Yli +20C luvassa ensi viikolle, lokakuussa...
Anonyymi-ap
117491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Näin se oli 1980 luvullakin.
Valehtelet, tyypillinen denialisti. Denialistit on täysin kykenemättömiä pysymään totuudessa tässä se nyt taas nähdään.
Sä voit suksia tunkiolle denialisoimaan ittes.
Niin oli, muistan kun kerran joulunakin on nurmikkoa ja ihan plussa kelit.
Näin oli ainakin 1986. Syyskuun viimeisen perjantain aamuna oli tienpinnat jäässä, silloin lipsuteltiin kesärenkailla töihin ja heti lauantaina nastat alle. Niitä nastoja tarvittiin ensimmäisen kerran 2.12.1986, kun kuivaan maahan tuli aamuyöstä 20 senttiä lunta. Syksy oli kuiva ja lämmin. Hieno muisto.
Ole i dio Oo tti hiljaa
Denialistit ovat yhtä kuin Kokoomuslaiset=Orpon hallitus:Orpo ei todellakaan pysty puhumaan totta:hänen ideologiansa perustuu vain JÄRJETTÖMIIN LEIKKAUKSIIN, jätkä kuvittelee taas kuulemma 9 miljardin leikkauksia koko yhteiskunnassamme, ei tule onnistumaan!
mtv tietolähteenä ei liity edes säähän saati ilmastonmuutokseen..
1000 vuotta sitten oli ihan samanlaista
MTV3:n "uutisilla" ja Forecan sääennusteilla on lähinnä viihdearvo.
Molemmissa kerrotaan asiat niin kuin rupusakki haluaa ne kuulla.
Eläkeläinen Pouta lässyttelemässä mummuille.
Eläkeläinen denialisti lässyttämässä muumiokavereilleen.
P.Pouta on populisti jos kuka, koirineen ja villasukkineen. Mistä ihmeestä mainitun "laaja kansansuosio" mahtaa johtua?
ja sitte? miten vaikuttaa elämiseen.
Ei mitenkään. Ainakaan negatiivisesti.
nii sitähä minäki, olkoot ilmasto mikä hyvänsä nii ei ole kehenkää vaikuttanu.
<< ja sitte? miten vaikuttaa elämiseen. >>
Voi ainakin riekolle ja metsäjänikselle olla vaarallista aikaa kun ovat kirkkaan valkoisia, mutta maa on musta. Petoeläimillä on vähän turhan helppo homma saada saalista.
Heikentää siis metsästäjien saalismääriä tulevina vuosina.
<< olkoot ilmasto mikä hyvänsä nii ei ole kehenkää vaikuttanu. >>
Noo, kyllähän ne kuumat ilmat lisäävät kuolleisuuttakin, niin kyllä tuo kuolema voidaan laskea jonkinlaiseksi vaikutukseksi, vai mitä ?
Jep, ei ne vaikuttamattomia ole.
Luonto sopeutuu, metsäjäniksen ja rusakon risteymät lisääntyvät.
<< Luonto sopeutuu, metsäjäniksen ja rusakon risteymät lisääntyvät. >>
Näin siinä valitettavasti taitaa käydä: metsästyksen tulos ei olekaan enää metsäjänis, josta saa oikein erityisen murean paistin, vaan ryssänjänis, joka on huomattavasti sitkeämpää lihaa.
Ja tosiaan, se riekko on yksi hienoimmista riistaeläimistämme. Ei hyvä, jos lämpeneminen aiheuttaa riekon harvinaistumisen.
"riekolle ja metsäjänikselle olla vaarallista aikaa kun ovat kirkkaan valkoisia, mutta maa on musta. Petoeläimillä on vähän turhan helppo homma saada saalista."
Jänistenkin seassa on tummempia yksilöitä jotka pärjäävät paremmin eli evoluutio hoitaa homman.
<< "riekolle ja metsäjänikselle olla vaarallista aikaa kun ovat kirkkaan valkoisia, mutta maa on musta. Petoeläimillä on vähän turhan helppo homma saada saalista."
Jänistenkin seassa on tummempia yksilöitä jotka pärjäävät paremmin eli evoluutio hoitaa homman. >>
Ihan näin nopeaan muutokseen evoluutio tuskin ehtii vaikuttaa. Monia eläinlajeja poistuu tämän vuoksi.
Tutkijoitten mukaan mj:n ja rusakon risteymät ei lisäänny, tiiä sitten.
Jää enemmän rahaa käteen, kun lämmittämiseen ei mene niin paljon rahaa.
Mukava uutinen, tuleepahan hieman lämpimämpää eikä kuten yleensä tähän aikaan eli helvetin kylmää. Tällä ei tosin ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa vaan tämä on vain lämpötilan vaihtelua.
<< Tällä ei tosin ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa vaan tämä on vain lämpötilan vaihtelua. >>
Miten tuo on todistettu, ettei ilmastonmuutos vaikuta mitenkään asiaan ?
Vai onko se vaan luja uskosi, joka laittaa sinut valehtelemaan ?
Muistan kun Oulussa parikymmentä vuotta sitten oli lokakuun 1. päivä +10 astetta ja tästä kirjoitti Kalevakin harvinaisena sääilmiönä. Nyt ennustetaan ensi viikolle lokakuun alkupäiville Ouluun +15 - +16 asteen lämpötiloja ja tätä pidetään aivan normaalina lokakuun alulle :)
Esimerkiksi Persuthan kieltää ilmaston lämpenemisen lähinnä sen takia, että se on heidän mielestään vihervassareiden keksintöä. Mikä siinä ilmaston lämpenemisen tosiasiassa on niin vaikea myöntää?
Mukavahan se on, että lämmin kesäsää jatkuu pitkälle syksyyn. En ole koskaan pitänyt -20 - 30 asteen pakkasia kovin haluttavina.
60-luvun lopulla ja -70-luvun alussa kun olin lapsi ja teini, niin Oulussa tuli ensilumi melkein aina syyskuussa - ei tule enään. Pysyvä lumi tuli lokakuussa - ei tule enään. Lähi järvien jäillä pystyi luistelemaan jo lokakuun loppupuolella - ei pysty enään. Pohjola ralli lumella pidettiin aina marraskuun puolivälissä Oulun alueella - ei pidetä enään.
Pysyvä lumi tulee ja on tullut jo vuosia tammikuussa eli silloin pääsee hiihtämään. Toisaalta ne -30 asteen tammikuun pakkaset on muisto menneisyydestä ja hädin tuskin Oulun alueella -20 ylittyy tammikuussa tätä nykyä.
Ei ole mitään tapahtunut ilmastolle .... eihän ole
Eli toisin sanoen tämäkin on vain lämpötilan normaalia vaihtelua. Tällaista vaihtelua oli 80-luvullakin
Äkä valehtele. Vaikka lämpötila vaihteleekin, niin keskiarvo on yli 2 astetta korkeampi kuin 1980 luvulla ja siksi maksimit ovat kovempia.
" niin Oulussa tuli ensilumi melkein aina syyskuussa - ei tule enään. Pysyvä lumi tuli lokakuussa - ei tule enään"
Ajankohta: Oulun seudulla virallinen ensilumi saadaan keskimäärin lokakuun loppupuolella, mutta hajontaa eri vuosien välillä on paljon (syyskuun lopusta aina marras-joulukuuhun).Pysyvä lumipeite: Varsinainen pysyvämpi lumipeite muodostuu Ouluun keskimäärin vasta marraskuun lopulla.
<< Eli toisin sanoen tämäkin on vain lämpötilan normaalia vaihtelua. Tällaista vaihtelua oli 80-luvullakin >>
Vaihtelua oli varmasti -80-luvullakin, mutta eri haarukassa. Nyt ollaan keskimääräisesti pari astetta korkeammissa lukemissa, missä sitä vaihtelua on. Siksi ennätyslämpötiloja tulee kuin liukuhihnalta.
Mutta kuitenkin kyselyyn "onko oulun seudulle tulevan lumipeitteen ajankohta muuttunut 1980-luvusta tähän päivään" tekoäly vastaa näin:
"Kyllä, Oulun seudulle tulevan lumipeitteen ajankohta on muuttunut 1980-luvusta tähän päivään. Ilmaston lämpenemisen seurauksena sekä syksyn ensilumen että varsinaisen pysyvän lumipeitteen tulo on siirtynyt keskimäärin selvästi myöhemmäksi.
Ilmatieteen laitoksen pitkän aikavälin tilastot ja lumiolosuhteiden muutokset osoittavat Oulun seudun talvien alun kokeneen seuraavia muutoksia:
Ensilumen tulo on myöhentynyt: Kun vielä 1980-luvulla talviseurannan tietojen mukaan ensilumi satoi Oulun korkeudelle tyypillisesti lokakuun alkupuoliskolla, nykyään ensilunta saadaan usein odottaa lokakuun loppuun tai marraskuulle.
Pysyvä lumipeite muodostuu myöhemmin: 1980-luvulla pysyvä lumivaippa saavutettiin Oulussa keskimäärin marraskuun alkupuolella tai puolivälissä. Nykyisellä ilmastollisella vertailukaudella (1991–2020) pysyvän lumen keskimääräinen tuloaika on siirtynyt marraskuun loppupuolelle, ja yhä useammin pysyvä lumi saadaan vasta joulukuun puolella."
Että että, vaikuttaisi tuo muistitietoon perustuva kirjoitus olevan suunnilleen totta.
OK, siis kaikki persuja äänestävät ovat ilmastodenialisteja, mutta miksi? mitä pahaa ilmastolämpenemisessä on? eikö se ole kiva kun on lämmintä eikä tarvi pakkasessa palella? vai onko tämä taas jotain politiikkaa? Te persut oletta riidankylväjiä. Te ette ole mistään samaa mieltä.
Kuluvana kesänä Euroopan sadot ovat kuumuuden ja kuivuuden seuraksena 30- 80 % tavanomaista pienemmät.
Mitä väliä sillä sitten on, tuo ei koske pohjoisinta Eurooppaa ja kun minulla on vielä ruokaa ja rahaa ostaa kallistuvaakin ruokaa niin mitä väliä, harasoo?
Mieluummin +20 lokakuussa kuin -20.
Kylmin lokaku -31,8 25.10.1968 Sodankylä
Miksi tämä säätieto piti jakaa ilmastonmuutos-palstalla? No, idiootteja on joka sorttia.
Sitä varten, että tuollainen lämpötila lokakuussa on suoraa seurausta siitä miten ihmisen aiheuttama ilmastonmuuto s maapalloa lämmittää. Tuollainen lämpötila lokakuussa ei ole normaalia. Mutta sinähän ilmeisesti denialistina haluaisit taas ummistaa silmäsi kuten aina muulloinkin. Ja sinun mielestäsi olisi ilmeisesti ollut enemmän paikallaan puhua jostain teidän denialistien sääväitteistä. Tosiasia kuitenkin on, että lokakuussa oleva yli 20 asteen lämpötila ei ole normaalia eikä se olisi edes mahdollinen inykymaailmassalman ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Erikoista muuten, että te denialistit jatkuvasti vetoatte nimenomaan paikallisiin säätilanteisiin muka perusteena sille, että ilmastonmuutosta ei ole. Mutta kun joku tekeekin päinvastoin, eli kertoo ensi viikon epätavallisesta lämmöstä, niin se onkin teille ongelma.
Lumettomia ja lämpimiä lokakuita on ollut aina. Tämä on vain normaalia lämpötilan vaihtelua eikä mitään muuta.
Jos väität, että tällaisia säitä ei olisi ennen ollut niin olet joko hysteerinen idiootti tai valehtelija. Vastaavia lämpimiä lokakuita on ollut 1800-luvullakin.
Tämä uutinen on siis pelkkä säätieto eikä liity mitenkään ilmastonmuutokseen.
Oli miten oli mutta mieluummin otan +20 kuin -20 lokakuussa.
<< Tämä on vain normaalia lämpötilan vaihtelua eikä mitään muuta.
Jos väität, että tällaisia säitä ei olisi ennen ollut niin olet joko hysteerinen idiootti tai valehtelija. Vastaavia lämpimiä lokakuita on ollut 1800-luvullakin. >>
Minkä lähteen mukaan ?
Tekoäly sanoo: "Yksittäisen päivän lämpöennätys: 1800-luvulla ei koskaan hätyytelty nykyisiä lokakuun huippulukemia. Suomen kaikkien aikojen virallinen lokakuun ylin päivälämpötila on Ilmatieteen laitoksen taulukon mukaan 21,1 °C, joka mitattiin Kruunupyyssä 14. lokakuuta 2018."
Kuukausikeskiarvostakin se sanoo:
"Kuukauden keskilämpötilaennätys: 1800-luvun ennätys (+7,6 °C vuonna 1889) häviää selvästi nykyajan leudoimmille lokakuille. Esimerkiksi 2000-luvulla ja 1900-luvun loppupuolella lokakuun keskilämpötilat ovat Etelä-Suomessa ajoittain nousseet reilusti yli 8 ja jopa 9 asteen.".
Että että, esitäpäs nyt lähteesi - vai joudutko myöntämään kirjoituksesi uskontosi vuoksi valehtelemiseksi (joko suoraan tunnustamalla tai tunnustamalla niin, ettet kykenekään esittämään lähdettä tuollaisille lokakuille, jolloin olisi ollut yhtä korkeat lämpötilat kuin nykylokakuiden korkeimmat). No, miten on ?
Tekoälyä pystyy johdattelemaan haluttuun suuntaan eli höpöä.
<< Tekoälyä pystyy johdattelemaan haluttuun suuntaan eli höpöä. >>
No, esitä sitten lähde.
Vai eikö valheelle oikein löydy ?
Hah.
Ja siis se pointti on: miksi uskontosi vaatii sitä, että valehtelet sen puolesta ?
Sinun uskontosi sitä vaatii.
<< Sinun uskontosi sitä vaatii. >>
Ei kun nyt tarvittaisiin ne todisteet väitteesi taakse: esitä, missä lähteessä nuo tekoälyn listaamat tilastotiedot osoitetaan vääriksi (ja omasi oikeaksi). Eikä tuollaisten todisteiden vaatiminen ole mitään uskontoa. Kyse on faktoista.
Jos ei löydy, joudumme toteamaan sinut valehtelijaksi - joka siis valehtelee oman uskontosi puolesta. Valitettavasti.
Sitten kun sinut saisi vielä miettimään, minkä arvoinen tuo uskontosi oikeastaan on, jos sen puolesta pitää valehtelemalla esittää "todisteita". Mitä tuumit ?
Ennustajaeukko vauhdissa.
Denialistilapsukainen kiitää...
Hiihtelin joskus Oulussa lokakuun puolessa välissä. Lunta oli melkein 20 cm. Nyt alkaa olla t-paitakelit samaan aikaan. Ilmastonmuutos on siis varmasti totta - ainakin Suomessa.
Muutoksen on aiheuttanut jatkuvasti jatkunut talouskasvu.
Eli samanlaista säätilan vaihtelua kuin aina ennenkin. Muistan aivan hyvin kuinka oli Keski-Suomessa oli täysin lumeton tammikuussa 1980-luvulla pariinkin otteeseen.
Tuollainen hysteria parista lämpimästä päivästä lokakuussa on naurettavaa. Ketkään muut kuin idiootit viherpiipertäjät eivät tuosta piittaa.
Ja tuosta kertoo sekin, että Vihreä puolue on kuolemassa pian kokonaan. Kukaan ei pian noiden idioottien viherpiipertäjien ruikutuksesta enää piittaa.
Denialismi on erittäin vähän naurattavaa, säälittävää ja surullista se kyllä on.
Denialisti ei nälkäkivien sanomaa ymmärrä...
"Eli samanlaista säätilan vaihtelua kuin aina ennenkin. Muistan aivan hyvin kuinka oli Keski-Suomessa oli täysin lumeton tammikuussa 1980-luvulla pariinkin otteeseen."
Kerrohan vuodet.
Minulla on Jyväskylän lentoaseman lumitilastot vuodesta 73/74. Kahdeksankymmentäluvulla alin tammikuun lukema on 11 cm 1983 ja toiseksi alin 23 cm 1985. Tilasto on viiden päivän välein, mutta on aika epätodennäköistä, että tammikuussa yli kymmenen- ja yli kahdenkymmenen sentin lumikerros sulaisi parissa päivässä.
Minä muistan miten esim. 1960- ja 1970- luvuilla oli talvia jolloin saatoin kelkalla potkia koulumatkat lumetonta merenjäätä pitkin.
Mutta ei minusta silti denialistia ole tullut!
Oletpas sinä asiallinen denialisti nimittelyinesi, noinhan se oma fiksuus tulee paljastettua...
Vihreät puolueena ovat unohtaneet alkuperäiset ihanteensa ja tavoitteensa lähes täysin pomppien Virtaa täynnä milloin missäkin toisarvoisessa asiassa suuna päänä. Ei ihmekään että suosio ei ole kovin suuri.
Ei tule denulta selvitystä.
<< Eli samanlaista säätilan vaihtelua kuin aina ennenkin. Muistan aivan hyvin kuinka oli Keski-Suomessa oli täysin lumeton tammikuussa 1980-luvulla pariinkin otteeseen. >>
Tuo tekoäly on hyvä ensilähde näille "muistan ihan varmaksi" -uunoille osoittamaan, että he valehtelevat uskontonsa puolesta iloisesti tai sitten heillä on muistinsa kanssa ongelmia (no, kaikillehan tulee valemuistoja - varsinkin omaa uskomustaan "todistavia" valemuistoja).
Kyselyllä:
"onko keskisuomi ollut lumeton tammikuussa kertaakaan 1980-luvulla"
tekoäly vastaa:
"Ei ole. Keski-Suomessa ei ollut kertaakaan täysin lumetonta tammikuuta 1980-luvulla."
ja jatkaa:
"Vaikka talvien välinen vaihtelu on Suomessa luontaisesti suurta, Keski-Suomen kaltaisella sisämaassa sijaitsevalla alueella pysyvä lumipeite muodostui tuolla vuosikymmenellä poikkeuksetta viimeistään joulukuun aikana ja kesti pitkälle kevääseen. Ensimmäiset laajemmat, lähes lumettomat tammikuut tai tilanteet, joissa lumiraja vetäytyi tammikuussa Keski-Suomen pohjoispuolelle, on koettu vasta huomattavasti myöhemmin 2000-luvulla ilmaston lämpenemisen myötä.".
Muista siis ottaa pillerisi ja lakkaa uskomasta noita valheellisia kuvitelmiasi.
<< Eli samanlaista säätilan vaihtelua kuin aina ennenkin. >>
Niin, ei tosiaan ole samanlaista, koska keskiarvo on korkeammalla.
Eiköhän se denialisti jo vetäytynyt kuoreensa ponnahtaakseen esiin jollakin toisella sivulla tai omalla uudella typerällä aloituksella.
Denialistille tieto on myrkkyä...
Jep, valheella sisään ja sitten kun denialisti jää valehtelusta kiinni, lähdetään karkuun - kunnes tullaan taas valehtelemaan oman uskonnon puolesta jotain seuraavaa.
Mikä uskomus on sellainen, ettei sitä voi missään nimessä hylätä: mieluummin vaikka valehtelee kuin myöntää olleensa väärässä.
Aika moni näyttäisi olevan tuollainen. Valehtelun pitäisi vaan herättää ihmiset omasta harhamaailmastaan.
Toivottavasti, olisi hienoa.
Katsoin nyt 15vrk sääennusteen niin 15c korkeintaan. Taisi viherväpelöiden pierupommi lässähtää taas.
Tämä on ilmastopalsta, ei säätilapalsta. Mutta kun kitiset säätilasta, niin kitistään sitten.
Nyt kun 26. päivän lämpötila näkyy viimeisen 30 päivän tilastossa asuinpaikkakunnallani Keski-Suomessa, vain viisi päivää on ollut alle syyskuun pitkän ajan keskiarvon ja 21 on ollut sen yli. Suurin alitus on ollut 1,5 astetta ja suurin ylitys 6,2 astetta. Ennusteen mukaan ei loppukuusta mennä enää alle keskiarvon, joten syyskuu tulee olemaan reilusti pitkän ajan keskiarvon yläpuolella.
Kun katsoo 15 pv:n ennustetta, niin 12. 10. mennessä yksikään alin lämpötila ei ole edes kuun keskiarvossa ja ylimmät reilusti yli keskiarvon. Syksy on poikkeuksellisen lämmin. Kuten oli myös viime syksy.
Ei Suomessa syyskuun lopussa 15 asteen lämpötiloja juurikaan ole.
Taitaa vähäpojan järki seistä tönöttää taas kerran kuin tikku paskassa, kuten niin usein ennekin.
"Korhonen sanoo, että Etelä- ja Keski-Suomessa päivälämpötilat ovat reilusti yli 15 asteessa, ehkä maksimissaan 17–18 astetta."
Aika huikeeta lokakuun alussa.
Noin 16,5 plussaa oli mittarissa varjossa talon pohjoispuolella eteläisessä Suomessa hetki sitten.
Yksinkertainen denu esiintyy klo 15:06.
Aloituksessa:
"Yli +20C luvassa ensi viikolle"
Ennalta lukkoonlyöty mielipide tekee sokeaksi. Sopii hyvin denialistiin.
Lauseen esitti eräs Darwin.
Muistan tarkkaan, kuinka 60-luvulla oli kuuma kesä.
Ja vuosi oli tarkkaan ottaen mikä ja lämpötilat mitkä: Lämpötilat päivällä ja lämpötilat yöllä ja keskilämpötilat ko. paikkakunnalla ja vuoden globaali keskilämpötila ja silleen. Siis MITÄ sinä oikeastaan muistat ja mikä on kommenttisi tarkoitus, olla puolivillainen denialistiko?
Minä muistan jopa 1950- luvulta kesällä usein olleen lämmintä mutta ei se minusta tieteeseen uskomatonta denialistia ole tehnyt, uskon vahvasti että ilmaston globaali keskilämpötila on kohonnut erittäin nopeasti lähes kahdella asteella ja uskon ilmastonmuutoksen nopeuden johtuvan ihmisen toimista.
Meillä täällä pääkaupunkiseudulla oli kokonaista 1 hellepäivä tänäkesänä 2026. Olipa hirveän kuuma kesä ihan paleltaa jo nyt.
<< Meillä täällä pääkaupunkiseudulla oli kokonaista 1 hellepäivä tänäkesänä 2026. >>
Valehteleminen on huono argumentointitapa.
Tekoäly vastaa kysymykseen: "kuinka monta hellepäivää oli helsingin seudulla vuoden 2026 kesällä" näin:
"Vuoden 2026 kesällä Helsingin seudulla oli 10 hellepäivää.
Tieto perustuu Helsingin Kumpulan havaintoaseman virallisiin Säätilastot-mittauksiin. Kesän ylin lämpötila Helsingin seudulla oli 28,6 astetta, joka mitattiin 12. heinäkuuta 2026."
Vaikka valehteletkin sujuvasti, sen ei niin väliä sillä edelleen ne keskimääräiset lämpötilat ratkaisevat suunnan. Esim. nyt vallitseva lämmin jakso nostaa somasti vuoden keskilämpötilaa myös pääkaupunkiseudulla.
Ehkä . Viime talvi oli niin kylmä, ettei moisesta olisi väliä.
<< Viime talvi oli niin kylmä >>
Pari kuukautta oli keskimääräistä talvea (jopa ihan pikkuisen keskimääräistä viileämpi - mistään ennätyksistä ei kuitenkaan puhuta tuossa), mutta joulukuu oli erikoisen lämmin - ja sitten tietysti kevätkin alkoi erikoisen aikaisin ja oli jopa ennätyksellisen lämmin.
Kylmä?
Ei pääse 2000 luvun talvistakaan kolmen kärkeen.
Edelleen keskimääräiset lämpötilat ovat se patas mittari, vuoden 2026 keskimääräiset lämpötilat myös Suomessa tulevat hyvin todennäköisesti olemaan korkeammat kuin koskaan mittaushistorian aikana.
Tuota "mittaushistorian kuumin 2026" en usko. Talvi oli erikoisen kylmä ja kesällä helteet kartti Suomea huolella. Tuosta yhtälöstä lämpimintä vuotta on mahdoton rakentaa.
Talvi tulee vasta Tammikuussa.
Oletkos tutkinut sammakon sääriä vai mistä päättelet? Vaan hyvä, sitten ei kannata vielä hätäillä lämmitysöljyn tilausta. Jos talvi silloin tulleekin vasta, minä saatan tulla vielä tänään.
Varmaan pian paistutta.
MTV suoltaa mainoskakkaa lampaille tuutin täydeltä. En juurikaan katso mainoskanavia telkkarista.
Boikottilistaltani löytyy tietty myös "iltakakkalehti" typerine klikkiotsikoineen.
ilmastonlämpeneminen on täydessä vauhdissa, näkeehän sen jo siitä että maahamme on tullut satojatuhansia ilmastopakolaisia. viimetalven pitkä pakkasjakso tammi ja helmikuussa vain kertoo että sää oli kylmää mutta maaliskuu oli lämpimämpi eli ilmastonlämpeneminen oli syy maaliskuun lämpenenmiseen. Nyt heti bensan hinta tuplattava kuten vihervasemmisto on halunnut.
Ens kesälle luvassa yli +30°!!!!
Epämiellyttävien totuuksien kieltäminen ei poista niiden olemassaoloa.
Ja samojen erehdysten toistaminen odottaen eri lopputulosta on osoitus tyhmyydestä.
50 kilon rakeitakin tulossa. Ei nyt kuitenkaan huomenna vaan tulevaisuudessa. 10 kilon rakeita tuli jo Italiassa.
Luoja säätelee ilmastoa ja siellä missä on syntiä, niin siellä pöhisee.😇
Kannattaa katsoa video tubessa jääkausien historiasta. Se vähän aukaisee silmiä monelle. Siinä kerrotaan maapallon kallistuskulman muutoksista ja kiertoradan vaihteluista. Jääkausia on ollut kymmeniä jotka on todettu meren pohjasta saatujen sedimenttikerrostumien ansiosta. Ja uusin tieto jääkausista on saatu vasta ihan lähivuosina. Voi olla että näillä on oma osansa ilmastonmuutokseen. Uusi jääkausi on tulossa, ei siis ole kyse tuleeko se vai ei, vaan milloin se tulee. Eli elämme muutoksen keskellä vaikka muutokset on todella pieniä, niin pieniä että ihmielon aikana ei sitä erota.
Muutokset ovat suuria, johtuvat pääosin ihmisen toiminnasta ja ovat erittäin hyvin havaittavissa. Esim. ilmaston keskimääräisen lämpötilan nousu hyvin lyhyessä ajassa nyt jo lähes kahdella asteella on mitattu koska sen mitattavissa.
Kannattaa myös ajatella.
On huomioitavaa että ympäristöömme on rakennettu teitä kaupunkeja ja muuta infrastruktuuria, nämä osaltaan aiheuttaa tulvia ja lämpenemispiikkejä tiettyihin mittauspisteisiin, ihminen on muuttanut metsiä ja viljelysaloja jne.. veden imeytyminen maaparään ei ole enää yhtä helppoa kuin ennen maan talloutumisen vuoksi. Jos katsotaan esim. ihmisten määrää niin maapallomme ei yksinkertaisesti kestä tällaisen ihmismassan kannattelemista, afrikkalaiset lisääntyy kuin kanit ja Eurooppaan valuu kokoajan lisää väkeä sieltä paremman elämän toivossa ja siinä tulee se yksi suuri tekijä, otamme maanosaamme lisää väkeä jotka saastutttaa enemmän kuin lähtömaissaan, Sama koskee Amerikkaa, Kiina on suurimpia saastuttajia ja Intia, miksiköhä??? katsokaa ihmismassoja.
On myös todettava että näin tarkkoja mittaustuloksia ei ole saatu kuin joitakin kymmeniä vuosia, 1800-luvun lopulta saadut tulokset ei ehkä ole verrattavissa tähän päivään.
On totta että tutkimustulokset merenpohjassa miljoonien vuosien takaisista muutoksista on näkyvissä mutta mikä on niiden vaikutus ja missä ajassa ne on tapahtunut, silloin ei ainakaan ollut ihmisia ja muutoksia on ollut.
Ilmasto muuttuu kuten se on muuttunut aina ja tuskin muutos on ollut tasaista koskaan, kun lasi täyttyy pikkuhiljaa niin jossainvaiheessa vesi ryöpsähtää laidan yli ja nyt olllaan siinä tilanteessa jossa tämä hetki on todella lähellä jos emme tee jotain väestönrliikakasvulle. Ja se ongelma on tietyissä paikoissa maapallollamme.
itse en usko että voimme tehdä kuin kosmeettisia muutoksia ilmastoon joilla ei juuri ole vaikutusta, koska raha on se joka ratkaisee jopa näillä ilmasto ahdistuneilla kun ruvetaan ottamaan oikeasti askelia siihen suuntaan että päästöjä on rajoitettava.
Nytkin vasemmistosta kauhea vinkuminen kun bensan ja dieselin hinta on siinä missä se oli Marinin hallituksen aikana, vaikka juuri edellinen hallitus sitä bensan hintaa nosti veroja nostamalla. Eli oikeasti nämä ilmastokriisistä kärsivät ei ole oikeasti valmiit tekemään mitään itse vaan odottaa että muut tekee.
Toivotaan että Yellowstonen tulivuori ei purkaudu silloin talvi ei lopu keväällä ja kesä on todella kylmä koko maapallolla. Ruoka loppuu ja tulee ikävä tätä ilmastoa mikä meillä nyt on .
Turhaan tähän Marinin hallitusta sotket vimmoissasi. Fossiilisten Suomen hintoja ohjaa maailman öljykurssit, tottas sen ymmärrät. Yritä ajatella.
Kaikki tietää sen, että öljyn hinta on maailman markkinahinnoista kiinni suurimmaltaosin, kyse onkin siitä, että vasemmisto vinkuu nyt siitä että bensan hinta on nyt kallista jopa lähes yhtä kallista kuin se oli SDP:n Marinin hallituksen aikana, jolloin Marinin hallitus nosti bensaveroa että ilmasto pelastuisi nyt kun on oikeistohallitus ja se on LASKENUT bensaveroa ja jota edellinen halitus nosti, niin nyt vingutaaan kalliista bensasta:-) sama oli SOTE-uudistus, kun tämä hallitus astui valtaan niin oppositio teki välikysymyksen itsensä tekemän sote uudistuksen huonoudesta. Melkoista populismia ja vääristelyä.
Ja nyt kipuillaan Israelista edellisen hallituksen aikana tehdystä ase-kaupoista. Ei ole hyvä että joku haluaa Suomen puolustusta lisätä ja turvallisuuteen satsata.
Muistamme hyvin kaasuputki-miehet ja kuinka pöyristyttiin kun Halla-aho sanoi, että se on vaarallinen tie Euroopalle. Kuinkas sitten kävikään?? mites nyt suu pannaan?
Tytti sanoi että Suomen etu ensin ajattelu on vahingollista, eikö tuollainen herätä mitään ajatuksia porukasta joka vastusti viimeiseen asti ja kyseenalaisti Itä-rajan sulun??
Pelkäänpä pahoin, että raja aukeaa jos sdp pääsee pääministeripuolueeksi, silloin vasemmiston aate veljet pääsee Suomeen ilman rajoitteita koska SDP mielestä meidän pitää ottaa kaikki vastaan koska sopimukset....
"itse en usko että voimme tehdä kuin kosmeettisia muutoksia ilmastoon joilla ei juuri ole vaikutusta"
"Science doesn't care what you believe."
Tiedemaailma on aivan eri mieltäö, mutta kärryiltä pudonnut vähäpoika on uskossaan väkevä.
"Uusi jääkausi on tulossa, ei siis ole kyse tuleeko se vai ei, vaan milloin se tulee. "
Ilmastotutkijoiden mukaan ei ainakaan 100 000 vuoteen. Seuraava jääkausi on peruttu ilmaston lämpenemisen takia.
Etkö seuraa lainkaan ilmastoon liittyvää uutisointia?
En tiedä mitä pitää tapahtua että kansa tajuaa mitä vasemmistopuolueet oikein touhuaa hallituksessa ja oppositiossa, varmaan median pitäisi uutisoida puolueettomasti mutta en usko että niin käy ihan heti. Mutta toivoa on sillä suunta on jo muuttunut maailmalla ja se tulee viiveellä. Wode ideologia on hiipumassa vaikka sitäkin on vielä. Meidän pitäisi puhaltaa yhtaan hiileen koska suomalaiset on pieni kansa ja oma etninen ryhmä. On vaikea käsittää että tällainen hieno kansa joka on Suomen rajojen sisällä alle 5 miljoonaa ihmistä. Jonkin verran suomalaisia on ulkomailla satoja tuhansia. Suomen kansalaisten väkiluku voi kasvaa mutta ei suomalisten. Suomalaisuutta ei saa R-kioskilta, suomalaisuus on satojen vuosien geeniperimä tällä aluella ja joitakin ottaa pattiin todella pahasti kun ei voi olla suomalainen vaikka on saanut passin, se kun ei vielä muuta geenejä:-))
Wode- kulttuuri...aloittaja taitaakin olla kulttuuri- ihmisiä, sekavaa on koko kirjoituksensa eikä varsinkaan liity mitenkään sivun aiheeseen.
"En tiedä mitä pitää tapahtua..." Kommentistasi päätellen et ainakaan aloittajan sääasiasta ymmärrä tasankaan mitään. Ehkä siellä ärrällä tapaat yhtä pihalla olevia vertaisia.
"...kun ei vielä muuta geenejä."
Ihmislaji on geneettisesti harvinaisen homogeeninen. Kaksi Afrikassa asuvaa simpanssilaumaa saattavat erottua genomiltaan enemmän kuin suomalainen aboriginaalista tai zulusta. Eri etnisten ryhmien erot johtuvat paljon enemmän kulttuurista kuin geeneistä. Kuten Neil de Grasse Tyson totesi: "Ihomme alta olemma samanlaisia."
Ei kannattaisi kirjoitella geeneistä, jos ei niistä mitään ymmärrä.
Kuka hullu haluaisia palella 🥶
Olet oikeessa, tämä vuosi on ollut Suomessa varsin kylmä ja on pahasti ahdistanut, kesäkin meni ohi, kun sitä loppuun asti odotteli, että tulisi oikeesti lämmintä ja lämpimiä öitä. Ei vaan tullut.
Silti maailmanlaajuisesti ilmaston kehitys on menossa huonoon suuntaan.
Kesä oli koko Suomessa vähän keskimääräistä lämpimämpi. En ainakaan pienellä hakemisella löytänyt ainuttakaan paikkakuntaa, joka olisi ollut alle titkäaikaisen keskiarvon.
Täyttä hölynpölyä taas. Täällä Helsingissä on ollut kylmää, korkein lämpötila päivällä on ollut ehkä +16, eikä tämä montaa tuntia kestänyt, kun päivät ovat niin lyhyet.
Sen sijaan Ilmavaivojen laitos on ollut liian optimistinen yölämpötilojen suhteen, +10 tai enemmän ennustettu tuntitasolla, vaikka lämpötilat ovat voineet olla lähempänä +5 astetta.
"Täällä Helsingissä on ollut kylmää, korkein lämpötila päivällä on ollut ehkä +16"
Hesassa syyskuun keskilämpötila on 12,3 astetta ja lokakuun 6,7 astetta. Mennyt syyskuu oli 1,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi ja 16 astetta lokakuun alussa on harvinaisen lämmintä.
Onko ilmastodenialismi sekoittanut pään niin pahasti, että kokee lämpötilatkin kylmiksi, vaikka ne ovat vuodenaikaan nähden oikeinkin lämpimiä.
Ei muuta kuin raappahousuja jalkaan välikalsareiksi ja ehkä käynti terveyskeskuksessakin olisi paikallaan.
Me ei nyt puhuta samasta asiasta, uutisessa oli +20 astetta, se ei toteutunut, ei lähellekään. Jos on aurinkoinen keli, niin lokakuun alussa voi hyvinkin olla +15 päivällä, mutta ei se lämpö kauan kestä, kun päivät ovat niin lyhyitä. Kylmyys tulee Etelä-Suomeen ihan ajallaan, ensi viikolla ollaan jo 5-10 asteen haarukassa ja tämän kuun lopussa ensilumet tulevat Etelä-Suomeen.
Ensilumet yleensä ropisee lokakuulla, ainakin pohjoisessa. Vuotta 2026 on Suomessa leimanneet erityisen tuuliset säät, ehkä tämänkin joku denilisti kieltää jos ei ole ulkotöitä tehnyt. Navakka tuuli on saanut ilman tuntumaan ilkeältä vallankin, kun lämpötilat muutenkin on kyntäneet matalalla.
"tämän kuun lopussa ensilumet tulevat Etelä-Suomeen."
Vastaus tähän poistettiin.
"Rannikkoalueilla ja aivan eteläisimmässä Suomessa, kuten Helsingissä, virallista ensilunta odotetaan tyypillisesti marraskuun puolivälin jälkeen (esimerkiksi Kaisaniemen keskiarvo on 18. marraskuuta)."
Mihin väite perustuu? Keskimääräisesti ensilumi tulee kolmisen viikkoa myöhemmin, kuin väitit ja nyt on ennustettu normaalia lämpimämpää suursäätilaa syksyksi. Mahtaako ensilumi tulla etelään edes ennen joulukuuta?
Se nähdään sitten, mutta luulen että lumi tulee ihan ajallaan. Se voi olla lokakuun lopussa tai sitten marraskuun alussa, niin oli ainakin 80-luvulla, ja 90-luvulla, eikä tilanne ole muuttunut miksikään siitä.
AI:
"Pysyvän lumipeitteen aika on lyhentynyt Etelä-Suomessa 1980-luvulta tähän päivään tultassa noin 1–2 viikolla, kun verrataan 1980-luvun sääkausia (kuten 1981–2010) nykyiseen viralliseen Ilmatieteen laitoksen 30 vuoden vertailukauteen (1991–2020). Jos kehitystä tarkastellaan vielä pidemmällä aikavälillä (esimerkiksi 1960-luvulta alkaen), maan etelä- ja lounaisrannikolla lumikausi on lyhentynyt jo yli kuukaudella."
Ne ensilumen seuraavana päivänä sulavat rippeet ja pysyvä lumi ovat kaksi eria asiaa.
Lulisin niin olleen ainakin 1950-, -60-, 70-, 80- ja -90- luvuilla.
Tuossa on Turusta tilastot (AI listaa ensilumen):
• 1980: 27. lokakuuta (Talvi alkoi massiivisella lumipyryllä)
• 1981: 15. marraskuuta
• 1982: 5. marraskuuta
• 1983: 14. marraskuuta
• 1984: 29. lokakuuta
• 1985: 11. marraskuuta
• 1986: 27. syyskuuta (Toinen kaikkien aikojen jaetun aikaisimman ennätyksen vuosista)
• 1987: 12. marraskuuta
• 1988: 30. lokakuuta
• 1989: 15. marraskuuta
Siis jokainen vuosi 15. marraskuuta mennessä on tullut ensilumi.
Sitten viimeisimmät:
• 2010: 15. marraskuuta (Pohjusti historiallisen lumisen talven 2010–2011)
• 2011: 29. marraskuuta
• 2012: 26. lokakuuta
• 2013: 26. marraskuuta
• 2014: 21. marraskuuta
• 2015: 22. marraskuuta
• 2016: 2. marraskuuta
• 2017: 25. lokakuuta
• 2018: 19. marraskuuta
• 2019: 29. marraskuuta (Lumi suli nopeasti; talvi 2019–2020 oli Turun historian vähälumisin)
• 2020: 30. marraskuuta
• 2021: 7. marraskuuta
• 2022: 22. marraskuuta
• 2023: 14. marraskuuta
• 2024: 31. lokakuuta
• 2025: 11. marraskuuta
Ensilumi on siis noin joka toinen vuosi lykkääntynyt marraskuun 15. päivä jälkeiseen aikaan - siis aikaan, johon -80-luvulla ensilumi ei ajoittunut ollenkaan.
Kyllä tuossa siis nopealla vilkaisulla näyttäisi olevan melkoinen ero.
Pysyvä lumi (samoin Turun tilanne):
• 1980: 25. lokakuuta (Mittaushistorian poikkeuksellisin lokakuun lumikaaos; jättipyryn lumet jäivät maahan kevääseen asti)
• 1981: 16. joulukuuta
• 1982: 28. marraskuuta
• 1983: 7. joulukuuta
• 1984: 14. marraskuuta
• 1985: 2. joulukuuta
• 1986: 29. marraskuuta
• 1987: 19. marraskuuta
• 1988: 12. marraskuuta
• 1989: 22. marraskuuta (Lunta tuprusi kerralla eteläisen Suomen ennätyslukemia eli 44 senttiä)
Pysyvän lumen tulo on lykkääntynyt joulukuulle kaksi kertaa -80-luvun aikana.
• 2010: 24. marraskuuta (Pohjusti maaliskuun 72 senttimetrin lumiennätyksen)
• 2011: 8. tammikuuta (2012)
• 2012: 1. joulukuuta
• 2013: 28. joulukuuta
• 2014: 11. tammikuuta (2015)
• 2015: 12. tammikuuta (2016)
• 2016: 4. tammikuuta (2017)
• 2017: 9. tammikuuta (2018)
• 2018: 14. joulukuuta
• 2019: Ei muodostunut (Talvi 2019–2020 oli Mittaushistorian vähälumisin; yhtenäistä sentin lumipeitettä ei tullut kertaakaan)
• 2020: 11. tammikuuta (2021)
• 2021: 2. joulukuuta
• 2022: 6. joulukuuta
• 2023: 21. marraskuuta (Harvinaisen varhainen pakkas- ja lumijakso)
• 2024: 16. tammikuuta (2025)
• 2025: 7. tammikuuta (2026)
2010-luvulta tähän päivään vain kaksi kertaa pysyvä lumi on tullut marraskuussa. Loppuina 14 vuotena pysyvä lumi on tullut vasta joulukuun puolella tai vasta tammikuussa (jos silloinkaan) - ja tällaistahan ei -80-luvulla tunnettu, että pysyvä lumi tulisi vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Muutos on siis melkoisen selvä.
Ruotsin Göteborgissa mitattiin eilen korkein lokakuun lämpötila yli 165 vuoden ajanjaksolla. Vuonna 1859 alkaeen mittaushistorian korkein lokakuun lämpötila mitattiin eilen Göteborgissa, kun lämpötila oli noussut 22,5 °C asteeseen. Aiempi lokakuun lämpöennätys oli 21.3 °C astetta 14. lokakuuta 2018 ja sitä aiempi 21.1 °C astetta 11. lokakuuta 2018:
Värmerekord i Göteborg: 22,5 grader i oktober
Publicerad Idag 14:30 · 0:58 min
Under torsdagen slogs värmerekord i Göteborg. Vid 16-tiden har en temperatur på 22,5 grader uppmätts.
Det innebär att det gamla rekordet från 2018, på 21,3 grader, har slagits.
Enligt SMHI kan det bli ännu varmare senare under eftermiddagen."
https://www.sverigesradio.se/artikel/varmerekord-i-goteborg-22-5-grader-enligt-smhi
https://www.smhi.se/klimat/klimatet-da-och-nu/manadens-vader-och-vatten-i-sverige/manadens-vader-och-vatten-i-sverige/2018-11-01-oktober-2018---brittsommar-och-varmerekord
Nino3.4 anomalia nyt 3.33, kun entinen ennätys oli 3.01. Ehtii nousta vielä yli puolitoista kuukautta.
Eli saattaa nousta jopa 4:n paikkeille. Huh huh !
Oh hoh, nousisko vitoseen?
Ei nouse. Super el Ninon raja on 2. Tuplasti suurempi anomaliakin olisi valtava.
Kuinkas korkea tuo uusi lokakuun lämpöennätys siellä Oulussa olikaan?
Mitä tekemistä Oulun lämpötilalla on Nino3.4 anomalian kanssa?
Se lokakuun lämpöennätys on 21.1 astetta ja se on samalla Suomen lämpöennätys lokakuussa. Ennätys on vuodelta 2018, eli varsin tuore.
Kyllä sillä vaan on tekemistä. Oulu sijaitsee, ainakin kartalla, meren äärellä mihin mereen El Niinokin vaikuttaa.
"Oulu sijaitsee, ainakin kartalla, meren äärellä mihin mereen El Niinokin vaikuttaa."
El Ninon vaikutukset rajautuvat lähinnä Tyynelle valtamerelle ja päiväntasaajan seuduille. Jos se vaikuttaa Suomen korkeudelle, vaikutus on niin pieni, ettei se juurikaan erotu normaaleista sään vaihteluista.
LUNTA TULOSSA ❄️🥶☃️
"Idemmässä taas varoitetaan mahdollisesti vaarallisesta ajokelistä. Lumi- ja räntäsade voivat tehdä kelistä keljun Kainuun, Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon alueilla.
Kelivaroitukset astuvat voimaan perjantain vastaisena yönä ja ovat voimassa aina vuorokauden loppuun saakka"
IL