Vimpelissä eletään irti todellisuudesta. Vimpelin asukkaiden keskitulot ovat 26 295 euroa vuodessa, mikä jää noin 11 prosenttia jälkeen koko Suomen keskiarvosta (29 492 €/v). Tilastokeskuksen Paavo-aineistoon perustuvien tietojen mukaan vimpeliläisten mediaanitulo on 23 523 – 24 000 euroa vuodessa riippuen tarkasteltavasta postinumeroalueesta. Noista euromääristä kun ottaa verot pois, niin keskimääräinen vimpeliläinen on pienituloisuuden rajamailla elävä kituuttelija.
Onnettomasta tulotasosta huolimatta Eduskuntavaaleissa 2023 kuntalaiset äänestivät Kokoomusta 34,6%, Keskustapuoluetta 21,8, Persu:a 19,4, SDP:tä 6,9, KD 6,8 , Vas 6,3 , Vl 1,5. ja Vihreitä 1,3.
Äänestäneistä vimpeliläisistä yli 70 % asemoi itsensä hyvin taloudellisesti toimeentulevien joukkoon kuuluvaksi.
Koska kuntalaiset kuvittelevat äänestäessään, että henkilö ja hänen vaalipuheissaan kertomansa lupaukset ovat merkityksellisin tekijä äänestyspäätöksessä, tulos saattaa olla selitettävissä. Ymmärrys ei ole riittänyt siihen, että ehdokkaan taustalla oleva puolue on se, joka käytännössä määrittelee kansanedustajan kannan käsiteltäviin asioihin ja äänestyspäätöksen. Toki ainakin Kokoomuksen prosenttiluvun takana on se, että kunnanjohtaja käytti asemaansa hyväksi ja heittäytyi julkisuushakuisesti ja pölhöpopulistisesti julistamaan valtionvelan nujertamisesta. Tuohon moni hyväuskoinen uskoi, samoin kuin perussuomalaisten populistiseen julistukseen "suomalaiset ensin", joka toteutuikin muodossa "suomalaisilta ensin" ja "mutta meille se ei käy". Mikä on se tekijä, joka erkaannuttaa kunnan väestön todellisuudesta ja saa itsepetoksen vallassa kuvittelemaan kuuluvansa hyvätuloisten luokkaan?
Vai onko niin, että kyse onkin tiedon puutteesta, joka johtuu yhteiskuntaopin opettamisen laiminlyömisestä Vimpeliläisille oppilaille.
Onnettomasta tulotasosta huolimatta Eduskuntavaaleissa 2023 kuntalaiset äänestivät Kokoomusta 34,6%, Keskustapuoluetta 21,8, Persu:a 19,4, SDP:tä 6,9, KD 6,8 , Vas 6,3 , Vl 1,5. ja Vihreitä 1,3.
Äänestäneistä vimpeliläisistä yli 70 % asemoi itsensä hyvin taloudellisesti toimeentulevien joukkoon kuuluvaksi.
Koska kuntalaiset kuvittelevat äänestäessään, että henkilö ja hänen vaalipuheissaan kertomansa lupaukset ovat merkityksellisin tekijä äänestyspäätöksessä, tulos saattaa olla selitettävissä. Ymmärrys ei ole riittänyt siihen, että ehdokkaan taustalla oleva puolue on se, joka käytännössä määrittelee kansanedustajan kannan käsiteltäviin asioihin ja äänestyspäätöksen. Toki ainakin Kokoomuksen prosenttiluvun takana on se, että kunnanjohtaja käytti asemaansa hyväksi ja heittäytyi julkisuushakuisesti ja pölhöpopulistisesti julistamaan valtionvelan nujertamisesta. Tuohon moni hyväuskoinen uskoi, samoin kuin perussuomalaisten populistiseen julistukseen "suomalaiset ensin", joka toteutuikin muodossa "suomalaisilta ensin" ja "mutta meille se ei käy". Mikä on se tekijä, joka erkaannuttaa kunnan väestön todellisuudesta ja saa itsepetoksen vallassa kuvittelemaan kuuluvansa hyvätuloisten luokkaan?
Vai onko niin, että kyse onkin tiedon puutteesta, joka johtuu yhteiskuntaopin opettamisen laiminlyömisestä Vimpeliläisille oppilaille.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Vihervasemmistoa ei nyt ainakaan kannata äänestää.
Persut pettää aina.
Lienet vassari, sillä he ajattelevat noin, eivätkä ymmärrä, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, kuten Isossa Kirjassa sanotaan. Vimpelissä ymmärretään, että omalla palstalla voi kasvattaa ruokaa ilmaiseksi ja järvistä voi myös kalastaa syötävää. Elämänlaatua on myös yhteisöllisyys, jota esimerkiksi urheilujoukkueisiin ja kristillisiin yhteisöihin samaistuminen tuo tullessaan.
"Lienet vassari, sillä he ajattelevat noin, eivätkä ymmärrä, että ihminen ei ......" Mitä köyhät rahalla tekisi, eivät he sitä osaa käyttää, koska ei heillä sitä ole koskaan ennenkään ollut. Äänestetään Kokoomusta ja persuja, kurvisia, he saattelevat meidät ikuiseen perisuomalaiseen onneen, jossa vaatimattomuutta kruunataan petäjän kyljestä raavitulla pettuaterialla.
Pääasia on että Orpo saa tunnin junansa ja areenan kavereilleen, Purra eliittipersulaumoineen huutaa hyvällä tulotasolla maahanmuuttajista ja me saamme pitää nykyisen kunnanjohtajamme kuninkaanamme. Kautta kärsimysten voittoon.
Anonyymi 002 kirjoitti että voi kalastaa. No kerroppas kuinka paljon täytyy saada särkeä ongella, että sillä määrällä saa autoon 40 litraa bensaa.
Kommunistit ajattelevat juuri noin. Äänestyskäyttäytyminen pitää olla tulojen mukainen. Köyhien pitää äänestää sosialisteja ja kommunisteja.
Olette te pöljiä kun ette huomaa että Vimpeliläiset äänestävät pesäpalloa ja sitä että kaikki raha laitetaan ainostaan siihen mitä kuntalaisilta saadaan tai avustuksia valtiolta.
Kunnan nimeksi voisi muuttaa kunnan omille sivuille ja tiedotteisiin että Veto, niin kukaan ei huomaisi.
Tämä kuntahan on äärimmäinen esimerkki kunnan korruptiotuneesta ja läpeensä sisäpiiri mädänneisyydestä tavoista toimia.
Et vaan ymmärrä pesiksestä yhtään mitään, ilmankos se sua jurppii.
Ottaako päähän se tosiasia että maassamme Vimpelin kunta nimenomaan tunnetaan superpesis menestyksestä.
Kunnan nimikin on aika sporttinen, vimPELI.
99% suomalaisista ei edes tiedä missä Vimpeli on tai sillä tiedolla ei tee yhtään mitään ja sen se pesäpallo on aiheuttanut että paikallisia hölmöläisiä verrataan foliohattu päässä kulkeviin avaruusoliohin.
Mitä se Vimpeliä hyödyttää että tunnetaan pesäpallosta??
Kokoomus tuhoaa Suomen.
Kekkonen oli oikeassa, kun ei olisi ottanut Kokoomusta hallitukseen.
Vimpelissä öyhötetään vain pesäpallosta
Sairasta
Vimpeliläinen kokoomuslaisuus, kekkustalaisuus ja leikkuripersuus on elämää kovana porvarina ilman rahaa. Me stressaannumme ja sairastamme, koska meidän köyhien on niin raskasta näytellä rikasta. Mutta s-tana, per.... , ....ttu rahanpuutetta, ahdinkoa ja köyhyyttämme emme tunnusta . Ei, vaikka menis henki!!!!!
Ja sitten kun ne jotkut tulee tästä vaasan vaalipiiristä sinne arkadianmäelle valituiksi,
niin nää jököttää eduskunnan täysistunnoissa hiljaa kuin mykkä paskalla.
Vai onks noi kekkulit muka saanut tuolla suutaan auki?
SKDLn kannatus aikoinaan kertoo sitä vielä nykyäänkin.
Miten joku voi olla lähes 50 vuotta ajassa myöhässä ja kirjoittaa Skdl;:stä. Ei täällä kukaan sellaista kannata, jota ei ole vuosikymmeniin ollut edes olemassa. Tyhmää kirjoittelua ja kertoo vain siitä, että aloitus on täyttä asiaa.
Entiset Skdl väki on nykään Vimpelissä Keskustalaisia.
Tuskin on. SKDL lopetti toimintansa keväällä 1990, jolloin sen seuraajaksi perustettiin Vasemmistoliitto. Kyllä täältä ihan vasureita löytyy.
SKDL on aivan eri asia, kuin nykyinen Vasemmistoliitto. Selvitäppä historiaa. Niin ja en ole kuulunut, enkä kuulu kyseisten puolueitten kannattajiin. Mutta onhan se häpeäksi jos ei tuollaisia tyhmiä kirjoituksia SKDL:n kannattajista korjata pitäjän sivuilta. Sentään nykyisessä ajassa ja totuudessa pitäisi elää, täällä Vimpelissäkin.
Jahas, minä kun olen luullut ja tiedän että SKDL edustajat istuvat kunnankokouksissa... tai sitten ne ovat vain naamioituneet pellonpalasen saaneena ja tukiaisia nostaneena äkki rikastuneet ja luulevat olevansa Keskustapuolueen jäseniä.
Se kun oli aikanaan kusetus jolla heistä tehtiin maaorjia ja saatiin suomen poliittinen tilanne rauhoitettua.
Paitsi Vimpelissä vain ei oikein toiminut kun täällä vielläkin odotetaan Neuvostoliittoa pelastamaan suomea.
Hyvänä esimerkkinä Esko Aho...
Mikä saa maalaisen Vimpeliläisen äänestämään eduskunta-vaaleissa tuollaiten puolueiden ehdokkaita, ajaako kokoomus esim. maatalous-yrittäjien asiaa, vai miksi?
Itellä kun ei peltoa eikä mettää oo, niin siksi näin kysyn.
Maalainen vimpeliläinen äänestää kokoomusta tai persuja seuraavista syistä. Kokoomus sai helposti ylipuhuttua kierroksilla käyvän kunnanjohtajan kansanedustajaehdokkaaksi, joka sitten lupasi lopettaa Suomen velkaantumisen. Velkaa on pian 50 miljardia lisää ja pienituloiselle vimpeliläiselle tulee keppiä joka päivä., niin että roikuu. Persut kalastivat äänet sillä, että tyhjää huutoa harrastaneet peltomaurit lupasivat halpaa pensaa ja lupasivat pitää maahanmuuttajat poissa hätyyttelemästä mahdollisia ehkä tulevia vanhojenpoikien nuoria kauniita daameja. Siinäkin lopputulos on se, että pensa maksaa pitkästi yli kaksi euroa litralta , Suomen kansalaisuuksia on myönnetty maahanmuuttajille ennätysmäärä, eikä sillä vimpeliläisellä vanhallapojalla ole vieläkään morsianta. Mutta se rahanpuute ja sote- palvelujen puute ovat vain pahentuneet.
Onneksi teillä on edes fiksu kunnajohtaja. Ette taida huomata mutta tekee hyviä päätöksiä kunhan ette estele sukulinjoillanne.
Katsos... kunnanjohtajakin kommentoi täällä?
"Onneksi teillä on...." ........ " tekee hyviä päätöksiä" Kuntalain mukaan kunnan päättäviä elimiä ovat kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja lautakunnat. Toki viranhaltijatkin tekevät tiettyjä hallintokunnalle kuuluvia päätöksiä, mutta ei kunnanjohtajan pääasiallinen tehtävä ole "päättää" .
Mutta päättihän kunnanjohtaja jo että valtion velkaantumisenkin tulee loppua, heh heh.
Vimpelissä tulotaso on niin surkea, että kirvesmiehenkin palkkatasolla leikitään kokoomuslaista.
