosina.

Sosiaalihuollon palvelu-uudistus (100 milj. €): Sosiaalihuollon tehtäviä keventämällä ja palveluja uudistamalla hyvinvointialueiden valtionrahoitusta vähennetään 50 miljoonaa euroa vuonna 2027 ja toiset 50 miljoonaa euroa vuodesta 2028 alkaen.

Tehtävämuutokset ja asiakasmaksut (180 milj. €): Vuodelle 2027 suunnitellut lakisääteisten tehtävien muutokset sekä asiakasmaksujen korotukset vähentävät valtion rahoituksen tasoa noin 180 miljoonalla eurolla.

Siirtymätasaukset: Myös alueiden välisiä rahoituseroja tasoittaviin siirtymätasauksiin on tehty leikkauksia. Tämä kiristää rahoitusta erityisesti Uudellamaalla ja Helsingissä.

Lisäksi sote-sektoriin heijastuvat sote-järjestöjen valtionavustusten (STEA) leikkaukset, joita toteutetaan vuosina 2024–2027 yhteensä 140 miljoonaa euroa. Nämä ennaltaehkäisevän työn leikkaukset lisäävät epäsuorasti painetta hyvinvointialueiden omille palveluille.

Äänestä

Eihän maakunnissa tarvita. Helsingissä ilmainen terveydenhuolto. Miten tämä on tasavertaisuuden kanssa mahdollista.

Äänestä
  • Se on mahdollista kun persut saivat kokoomuksen kanssa sovittua diilin että he tukevat leikkauksia sosiaaliturvaan ja työehtoihin että kukaan ulkomaalainen ei tule Suomeen ja kokoomus salli vastaavasti rasismin. Samalla tuli heidän idealogian takia heikennettyä myös Suomlaisen työntekijän ehtoihin ja alettiin hakkumaan työttömiä nilviäisiksi ja huudella toreilla että menkää töihin. Persut ovat ajaneet oikeistssa jo kokoomuksen ohi.

    https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931

    Äänestä

Aluevaltuusto ei voi arviointiryhmän mukaan tehdä päätöksiä jotka nostavat kuluja sairaanhoitopiirissä. Siksi vuodeosastot eivät tule takaisin vaikka Hannu tai kaksi muuta valituksen tehnyttä niin haluaisivatkin.

Äänestä
  • Vaatii kyllä sellaisen Torviparaatin vähintään.

    Äänestä

  • Nyt menevät puurot ja vellit sekaisin ja lakikin näyttää olevan hieman hakusessa.

    Nyt kannattaa tutustua hyvinvointialuelain 122 §:ään ennen kuin esittää väitteitä aluevaltuuston päätösvallan puuttumisesta.

    Lain 122 § 3 momentin mukaan arviointiryhmä tekee ehdotukset, mutta aluevaltuusto käsittelee ne ja tekee niitä koskevat päätökset.

    Laissa ei sanota, että aluevaltuuston olisi hyväksyttävä arviointiryhmän jokainen ehdotus.

    On totta, että 124 § rajoittaa päätöksentekoa arviointimenettelyn aikana, mutta väitteesi kaikkien kustannuksia lisäävien päätösten kiellosta ei vastaa lain sanamuotoa.

    Aluevaltuusto voi myös edellyttää vaihtoehtoisten säästöjen selvittämistä. Vuodeosastojen lakkauttaminen ei ole ainoa mahdollinen talouden tasapainottamiskeino.

    Muistutetaan vielä, että Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut aiemman lakkauttamispäätöksen.

    Arviointiryhmä tekee ehdotuksia, aluevaltuusto päätöksiä ja tuomioistuimet valvovat päätösten lainmukaisuutta. Näin oikeusvaltio toimii, vaikka se ei nimimerkille sopisikaan.

    Vaasan hallinto-oikeus kumosi vuodeosastojen lakkauttamispäätöksen. Sitä tosiasiaa ei arviointiryhmä eikä nimimerkki Anonyymi00040 pysty muuttamaan.

    Se, voidaanko vuodeosastoja palauttaa, ratkaistaan lain, taloudellisten selvitysten ja toimivaltaisen päätöksenteon perusteella, ei nimimerkin ennustuksella.

    Vuodeosastojen säilyttämisen puolesta olisi siksi tärkeää osoittaa luotettavilla laskelmilla, voidaanko sama taloudellinen tavoite saavuttaa muilla toimenpiteillä ja onko näyttöä vuodeosastojen sulkemisesta saaduista säästöistä?

    Pieni asiavirheen korjaus loppuun. Sairaanhoitopiiriä ei enää ole. Kyse on hyvinvointialueesta.

    Kannattaisi ehkä perehtyä siihen, mistä kirjoittaa, ennen kuin ryhtyy jakamaan lopullisia tuomioita.

    1Äänestä

Ketkä kaksi muuta ovat tehneet valituksen?

Äänestä

Toivottavasti loppuu mahdollisemman nopeasti niin ei tarvi enää siitä jankata.

Äänestä
  • Eihän sinun ole tarvinnut siitä huolta kantaa ja voit ihan vapaasti kulkea Seinäjoella lääkärissä. Kaikki muut ei voi. Heinoa että kunnassa on edes yksi, joka pitää vanhusten puolia.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Eihän sinun ole tarvinnut siitä huolta kantaa ja voit ihan vapaasti kulkea Seinäjoella lääkärissä. Kaikki muut ei voi. Heinoa että kunnassa on edes yksi, joka pitää vanhusten puolia.

    Unohtuu toiset valittajat

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Eihän sinun ole tarvinnut siitä huolta kantaa ja voit ihan vapaasti kulkea Seinäjoella lääkärissä. Kaikki muut ei voi. Heinoa että kunnassa on edes yksi, joka pitää vanhusten puolia.

    Saamatta yhtään mitään aikaan. Tärkeintä on toki somenäkyvyys ja, että narsistinen heikko itsetunto saa yksinkertaisimmilta peukutuksia

    Äänestä

Minkä vuoksi aluevaltuusto yleensä valitaan jos he vain leimaa arviointikonklaavin ehdotukset.

Äänestä
  • Olisi pitänyt tehdä oikeita päätöksiä ettei olisi jouduttu arviointimenettelyyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuodeosasto meni jo.
Nyt näyttää siltä, että seuraavaksi pöydällä voi olla koko Ilmajoen sote-keskuksen tulevaisuus.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on kertynyt yli 120 miljoonan euron alijäämä, ja vielä viime vuoden lopulla alijäämän arvioitiin nousevan noin 130 miljoonaan euroon. Alue on joutunut valtion erityisen tarkkailun kohteeksi ja arviointimenettelyn kynnykselle.

Mutta missä olivat Ilmajoen omat aluevaltuutetut silloin, kun nämä päätökset tehtiin?

Keskustan ja sosialistien saksikäsi heiluu vuodesta toiseen. Kokoomus nyökyttelee vieressä ja kertoo, että kaikki on hallinnassa.

Samat päättäjät antoivat periksi vuodeosastoasiassa.

Samat päättäjät hyväksyivät budjetit ja suunnitelmat, joiden seurauksena hyvinvointialueen talous ajautui yli sadan miljoonan euron alijäämään.

Seuraavissa vaaleissa kannattaa kysyä ehdokkailta yksi yksinkertainen kysymys:

Minkä palvelun aiotte luovuttaa seuraavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu