Sinulle kiitos Isä maan ja Taivaan

Halloween on Paholaisesta.
855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eihän se herjaa mitään pyhää nimeä eikä myöskään lähimmäisiä.

1Äänestä
  • Tekoälyn kertoo:
    " Kelttiäisten uskomuksen mukaan vuodenajan vaihtumisessa elävien ja kuolleiden maailmojen välinen raja oheni, ja henget pääsivät liikkumaan ihmisten keskuudessa. Henkien lepyttämiseksi sytytettiin kokkoja, tarjottiin ruokaa ja pukeuduttiin naamioihin pahojen henkien pelottelemiseksi tai eksyttämiseksi."

    Paha henki, eli saatana on olemassa. Tämmöinen pahojen henkien kanssa toimiminen on väärin.
    Ihmisiä pitää ohjata Kristuksen luo. Me uskovaiset ollaan Kristuksen lähettiläät, rukoillaan vielä herätysten aikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tekoälyn kertoo:

    Meidän uskovaisten pitää avautua ulospäin, viemään evankeliumia ihmisille. Nyt on erityisen paha aika, meidän tulee mennä ihmisten keskelle ja kutsua seuroihin ja puhua siitä, miten Jeesus on sovittanut kaikkien synnit, jokaisen, joka haluaa uskoa syntinsä anteeksi.

    Äänestä

  • Sielun vihollinen, saatana, rakastaa juuri sitä kun määrität synnin sen rajoihinsa. Ei ole mitään ylimenokohtia, lähimmäisen loukkausta kun vältät niin paratiisiin etköhän kostu

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Meidän uskovaisten pitää avautua ulospäin, viemään evankeliumia ihmisille. Nyt on erityisen paha aika, meidän tulee mennä ihmisten keskelle ja kutsua seuroihin ja puhua siitä, miten Jeesus on sovittanut kaikkien synnit, jokaisen, joka haluaa uskoa syntinsä anteeksi.

    Jospa vaan pidätte taikauskoiset mölyt mahassanne. Saatte osaksenne vain säälinsekaista naurua.

    Olisi ehkä syytä lailla määrätä julkinen rukousrunkkaus rangaistavaksi.

    Äänestä

Kehotan tarkistamaan, mihin ajankohtaisin kristilliset juhlapyhät on sijoitettu. Tulet huomaamaan, että lähes kaikki on laitettu vanhojen pakanallinen juhlapäivien päälle. Uskonnollinen vallankäyttö on tehokkainta vallankäyttöä, koska Jumala on suurin auktoriteetti.

Se ei poista silti Jeesuksen opetuksia. Tärkeintä on elää kuten hän opetti. Samaa opetti myös Gautama ja moni muu, vaikka kuollut kirjain ohjaakin meitä usein harhaan. Varokaa kirjanoppineita, fariseuksia sekä vääriä messiaita!

Äänestä

Pahoittelen automaattista tekstinkorjausta.

Äänestä

Minusta on suomalaiselle häpeäksi unohtaa pyhäinpäivä ja korvata se amerikkalaishömpötys halloweenilla. Ja kauppa iloitsee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Halloween on Paholaisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu