Onko tuossa jutussa jotain perää? Vai meneekö enemmän mainospuheen puolelle?
https://www.suomenparasvitamiini.fi/41380
"Ihan esimerkkinä voi mainita 50 kilometrin kilpakävelyn arvokisat, joissa viime vuosina on monesti käynyt niin, että suomalaiset kävelijät eivät pääse aina edes maaliin saakka, ja saattavat jopa ensiaputelttaan joutua kesken kisan, tai heti maaliintulon jälkeen. Tätä on monesti edeltänyt se, että urheilija oksentaa kaiken ulos, kun urheilujuoma ei pysy sisällä.
Usein on kyse siitä, että joko tankkausta ei ole tehty riittävän laadukkailla ravinteilla, ja/tai urheilujuoma ei ole riittävän laadukasta ja siksi imeytyminen on niin huonoa, että mahalaukussa hölskyy imeytymättömät ravinteet. Sitten kun ne oksennetaan pois on kroppa liian tyhjä jotta pystyisi hyvään kisasuoritukseen, ellei sitten olla jo loppupuolella kisaa ja maaliin sinnitellään pelkällä tahdonvoimalla.
Ja samaan aikaan juoksu/kilpakengät pitää kuitenkin olla huippuluokkaa, eikä jalkaan laiteta joitain marketista 15 eurolla ostettuja lenkkareita. Treenatessa ja kilpailuun/otteluun tankatessa kuitenkin käytetään ns. markettiravinteita, eikä pyritä samaan korkeaan laatuun kuin kilpakenkien kanssa. Normaalijärkinen ihminen huomaa tuossa pienen ristiriidan."

Vastaukset 9
Vanhimmat
Sanoisin enneminkin että ongelma on jos energia harjoitteluun otetaan halvoista lisäravinteista eikä laadukkaasta ja ravitsevasta ruoasta.
Laadukas ruoka on se kivijalka, noista lisäravinteista onkin sitten monenlaista eri mielipidettä.
Somejuoksijat vetää kaikenmaailman nomioita ja juoksevat hitaammin kuin ukkelit 70-luvulla.
Ehkä tuolla kirjoituksella hieman viitataan siihenkin että kaikenlaisia jauhoja käytetään mutta onko niistä kuinka paljon apua.
Suorituksenaikaisista litkuista on hyötyä, mutta pk-pitkistreenissä ei niitä isoja määriä tarvita. Lenkin jälkeen ruokaa naamariin ei ravinneköyhiä jauhoja.
Hölkkään panostetaan mikä on hyvä
Dnf puoliksi hyvä, dns ei.
Maaliin pääsy on lottovoitto jokaiselle.
Hyroxissa käytetään vissyyn sekoitettavaa leivinjauhetta. Tunnetuin seurauksin.
K-kaupan juttu.
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/koti-ja-hyva-olo/juoksija-muista-nama-ruokavaliossasi
Valion juttu.
https://www.valio.fi/artikkelit/ravintolisat-urheilijalle/
Ruoankaan ei tarvitse olla kallista. Laadukkaan lihan ja kalan voi leikata 100g paloihin, pakastaa ja syödä vähän kerrallaan.