Onko Kiina edelle laskeutuvissa aluksissa!
Miksi Kiina ei räjäyttele aluksia mereen
Anonyymi-ap
971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Spacex alkaa näyttään tyhmältä!
Kiinan alukset laskeutuu nätisti.
Ei niitä tarvitse räjäytellä
Just joo. Aika todellisuudesta vieraantunutta puhetta tässä ketjussa. Kiina on kyllä kuronut USA:n ja Space X:n etumatkaa kiinni, mutta Kiinalaiset on edelleen kaukana jäljessä. Ensinnäkin Kiinalaiset sai ensimmäistä kertaa tehtyä raketin ensimmäisen vaiheen palautuksen kiertoradalta laskeutumisalustalle vasta pari viikkoa sitten, eli 10.7.2026. Tämä oli siis kaikkien aikojen ensimmäinen kerta kun Kiina onnistui siinä. USA:n Space X puolestaan on palauttanut omia rakettejaan jo satoja kertoja ja se on ihan rutiinia niille jo. Eli Kiinalaiset sai ensimmäisen palautuksen vasta onnistumaan eikä sitä palautettua ole vielä edes uudelleenkäytetty kertaakaan. Space X on tehnyt sitä jo rutiinilla pitkään. Kaiken lisäksi Kiinalaisten systeemi on aivan erilainen. Space X:n uudelleenkäytettävissä raketeissa on laskeutumisjalat, joilla ne itse laskeutuu laskeutumisalustalle. Kiinalaisilla on puolestaan merellä olebvissa laskeutumisaluksissa vaijeriverkko, joka ottaa sen laskeutuvan raketin vastaan ja raketti jää roikkumaan koukuilla verkon varaan. Kiinalaisten raketeissaei siis ole laskeutumisjalkoja joiden varaan raketti itse laskeutuu.
Eli joo, onhan Kiina ottanut etumatkaa kiinni, mutta eivät ne ole lähelläkään sitä mihin USA ja Space X pystyy. Joten tässä ketjussa oleva hölynpöly on suorastaan naurettavaa ja vaikuttaa lähinnä joltain antijenkkihörhöjen puheelta.
T. miksuh
Niin ja muuten, ESA ja eurooppalaiset kaupalliset avaruusfirmat eivät ole tehneet vielä yhtään kantorakettien palautusta. Uudelleenkäytettäviä raketteja on kyllä suunnitteilla euroopassakin, mutta ne on vasta suunnitteluvaiheessa. Eli euroopassa ollaan tässä melkosesti jälkijunassa. Alkas olla aika saada se aikaan euroopassakin.
T. miksuh
Kiina hallitsee laskeutumisen!
Kiina testamassa poimuajo koetta
Ranskan parlamentti pitää UFO-kuulemisen 29.6.2026 Ja heti Ranska konkurssissa.
Ei niin, ne osaa homman!