Kunnallisvaaleissa oli aikoinaan kokoomus-listoilla ehdokas jolla oma yritys.
Sillä oli ollut verottajan mukaan edellisvuonna tuloja "huikeat" 16 000 euroa. Kuvittelikohan tuo nousevansa eliittiin ja vuositienisteihin tulevan nollan perään kuhan vaan "kokkaroi" :D
Sehän oli jo aikanaan hyvätuloinen Vimpeliläinen.
Sillä olisi päässyt jo kauppaneuvokseksi tai kunnanjohtajaksi...
Eikös nykyinenkin edusta milloin missäkin kissanristiäis yhdistyksissä.
Siinäpä sitä onkin oikein grynderi ja"yritysjohtaja". Mies, käsisirkkeli, pora ja naulain. Vaihto-omaisuus on pussillinen nauloja. Kaikkea kanssa.
Mutta pääoman edustajahan se tuollainen riskiyrittäjä on ja sijoitetun pääoman tuotto tärkeää. Köyhälistö vaviskoon kun pääoma puhuu.
Hän on puolensa valinnut, kun on tarkoin miettinyt, onko työn, vai pääoman tuoton kautta elävä ihminen.
Toki silläkin on ajatuksenjuoksun tuotosten lopputulemaan merkitystä, lintsasiko yhteiskuntaopin tunneilta koulussa. Jos lintsasi koulusta, ajatuksen juoksusta lopputulemana ei olekaan tuotosta, vaan jätöstä.
Onhan täällä Vimpelissä kauppaneuvoksia valtuustokin täynnä, Kokoomuksella kun on paikallisyhdistyksen puheenjohtajanakin parturi?
Siinä sitä miljoonat juoksee ja raha tuoksuu...
Kylällä ei oo kun kaljupäisiä ukkoja, joiden kalju kiillotetaan kotikonstein. Ihmetellä saa, mitä pikkuyrittelijät luulee Kokoomuksen tai persueliitin tekevän heidän edukseen. No persun ymmärtää, kun se "maahanmuutto". Pelkäävät kuollakseen jatkuvassa paniikissa, että se maahanmuuttaja käy ohikulkiessaan viihdyttämässä hänen muijaansa.
vimpelissä yleisesti pelkän ymmärtämisen taso on heikkoa 😬
Autaisikohan jos pelaisi pesäpalloa?
Hyvähän se vimpeliselle on jos on edes jossain paras. Vimpelin Veto pesis sarjataulukossa nyt ylivoimaisena ykkösenä.. https://www.superpesis.fi
Sillähän se kuntalaisten tulotaso ja toimeentulovaikeudet korjaantuu, että " Vimpelin Veto pesis sarjataulukossa nyt ylivoimaisena ykkösenä.." .
No ei tietenkään, vastaus liittyi pesäpallourheilua halveeraavaan viestiin.
No tämähän on perinteinen vimpeläinen ajatusmaailma. Pelastava pesäpallo on ollut jo nellussa saarnapöydissä vuosien jankutus.
Pesäpallohan on juuri tehnyt muiden silmissä Vimpeliläisistä niin naurettavia.
Ei oo.
Yhden saman ilkkujan viestejä lappajärvi keskustelupalstalla kans.
Vimpeli on sisäänpäin kääntynyt ja ahdasmielinen kunta,jossa ME ENSIN on tärkeintä.
Jaa niinkö. Ainahan voit muuttaa sieltä pois, myy asuntos ja muuta vaikka naapurikuntaan /kaupunkiin.
Niinhän sadat sinua viisaammat ovat tehneet...ja vauhti vain kiihtyy ja jäljelle jää tyhmimmät, yksinkertaisimmat ja velkaisimmat.
Jaa nekö vaan jää, plus se maamme supermenestynyt pesäpallojoukkue. Mihinähän ruikonperällä säkin asut.
Ja sinä olet juurikin tuo ahdasmielinen sisäänpäin kääntynyt, ja palstan ainut ammattivalittaja.
Onko pesäpallo osunut pahastikkin?