Potkulaki voimassa - onko kiusaajia potkittu ulos?

Vuoden alusta saakka työntekijän on voinut irtisanoa "asiallisen syyn" perusteella.

Tällaisia syitä ovat muun muassa luvattomat poissaolot, työnantajan määräysten noudattamatta jättäminen, huolimattomuus työssä tai epäasiallinen käytös.

Henkinen väkivalta on epäasiallista käytöstä. Onko tiedossa yhtään tapausta, jossa kiusaaja olisi saanut kenkää? Onko maan tapa edelleen, että uhri ohjaillaan irtisanoutumaan?
8153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ammattiliitot maalasivat kauhuskenarioita että jos et vastaa pomon hyvänpäivän toivotukseen saat potkut tai jos hiukset ei ole kammatut hyvin saat potkut jne.
Todellisuudessa potkuja ei ole juurikaan jaeltu kun oikeasti tuottavaa työntekijää ei kukaan täysjärkinen työnantaja potki pois.

Nämä medioissakin esiintyneet lusmut jotka varastivat työnantajalta, valehtelivat hänelle, olivat poissa töistä luvatta, kirjoittelivat ylimääräisiä tunteja jna. saivat aiemmin päähäntaputukset ja kymppitonneja palkkioksi irtisanomistaan, onneki nyt eivät enään saa palkkoita rötöksistään.
Ilmeisesti nämä tenput ovat myös vähentyeet kun työntekijätkin tajuaa ettei enään ay liikekkään voi auttaa jos rötöstelee.

Äänestä
  • Ay-liike auttaa nimenomaan rötösteleviä ay-aktiiveja. Olen nähnyt tämän käytännössä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ay-liike auttaa nimenomaan rötösteleviä ay-aktiiveja. Olen nähnyt tämän käytännössä.

    Valitettavasti asia oli juuri noin entisellä työpaikallani. Pääluottamusmies oli satojen kilometrien päässä ja päättänyt uskoa vain paikallista ay-aktiivia.

    Äänestä

  • Vuodesta 2021

    Äänestä

Asiansa osaava kiusaaja voi nyt entistä helpommin toimittaa uhrinsa kortistoon yhteistyössä työnantajan kanssa.

Äänestä
  • Mitäpä muuta voi odottaa pahoinvointivaltio Suomessa?

    Äänestä

Eipä kai, pahemmin ainakaan.
Epäilen, että enemmänkin näitä kiusattuja on potkittu pois kyseisen lain varjolla ja sen suomalla turvalla kiusaajille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuoden alusta saakka työntekijän on voinut irtisanoa "asiallisen syyn" perusteella.

Tällaisia syitä ovat muun muassa luvattomat poissaolot, työnantajan määräysten noudattamatta jättäminen, huolimattomuus työssä tai epäasiallinen käytös.

Henkinen väkivalta on epäasiallista käytöstä. Onko tiedossa yhtään tapausta, jossa kiusaaja olisi saanut kenkää? Onko maan tapa edelleen, että uhri ohjaillaan irtisanoutumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu