Tuukka Suomalainen tekee kovaa laskua veronmaksajille

https://yle.fi/a/74-20243503

Sössijä vauhdissa.
82603
15Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Minähän sanoin että älkää päästäkö apukoululaista valtaan. Tulee kallista laskua. Tuo on vain pikkunen kaikkeen muuhun verrattuna. Jättilasku on tulossa sairaalamme menettämisestä.

9Äänestä
  • Se on totta. Tuukka Suomalaiselle tärkeintä on Mikkelin maakunnan säilyttäminen, jotta saa sieltä tuen rahakkaille hallituspaikoilleen sähköyhtiössä, maakuntaliitossa ja lähivakuutuksessa. Siksi Savonlinnan kepu on estänyt Savonlinnan siirtymisen Pohjois-Savoon ja äänestää sairalapalvelujemme keskittämiseksi Mikkeliin.

    7Äänestä

Kannattaisi veronmaksajan erottaa toi epäpätevä erottaja.

7Äänestä

Ja MT-potilas aloittanut uuden ketjun. Ja saman jauhantaa taas!

Äänestä
  • MT-potilas? Minna Tikkinen?

    4Äänestä

  • Savonlinnassa joidenkin päättäjien kyky sietää kritiikkiä on nolla. Vastailet vähän kuin Neuvostoliitossa kommunistijohtajat tai natsi-saksassa, jossa kritisoijat laitettiin mielisairaaloihin ja leimattiin mielisairaiksi.

    8Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Savonlinnassa joidenkin päättäjien kyky sietää kritiikkiä on nolla. Vastailet vähän kuin Neuvostoliitossa kommunistijohtajat tai natsi-saksassa, jossa kritisoijat laitettiin mielisairaaloihin ja leimattiin mielisairaiksi.

    Tämä mallihan sopii Savonlinnan johdolle, kun Kiinassa toimitaan vielä tänä päivänäkin noin. 😂😂😂

    4Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    MT-potilas? Minna Tikkinen?

    Hän on terve, tähän verrattuna!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hän on terve, tähän verrattuna!

    Minna uskaltaa rohkeasti tarttua tähänkin aiheeseen. Katsokaapa vaikka kesäkuun puhe valtuustossa. Nythän se osoittaa paikkansa pitävyytensä yhä vahvemmin.

    6Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minna uskaltaa rohkeasti tarttua tähänkin aiheeseen. Katsokaapa vaikka kesäkuun puhe valtuustossa. Nythän se osoittaa paikkansa pitävyytensä yhä vahvemmin.

    Äärimmäisen hermostunut, demariäänestäjien keski-ikää (66v.) lähestyvä byrokraattista liturgiaa suoltava täti! Niin, mikä oli sanoma?

    9Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Äärimmäisen hermostunut, demariäänestäjien keski-ikää (66v.) lähestyvä byrokraattista liturgiaa suoltava täti! Niin, mikä oli sanoma?

    samaa mieltä

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Äärimmäisen hermostunut, demariäänestäjien keski-ikää (66v.) lähestyvä byrokraattista liturgiaa suoltava täti! Niin, mikä oli sanoma?

    Terävä ja rehellinen, tiukasti Savonlinnalaisten etua ajava, itsensä likoon täysin laittava.

    4Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Terävä ja rehellinen, tiukasti Savonlinnalaisten etua ajava, itsensä likoon täysin laittava.

    Ei aja Savonlinnan etua! Typerä byrokraatti. Ei mitään visioita tulevasta. Ei yhteistyökykyä mihinkään suuntaan!

    3Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei aja Savonlinnan etua! Typerä byrokraatti. Ei mitään visioita tulevasta. Ei yhteistyökykyä mihinkään suuntaan!

    Höpöhöpö. Tikkinen ei ole Lainesoppaa keittänyt vaan ihan jotkut muut. Taitaa olla riitelevät demarit täällä tosiaan liikkeellä morkkaamassa omiaan. Noloa.

    5Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Tikkinen ei ole Lainesoppaa keittänyt vaan ihan jotkut muut. Taitaa olla riitelevät demarit täällä tosiaan liikkeellä morkkaamassa omiaan. Noloa.

    Joo. Demarit osaavat oman pesän likaamisen. Me like.

    4Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei aja Savonlinnan etua! Typerä byrokraatti. Ei mitään visioita tulevasta. Ei yhteistyökykyä mihinkään suuntaan!

    Ei ole typerä. En kehuisi kyllä ketään Savonlinnan poliitikoista visionääriksi. Peitsaro saattaa olla, mutta ensin pitäisi tietää yksikin mielipide häneltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei ole typerä. En kehuisi kyllä ketään Savonlinnan poliitikoista visionääriksi. Peitsaro saattaa olla, mutta ensin pitäisi tietää yksikin mielipide häneltä.

    Toinen on Annakristiina Mikkonen. Kertokaa yksikin hänen OMA ajatuksensa. Niinpä. Ollut kuitenkin politiikassa 25 vuotta. Tikkinen yhden vuoden ja Peitsaro alle 10 vuotta, ja näilläkin näkemyksiä yhteensä enemmän kuin Mikkosella.

    2Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Joo. Demarit osaavat oman pesän likaamisen. Me like.

    Minä myös! Demarit tosi typeriä!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Äärimmäisen hermostunut, demariäänestäjien keski-ikää (66v.) lähestyvä byrokraattista liturgiaa suoltava täti! Niin, mikä oli sanoma?

    Kepulaisen sovinistin ja ikärasistin kommentti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Tikkinen ei ole Lainesoppaa keittänyt vaan ihan jotkut muut. Taitaa olla riitelevät demarit täällä tosiaan liikkeellä morkkaamassa omiaan. Noloa.

    Mulle tulee vaikeita

    Äänestä

Ja vauhti kiihtyy vaan. Jo kaksi laitonta irtisanomista pullahtanut julkisuuteen. Pätevät virkamiehet lähteneet lätkimään.

6Äänestä

Kyllä nyt olisi aika potkia kepulaiset pois Savonlinnasta. Yliopisto menetetty, sairaala kohta ajettu alas, ammattikorkeakoulu kohta myyty. Mitä vielä? Olisiko aika pikkuhiljaa herätä kaupungilaisten todellisuuteen? Vieläkö uskotte näiden kepulaisten valheet?

7Äänestä
  • Ja demarit valtaan? Ei kiitos.

    3Äänestä

100.000 euron lasku oikeuskuluista. Suolainen on kulu ja vasta palattu lähtöruutuun. Siihen päälle kokouskulut yms.

5Äänestä
  • Plus Laineelle korvaukset laittomasta irtisanomisesta. Taitaapi olla kokonaislasku lähellä miljoonaa euroa.

    6Äänestä

Laine on pärjännyt 7000 euron lakipalvelulla kun kaupungin sössijät on kuluttaneet noin 100.000 euroa. Miten typeriä nämä päättäjät täällä oikein ovat ?

7Äänestä

Ja paikallispravda on hiljaa. Tukee ja peesaa vallanpitäjiä. Pimittää tietoa. Onneksi YLE on hereillä.

7Äänestä
  • Joo, ei mitään juttua asiasta Itukassa.

    7Äänestä

  • Hyvä YLE!

    5Äänestä

  • Ei täällä puolusta meitä asukkaita eikä valvo hallintoa kukaan. Ei ihme että persiilleen menee kaikki.

    6Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei täällä puolusta meitä asukkaita eikä valvo hallintoa kukaan. Ei ihme että persiilleen menee kaikki.

    No tuo YLE:n juttu oli hyvä alku. Ja kuulemani mukaan on lisää juttua tulossa valtakunnan medioilta, kun paikallismedia on täällä valtaapitävien asialla.

    5Äänestä

  • Päätoimittaja on kepusosialisti. Suojelee kepuja.

    7Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Päätoimittaja on kepusosialisti. Suojelee kepuja.

    Joo, Rautio-teijonmaa on ollut kepupoliitikko. Siksi peittelee ja suojelee paikallisten kepupoliitikkojen sössimisiä.

    4Äänestä

Rautio saanut Itä-Savo lehden hyvään jamaan. tilikertomukset puhuu puolestaan. Ymmärrän kyllä täysin hyvin ettei kukaan jaksa lukea vasemmistoskeidaa. Tyhjäntoimittaja.

4Äänestä

Demareiden keskustelupalsta?

7Äänestä

Paljonkahan alottajakin maksaa veroja? Tai muut kommentoijat😂

Äänestä
  • No mistäs moinen puheenaihe juolahti mieleen? Verojen maksu. Tuliko viesti väärään keskusteluun?

    1Äänestä

Et ilmeisesti osaa lukea, aloitusta?

Äänestä

Eikö näihin laittomuuksiin ja vahinkoihin kukaan puutu ?

4Äänestä

Näistä on tulossa iso lasku Savonlinnalle.

4Äänestä
  • Itsekkö ihan keksit

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Itsekkö ihan keksit

    Lue tuolta YLE:n uutisesta.

    2Äänestä

Suomalainen kehuu juristoimistoa jolle maksattanut 100.000 euroa veronmaksajien piikkiin. Kalliiksi käy Suomalaisen töpeksintä.

3Äänestä
  • Eikö sille voi antaa potkut kun ei muuta saa aikaan kuin tuhoa ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eikö sille voi antaa potkut kun ei muuta saa aikaan kuin tuhoa ?

    Ei kepusta löydy parempia. Sitä saadaan kun äänestetään kepua.

    Äänestä

Sössijät vaihtoon

3Äänestä

Kepuhan tuon tuuka sekoilun hyväksyy. Eli kepu näistä sopista on vastuussa, kun eivät valvo eivätkä puutu.

2Äänestä
  • Vai oisko se kaupungin hallitus joka hyväksyy menon

    1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Vai oisko se kaupungin hallitus joka hyväksyy menon

    Jossa kepu on päättävässä asemassa.
    Tuo Laine on Tuukka Suomalaiselle nyt pakkomielle, ja tappelee meidän verorahoilla oman poliittisen uran ja uskottavuuden puolesta.
    Täysin todellisuudesta erkaantunut tapaus.

    2Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Mitä ihmeen piipittäjiä ne muut puolueet sit olisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jossa kepu on päättävässä asemassa.
    Tuo Laine on Tuukka Suomalaiselle nyt pakkomielle, ja tappelee meidän verorahoilla oman poliittisen uran ja uskottavuuden puolesta.
    Täysin todellisuudesta erkaantunut tapaus.

    Taitaa olla toisin päin, että Suomalainen on jollekin pakkomielle, koska pisti Laineen pihalle. Suomeksi sanottuna Laine sai siis potkut. Ja ne potkut antoi tämä Suomalainen, joka on kyvytön palstan mukaan. Kuinka kyvytön Laine sitten on samojen henkilöiden mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Kyvyttömyyttä on sössiä erottaminen ja aiheuttaa meille asukkaille jättilasku Tuukan typeryydellä. Vaarallisin henkilö on tyhmä ja aktiivinen.

    2Äänestä

Laine sai potkut, jotka olivat laittomat.
Tätä ei nyt Suomalaisen psyyke kestä.

Tuukalla joku käsittämätön Napoleon kompleksi, joka maksaa ihan liikaa.
Tuo on henkilökohtaista ajojahtia, ja Toukan pitäisi rahoittaa se omilla rahoillaan.

2Äänestä
  • Laillisuutta ei ole arvioitu. Asia palautettiin menettelyvirheen takia käsiteltäväksi uudelleen. Tällä hetkellä Suomalainen isolla ässällä on aallonmurtaja pienille Laineille. Laine on alakynnessä. Laine on tappiolla. Laine on häviämässä tämän. Selkä on matossa ja niskalenkki otettu. Laine pyristelee vielä, mutta kaikki tietää lopputuloksen. Niin veret seisauttava oli Laineen erottajien vaalivoitto. Niin nöyryytys oli Laineen puolustajien kuntavaalitulos. Perussuomalaisilla on yksi valtuutettu. Surkea tulos! Surullista.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Laillisuutta ei ole arvioitu. Asia palautettiin menettelyvirheen takia käsiteltäväksi uudelleen. Tällä hetkellä Suomalainen isolla ässällä on aallonmurtaja pienille Laineille. Laine on alakynnessä. Laine on tappiolla. Laine on häviämässä tämän. Selkä on matossa ja niskalenkki otettu. Laine pyristelee vielä, mutta kaikki tietää lopputuloksen. Niin veret seisauttava oli Laineen erottajien vaalivoitto. Niin nöyryytys oli Laineen puolustajien kuntavaalitulos. Perussuomalaisilla on yksi valtuutettu. Surkea tulos! Surullista.

    Mistähän tämä kertoo. On kyllä ihon alla

    Väki tuntuu olevan hermorauniona.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Mistähän tämä kertoo. On kyllä ihon alla

    Kerrankin joku vastaa samalla mitalla. Se on ennemmin niin, että Suomalainen on päässyt jonkun ihon alle. On se sellainen velikulta, että joku haukkuu kaikkialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Väki tuntuu olevan hermorauniona.

    Niin tuntuu. Laineen ylistäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Laillisuutta ei ole arvioitu. Asia palautettiin menettelyvirheen takia käsiteltäväksi uudelleen. Tällä hetkellä Suomalainen isolla ässällä on aallonmurtaja pienille Laineille. Laine on alakynnessä. Laine on tappiolla. Laine on häviämässä tämän. Selkä on matossa ja niskalenkki otettu. Laine pyristelee vielä, mutta kaikki tietää lopputuloksen. Niin veret seisauttava oli Laineen erottajien vaalivoitto. Niin nöyryytys oli Laineen puolustajien kuntavaalitulos. Perussuomalaisilla on yksi valtuutettu. Surkea tulos! Surullista.

    Tuukka Suomalainen on aiheuttanut valtavan mainehaitan Savonlinnalle ja taloudelliset tappiot. Kehtaa vielä riekkua ja elvistellä tollon työllään. Kertoo kyllä paljon henkilöstä.

    1Äänestä

Miksei tuolle Tuukalle anneta potkuja ? Saa paljon vahinkoa aikaan. Laittomia irtisanomisia, veronmaksajille satojen tuhansien eurojen laskuja. Sairaala kohta menetetty kun Tuukka nuolee Mikkelin päättäjiä pitääkseen huolta omista rahakkaista luottamustehtävistään.

2Äänestä
  • Sama levy jatkuu. Joku taisi päästä ihon alle ja pahasti. Tuukka johtaa. Sekös ottaa koville. Hieno mies ja varmasti kova poika tekemään metsätöitä. Ne on Miesten töitä toisin kuin paperinpyörittäjien hommat.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Sama levy jatkuu. Joku taisi päästä ihon alle ja pahasti. Tuukka johtaa. Sekös ottaa koville. Hieno mies ja varmasti kova poika tekemään metsätöitä. Ne on Miesten töitä toisin kuin paperinpyörittäjien hommat.

    Tuukka jättääpi vain savuavia raunioita ja laskuja peräänsä. Milloinkahan kepulaiset ymmärtää erottaa tämän tunarin ? Kannattaisi vaihtaa nopsaan Panu Tuukan tilalle.

    2Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tuukka jättääpi vain savuavia raunioita ja laskuja peräänsä. Milloinkahan kepulaiset ymmärtää erottaa tämän tunarin ? Kannattaisi vaihtaa nopsaan Panu Tuukan tilalle.

    Kyllä siellä taustalla on jo kritiikkiä Tuukka Suomalaista kohtaan. Hän tämän Laineen erottamisen käynnisti ja vakuutti homman olevan selvä ja kaikki juridiikat varmistettu.

    2Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kyllä siellä taustalla on jo kritiikkiä Tuukka Suomalaista kohtaan. Hän tämän Laineen erottamisen käynnisti ja vakuutti homman olevan selvä ja kaikki juridiikat varmistettu.

