Syksyllä on sitten aika päättää tullaanko Kemijärven kirkossa vihkimään homoja ja lesboja. Syksyn vaaleja mainostetaan muutoksen tai paluun vaaleina. Tasan 40 vuotta sitten nainen nousi saarnatuoliin. Sitä vastustetaan edelleen kuin paholaisen tekoa. Miten meni Kemijärvellä. Ei yhtään naista nykyjään pappina. Kuka kannattaa homojen ja lesbojen vihkimistä. Se saa minun ääneni. Vastustan pumppuvoimaloita. Äänetä esiin. Mitä ryhmät sanovat.
Kirkkovaalit, homovaalit
Anonyymi-ap
33568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Eikös Kotilappi voisi kysyä reilusti. Hyväksytkö homoavioliitot. Voiko lesboja vihkiä Kemijärven kirkossa. Nyt on rehdin politiikan ajat.
Voi kysyä, mutta senhän päättää piispat ja kirkolliskokous eikä kirkkovaltuusto. Eikä se kirkkovaltuusto valitse pappejakaan, vaan tuomiokapituli, että nyt on vähän puurot ja vellit sekasin.
Minusta nyt olisi aika avata meille äänestäjille tämä asia. Reilu peli. Jotkut näistä lähtevät kirkolliskokoukseen päättämään homoliitoista. Pohjois-Suomessa Oulun hiippakunnan piispa on ohjeistanut seurakuntia huomioimaan myös samaa sukupuolta olevat parit, jotka pyytävät esirukousta avioliitolleen.
Onko muut ehdokkaat samaa mieltä. En äänestä kirkollisvaaleissa ellei nyt asia selvitetä. Mitä mieltä olet. Saako Kemijärven kirkossa antaa siunaus homokristityille.
Joko on media kertonut mitä mieltä ehdokkaat himoista...eikun homoista
Olen homo ja äänestäjä. Ketä äänestän.
Avioliitto on vain miehen ja naisen välinen asia.
samaa pas kaa jauhetaan päivästä toiseen, vaihtakaa levyä tai olkaa hiljaa, ja avioliitto on muutenkin kärsinyt inflaatiota, ei kestä koko elämää ja voi olla montakin avioliittoa yhden elämän aikana
Pitää ne homotkin siunata. Ja ihan Jokainen ihminen. Siksi oli Kristus.
Janne vihkasee suit sait kaikki.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19220721/kenen-poikia-j--naakka-on
Mistä, kenestä Jannesta puhutaan?
Aivan vastenmielinen ketju on aloitettu. Jättäkää aihe rauhaan. Eikö löydy älykkäämpää keskusteltavaa? Kuka toope näitä asioita nostaa esille?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19220721/kenen-poikia-j--naakka-on
Eikö löytynyt parempaa keskusteltavaa? Kuka toope näitä asioita nostaa esille tavan takaa?
Matti Henttunen on fariseusten ruokahuoltaja. Minun ääni ostettiin fariseusten ryhmälle.
Jokin merkki on sekin jos Kemijärvelle ei hyväksytä naispappia.
Naisten veroeurot kyllä kelpaa, niitä ei raamattu vastusta. Naisten kannattaisi äänestää jaloillaan ja erota kirkosta.
Onhan Kemijärvellä ollut monta naispappia.
On kyllä, mutta naispappeutta vastustavat papit eivät voineet olla samanaikaisesti liturgina tai saarnaajana. Eivät voi olla missään muuallakaan.
Kyse on teknisesti työnjohdollinen asia, mutta pohjimmiltaan on kyse virkakäsityserosta - hankaloittaa aina näitä työn järjestämisiä.
Hassua sinänsä, ne entiset naislehtorihommat seurakunnissa toimivat, mutta kirkkoon ei ollut asiaa 40 vuotta sitten. Joidenkin mielestä ei ole vieläkään.
Jäänteitähän menneisyydestä yhä on, ja ne hankaloittavat asioita.
Mitkä vaalit?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19545844/janne-hoiti-seurakunnan-vaalit
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19551046/suomi-tarvitsee-pian-tuhat-megawattia-saatosahkoa
siinäs kuulitte, maan huoltovarmuudesta vastaa maan hallitus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19547548/virkkulan-ym--aloite#comment-144530547
janne on jäänyt junasta, kupsii asemalla
Janne on niin ristiriidoista tehty Kemijärven homoja vastustava poliitikko. Ja taas käsillä aika jolloin on Jannen junaileman porukan pilavaalit. Pumppu-urpot nielivät syötin.
Miksi Janne riivaa Kemijärven seurakunnan. Repii ja riitelemään taas tulee. Keräsi tämän ryhmän pumppuvoimaloiden vastustajat jopa Kemijärven kirkkovaltuuston vaaleja varten. Aina vihaa jotakuta. Repii haavojaan ihmisten välille.
Mä haluun homopapin kemppaan.
Kemijärvi on islamilainen sulttaanikunta eikä siellä siksi homoja avioliittoon siunata. Osuinko kuinkakin oikeaan ?
Homous on haureutta. Raamattu varoittaa synneistä, mutta haureuden synnistä eritoten kehotta karttamaan. Raamatussa kehoitetaan uskovia eritoten, että Hengellä kuollettakaa lihanteo (synitisyys) Homous ja Lespous on voitettavissa Jumalan avulla. Myös viha, kateus, ylpeys on voitettavissa. Haureus on henkivalta, hyvin läheltä kopioi aitoa Rakkautta. Niin minäkin luulin nuorena, kun tyttökavereiden kanssa oli aina sama tavoite ja luulin sitä rakkaudeksi. Kun pääsin "tavoitteeseen" kiinnostus loppui yleensä siinä vaiheessa ko naiseen ja lähdin jo seuraavana päivinä "venttaan" joko löytyisi tas uusi kaunotar jne. Sitten, kun tulin uskoon 90- luvulla ja koin Pyhän Hengen vaikutuksen sisälläni ymmärsin, että tämä on sitä Rakkautta. Melkoista häpeää koin kuinka olin ollut harhassa etsiessäni rakkautta.
Rovaniemen seurakunta keskusteli samasta asiasta viime vuosina. Nyt kun huomasin otsikot:
Julkiset esitykset esirukousten kieltämiseksi (Janne Kaisanlahden rooli)
Asenteiden kovuus ja siitä käyty keskustelu nousi julkisuuteen jo aiemmin uuden avioliittolain astuessa voimaan. Media seurasi tiiviisti tapausta, jossa seurakuntalaiset olivat jättäneet esirukouspyynnön samaa sukupuolta olevan parin avioliiton puolesta.
• Janne Kaisanlahti (kesk.) teki tuolloin kirkkovaltuustossa vastaehdotuksen, jossa vaadittiin, että Rovaniemen seurakunnan kirkoissa ei saa edes rukoilla sellaisia rukouksia, joissa samaa sukupuolta olevien parisuhde rinnastetaan avioliittoon.
• Kaisanlahti linjasi esityksessään, että kirkossa rukoillaan vain sellaisen avioliiton puolesta, joka on solmittu miehen ja naisen välillä. Tämä aloite ja siitä virinnyt debatti toimi lehdissä selvänä esimerkkinä siitä, kuinka tiukasti sateenkaariparien ekskluusiota (ulkopuolelle jättämistä) ajettiin kirkon seinien sisälle.
Lapin Kansa • uutisoi, että Rovaniemen seurakunnassa on pappeja (kuten Susanna Sirviö ja Ida-Maria Oksanen), jotka ilmoittivat olevansa valmiita vihkimään sateenkaaripareja piispojen antaman pastoraalisen ohjeistuksen turvin.
• Tämä nosti lehdissä esiin erikoisen ristiriidan: samalla kun kirkkoherra ja kirkkoneuvoston konservatiivinen enemmistö pitivät kirkon ovet lukittuina sateenkaarihäiltä vedoten sääntöihin, osa papeista oli julkisesti valmis murtamaan tämän rajan ja toimimaan vihkimistä toivovien parien tukena.
Hyvä aloitus, kyllä on hyvä tietää mikä on Kemijärven seurakunnan linjaus. Kovin konservatiivinen ja ahdasmielinen on aina ollut. Kuitenkin kaikki kelpaa veronmaksajiksi. Jos itsestä tuntuu siltä että kirkko linjaus ei sovi silloin kannattaa erota kirkosta, se on nykyisin yksinkertainen toimenpite. Esim pääkaupunkiseudulla suurinosa on eronnut kirkosta.
Jos Kaisanlahti saa juntattua ryhmälleen enemmistön, alkaa ahdas aika Kemijärven seurakunnassa. Nyt on rukoiltava.
no jos nait akkaasi anaaliin olet homo..
mikäs siinä reikä se on kaikilla pylly reikä, ei se oo se kummosempi reikä miehelläkkään. jeesustelijat joduttu saatanan kattilaan alimpaan helevettiin,
Katolisen kirkon papit ovat käyttäneet lapsia ja nuoria – mukaan lukien huomattavaa määrää alaikäisiä poikia – seksuaalisesti hyväkseen useiden vuosikymmenten ajan eri puolilla maailmaa.
Papit ovat olleet ruskean reiän ritareita. Miten lie asia Suomessa.
rovaniemellä henttunen hoitaa sen homman
Meinaatko että siihen ei katollisen kirkon pappeja tarvita, kova kaveri aikoo olla.
Miksi media ei ole kiinnostunut mitä ajatellaan. Mä en ole homovastainen. Hyvä kun nostetaan aihe homous esiin.