Soite sulkee Torkinmäen terveysaseman, Isonkylän monitoimitalon ja Koivuhaan terveysaseman vuokrasopimukset, koska tiloille ei ole käyttöä.
Soite valehtelee, ei ole muka käyttöä.
Soite irtisanoo vuokrasopimukset, koska soiten hyvinvointialueen uusien johtajien palkkoihin pitää löytyä rahaa.
Ei ole enää varaa vuokrata toimitiloja, kun ne rahat menee johtajien taskuihin.
Johtajat eivät edes tee mitään hyödyllistä työtä, kuten hoida ihmisten hampaita, vaan istuvat johtajan huoneessa peukaloita pyörittämässä, kun avustajat hoitavat työt.
EI ole kyse siitä, ettei tiloille ole käyttöä, jos tiloilla ei ole muka käyttöä, niin se tarkoitttaiis, että pääsisit heti hammaslääkärille hammastarkastukseen, etkä joutuisi odottamaan puoli vuotta.
Jonotusaikahan johtuu siitä, että on jonoa ja joudut odottamaan.
Ei voida sanoa, ettei tiloille ole käyttä, jos kerran joudut jonottamaan päästäksesi hammashoitolaan.
Torkinmäen hammashoitolassa olen käynyt ja viime vuosina siellä ei ole ollut todellakaan mitään aula täynnä asiakkaita, vaan tyhjät aulat, miksi noin pitkät jonotusajat, kun keran ei ole aulassa odottavia asiakkaitakaan.
Sulkemalla toimipisteitä saadaan aikaan entistä suuremmat ruuhkat ja pidemmät jonotusajat, kun iakki nyt sitten jonottavat ainoaan hammashoitolaan terveyskeskukseen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kukaan tule hammaslääkärin odotustilaan yhtään kauempaa kuin on tarvetta, jännittämään. Koivuhaassa kaiketi pari hammaslääkäriä työssä. He eivät ota suoraan uutta asiakasta, jonka näkisi odottamassa omaa vuoroaan, kun itse poistuu. Aina se varattu aika jonka on saanut, kestää sen 10 -15 vähemmän. Henkilökunta menee tauolle. Luulisi että menevät samaan aikaan, niin ei siellä kukaan turhaan istuskele pitkään odottamassa.
Turhat virat ja palkankorotukset onkin eri asia.
Ei ollut kyse odotustilassa jonottamisesta, vaan jonotusajasta, jonka saa, kun varaat ajan hammaslääkäriin, niin menee se aika sinne puolen vuoden päähän.
Aloituksessa oleva teksti:
"Torkinmäen hammashoitolassa olen käynyt ja viime vuosina siellä ei ole ollut todellakaan mitään aula täynnä asiakkaita, vaan tyhjät aulat, miksi noin pitkät jonotusajat, kun keran ei ole aulassa odottavia asiakkaitakaan."
Tähän vastattiin.
Pitkät jonotus ajat, ei aulassa, vaan tyhjä aula, eikä aikaa saa kuin puolen vuoden päähän, vaikka aulassa ei asiakkaita.
ei ainakaan mulla ole varaa ajella taksilla sairaalaan.
se maksaa omavastuu 15€ per suunta eli sinne ja kotiin 30€ ja jos pitää mennä sen jälkeen vielä turkimuksiin tai labraan joutuu taas maksamaan lisää.
moni sairaalle siis voi tulla paljon kustannuksia tästä lisää ja turhaa ramppaamista.
bussi jää liian kauas sairaalasta, jos on liikunta rajoitteinen enkä ainakaan itse ymmärrä edes niitä aikatauluja enkä pääsisi bussin kyytiin yksin.
pitää varmaan sitten jatkossa valita mikä vamma on tarpeeksi paha, että siirä haluaa maksaa taksin ja poli maksun ja sen lisäksi vielä jatkotutkimuksiin menot.
kiitos tästä päättäjät toivottavasti olette iloisia ja ylpeitä kun säästätte sairaiden kustannuksella, jos voisitte edes huolehtia kuljetuksen edes rollaattori, pyörtuoli, kyynersauva potilaille ja vanhuksille ilmaiseksi niin sitten olisi reilua tämä teidän säästövimma.
veikkaan, että muun kokkolan kateutta se oli koivuhaassa tunnetusti kokkolan parhaimmat lääkärit.
Kerran olin koivuhaan hammashoitolassa ja oikein hyvää hammashoitoa siellä sai.
Tosin toiselta puolelta kaupunkia sinne joutu meneen ja oli vielä marras-joulukuu eli vuoden pimein aika ja aamulla oli aika ja tiet liukkaat.
Pyörällä jos olis menny, niin olis aikaa menny 45 minuuttia, joten täytyi mennä omalla autolla.
Virkamiehen tärkeimpiä tehtäviä on vältellä vastuuta. Näin hän varmistaa työpaikkansa.
Yksi tapa on sulautua tapettiin organisaatiossa, jossa on ihan helkkaristi vastuita ristiin rastiin toisilleen jakavia johtajia.
Käytännössä kukaan ei vastaa mistään.
Tavoite saavutettu.
Tämä täytyy myös syöttää soiten johtamisen tekoälymalliin. Asioihin ei voida puuttua, koska aina on ollut näin, iskällä oli tai ei ollut tää, kukapa nyt heittäisi ensimmäisen kiven ja pitää miettiä mihin taistoon ryhtyy. Asiakas-, potilas- ja työturvallisuus eivät ole tällaisia asioita.