    Laine vaan somettaa kabineteista. Tuukka painaa pitkää päivää metsässä. Mistä lähtien paperiherrat on hyppineet pöydillä, kun tosimetsämies johtaa. Hyvä Tuukka!

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Laine vaan somettaa kabineteista. Tuukka painaa pitkää päivää metsässä. Mistä lähtien paperiherrat on hyppineet pöydillä, kun tosimetsämies johtaa. Hyvä Tuukka!

    Eikös Tuukka ole ammatiltaan metsätyömies ja alan yrittäjä, mikä sinänsä hienoa. Mutta miksi Laineen tulisi olla samassa paikassa, metsässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Eikös Tuukka ole ammatiltaan metsätyömies ja alan yrittäjä, mikä sinänsä hienoa. Mutta miksi Laineen tulisi olla samassa paikassa, metsässä?

    Laine voisi opetella oikeita töitä hetken. Kepun broilerikasvattoman herrahissillä herrojen hommiin. Nyt kelpaa vain johtajien ja suurvisiirien paikat. Toiset joutuu aloittamaan pohjalta ja yrittämään. Verorahoilla palkatuille siellä metsässäkin ne eurot paiskitaan. Verorahoilla palkattujen pitäisi muistaa, että sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Laine vaan somettaa kabineteista. Tuukka painaa pitkää päivää metsässä. Mistä lähtien paperiherrat on hyppineet pöydillä, kun tosimetsämies johtaa. Hyvä Tuukka!

    Joo, Tuukka on todellakin metsässä ja vienyt koko Savonlinnan metsään ja vielä suo sellaiseen. Hänen kapasiteettinsa ei riitä tehtävän hoitamiseen. Pelkästään lakimiehille maksetti reilu 100.000 euroa. Eikö kellot kilkata yhtään ?

    Äänestä

Eikös Suomalaisen tulisi.jäävätä tässäkin, eikä olla johtamassa enää mitään neuvotteluja? Täh häh? Vastenmielistä touhua.

1Äänestä
  • Aikamoista

    Äänestä

Kenkää tuukalle !!!!

1Äänestä
  • Päin vaatoin. Tuukka hoitaa pestiään hyvin. Savonlinna on herännyt unesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Päin vaatoin. Tuukka hoitaa pestiään hyvin. Savonlinna on herännyt unesta.

    Ei hoida vaan kaikki saanut persiilleen täällä lyhyessä ajassa. Sairaala menetetty kohta. Kaupunginjohtajan laiton irtisanominen. Talous kuralle.

    Äänestä

Aivan oikein teille. Että laskua tulee!

Äänestä

Hanna ja Tuukka ovat erittäin tärkeitä ja arvokkaita henkilöitä Mikkelille ja mikkeliläisille.

1Äänestä
  • Niin paljon vahinkoa Savonlinnalle ja etua Mikkelille, kuin mahdollista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Niin paljon vahinkoa Savonlinnalle ja etua Mikkelille, kuin mahdollista.

    Seuraa mitä hillotolppia Mikkelin suunnalta näille järjestellään. Osuuspankin, Lähivakuutuksen ja sähköyhtiön hallintopaikkoja. Yhteistyötä pitäö rakentaa Mikkelin suuntaan.

    Äänestä

Tuukka on sikäli hyvä että upottaa kepun pikku puolueeksi.

1Äänestä

Eikö tuosta tuukasta päästä eroon ? Uudet vaalit ja vastuut prosessiin.

Äänestä

Niin kauan saa sössiä kun kepu tukee tuota sössimistä. Kepulle tulossa vaalitappio niin loppuu tämä Tuukan sössimisen hyväksyntä täällä.

Äänestä
  • Mikkeliläiset äänestävät kepulisössijän eduskuntaan. Pertunmaan kepuli suhmuroi Moijin kepulin äänet ja lisääkin uskolliselle palvelijalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Mikkeliläiset äänestävät kepulisössijän eduskuntaan. Pertunmaan kepuli suhmuroi Moijin kepulin äänet ja lisääkin uskolliselle palvelijalle.

    Muista ottaa lääkkeesi! 🤡

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20243503

Sössijä vauhdissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu