Mihin muka perustuu vapaan tahdon kieltäminen?

Selittävät, että perustuisi siihen että "joku ääni käskee meitä tekemään jotain ennen kun olemme edes tietoisia siitä"... mitä nämä äänet sit on? Eihän pitänyt olla mitään "päämme ulkopuolisia ääniä" jotka vaikuttavat meidän toimintaamme. Sitten se että, jos tämä ääni/ajatus, whatever tulee ennen kun toimimme, niin eikös tämä kuitenkin tule meidän sisältä voiden toki olla niin että joku on ohjelmoinut meihin niitä ajatuksia jolloin siellä olisi jokin ajatus ketju, joka rajoittaa meidän vapauttamme jossain määrin.

Kun ihminen tulee tietoiseksi näistä eri jutuista ja prosesseista aivoissaa ja tekee puhdistus työtä, eli vie vallan näiltä intrusiivisilta pakollisilta taustalla toimivilta pakkoajatuksilta tai mielikuvilta. Voidaan toki sanoa että "toikin voi olla tahtomatonta vaikka luulisit tahtovasi sitä", joka myös on todellakin hyvin hyvä kysymys. Mutta, eikös juurikin nämä epätietoiset mielemme osa-alueet ole niitä jotka vaikuttavat saaden meidät tekemään jonkin epätietoisen päätöksen tai liikkeen? Miksi ei pyri noita mielen epätietoisia lukkoja hoitelemaan ja availemaan, tullen tietoisiksi niistä? Miksi ei pyri tietoisemmaksi omista rajotteistaan? Miksi sen sijaan kielletään vapaa tahto ja sen olemassaolo?

Kun tiedämme että epätietoisuus rajoittaa, niin eikös olisi paras kasvattaa tietoisuuttaan?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kukaan ole kieltänyt vapaata tahtoa. On vain tutkimuksia jotka jossain määrin viittaavat siihen ettei vapaata tahtoa ole. Täydellisesti tuota ei voi todistaa puoleen eikä toiseen.

Äänestä
  • Jees jees, mutta siellä tieteilijöissä on tavallisia ihmisiä joilla itselläänkin on omat rajoitteensa, niin he eivät voi tietää enempää kuin he voi tietää... no problemos, mutta problemos on siinä että kun tieteelle annetaan liian iso auktoriteetti eikä moni ihminen kuuntele itseään yhtään tai tee itse omia tutkimuksia asioiden tiimoilta saatika jaksa opiskella asioita itse.

    Siis... JOKAISELLA ihmisellä on rajoitteensa ja se on LUONNOLLISTA enkä siitä tuomitse teitä! Mutta, ihmisten pitäisi ottaa isompi vastuu asioista ja niiden tutkimisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selittävät, että perustuisi siihen että "joku ääni käskee meitä tekemään jotain ennen kun olemme edes tietoisia siitä"... mitä nämä äänet sit on? Eihän pitänyt olla mitään "päämme ulkopuolisia ääniä" jotka vaikuttavat meidän toimintaamme. Sitten se että, jos tämä ääni/ajatus, whatever tulee ennen kun toimimme, niin eikös tämä kuitenkin tule meidän sisältä voiden toki olla niin että joku on ohjelmoinut meihin niitä ajatuksia jolloin siellä olisi jokin ajatus ketju, joka rajoittaa meidän vapauttamme jossain määrin.

Kun ihminen tulee tietoiseksi näistä eri jutuista ja prosesseista aivoissaa ja tekee puhdistus työtä, eli vie vallan näiltä intrusiivisilta pakollisilta taustalla toimivilta pakkoajatuksilta tai mielikuvilta. Voidaan toki sanoa että "toikin voi olla tahtomatonta vaikka luulisit tahtovasi sitä", joka myös on todellakin hyvin hyvä kysymys. Mutta, eikös juurikin nämä epätietoiset mielemme osa-alueet ole niitä jotka vaikuttavat saaden meidät tekemään jonkin epätietoisen päätöksen tai liikkeen? Miksi ei pyri noita mielen epätietoisia lukkoja hoitelemaan ja availemaan, tullen tietoisiksi niistä? Miksi ei pyri tietoisemmaksi omista rajotteistaan? Miksi sen sijaan kielletään vapaa tahto ja sen olemassaolo?

Kun tiedämme että epätietoisuus rajoittaa, niin eikös olisi paras kasvattaa tietoisuuttaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu