Jouduitko olemaan rannalla alasti?

Aika yleistä se toki oli silloin 70-luvulla, mutta vasta sinä kesänä kun täytin 13 sain käyttää uikkareita. Siihen asti mentiin nakuna. Joskus 11-12 vuotiaana en edes halunnut sinne rannalle , mutta pakotettiin lähtemään mukaan kun siskot ja veli halusi uimaan. Jostain syystä siskot kyllä sai uimapuvut, vaikka olivat nuorempia kuin minä.
Ei siitä onneksi aikuisikään asti jatkuneita traumoja jäänyt. Teininä olin kyllä haluton mihinkään, missä piti olla alasti muiden seurassa. En halunnut mökille kun siellä piti saunoa. En uimahalliin. Suihkussakin yritin käydä silloin kun muut ei ollut kotona, ettei vaan kukaan tule kylppäriin samaan aikaan. (Ei ollut lukkoa.)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aika yleistä se toki oli silloin 70-luvulla, mutta vasta sinä kesänä kun täytin 13 sain käyttää uikkareita. Siihen asti mentiin nakuna. Joskus 11-12 vuotiaana en edes halunnut sinne rannalle , mutta pakotettiin lähtemään mukaan kun siskot ja veli halusi uimaan. Jostain syystä siskot kyllä sai uimapuvut, vaikka olivat nuorempia kuin minä.
Ei siitä onneksi aikuisikään asti jatkuneita traumoja jäänyt. Teininä olin kyllä haluton mihinkään, missä piti olla alasti muiden seurassa. En halunnut mökille kun siellä piti saunoa. En uimahalliin. Suihkussakin yritin käydä silloin kun muut ei ollut kotona, ettei vaan kukaan tule kylppäriin samaan aikaan. (Ei ollut lukkoa.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu