Herätysliikkeet perustavat Kirkkokansan liiton

Neljästä herätysliikkeestä kuusi järjestöä on perustanut Kirkkokansan liitto ry:n, jonka tarkoituksena on hakea pappisvihkimyksiä naispappeuden vastustajille. Mukana on ruotsinkielisten lestadiolaisten yhdistys, evankelisten suomen- ja ruotsinkieliset yhdistykset, Kansanlähetys ja Kansan raamattuseura sekä rukoilevaiset.
Heränneet kannattavat homoliittoja ja naispappeutta, he eivät ole mukana. Ei myöskään vanhoillislestadiolaiset. Eipä allekirjoittanutkaan oikeen kannata yhteistyötä kirkkoon kuuluvien tai kirkkoon kuulumattomien järjestöjen kanssa.
SRK:n toimiston väkeä ei varmaan edes huvittaisi. Nykyään ollaan hiljaa naispappeudesta ja -puhujuudesta. Joskus aiheesta on tingattu ja ennustaa voi, että kyllä vaatimukset nousevat vielä pintaan.
Nykyään on aiheena, että naisia laitetaan mihin tahansa tehtäviin mitä Paavali ei ole nimenomaan kieltänyt: fifti-fifti sukupuolia seuraisäntiin, esilaulajiin, ehtoollisavustajiin ja suviseurojen ehtoolliselle ohjaajiin. Eikö joissain isoissaseuroissa yksi nainen hoitanut esilaulajuudesta kuusi seitsemäsosaa? Toimittaja Sanna Ukkola on vastustanut kiintiönaisia pelkän kiintiönaiseuden vuoksi. Naisilla itsehillintä on vaikeaa. Jos ehtoolliselle saapuu huonossa maineessa oleva ihminen tai ruma ihminen, on ihan pelättävissä että nuori ehtoolliselle ohjaava likka silmää nauraen ja halveksien. Juuri sitä silmäystä mitä ehtoolliselle mennessään juuri kaipaa! Naisille on ulkonäkö ja totutut perinnäistavat tärkeitä. Itse hätkähdin jo, kun Alajärven maakunnallisissa viiniä lisää tarjoileva oli nainen, jostain kaukaa hommatu sopiva henkilö, kun ajatuksena on ainoastaan näkyminen, että tässä on nainen ja nainenkin pystyy.
953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ehtoolliselle ohkaavilla tytöillä on mukana äksyys: ei sinne. En käskenyt teitä siihen suuntaan menemään.
Koettu on

Äänestä
  • olikohan ne körttejä

    Äänestä

Kummia juttuja uskosta.

Äänestä
  • Tuosta ei tiedä, mitä vastaaja pitää kummana. Luultavammin pitää feminismin puolta. Usko on hengellinen elämä tai sitten kuolema. Se on luomakunnan rakastamista ja ihmisen arvostamista Luojan luomana, olipa hän sitten kaunis taikka ruma, mutta synnin, saatanan töiden vihaamista.

    Äänestä

Mitkä ovat ne neljä nykyistä lahkoa nimeltään, jotka aikovat perustaa yhteisen isomman lahkon?

Äänestä
  • Lahko on rankka nimi herätysliikkeelle. Lahkoja on ollut Daavidin oksa. Suomessa kai krishna ja joku Kristuksen seurakunta nimettiin lahkoiksi, sellaiset, joissa halutaan ihmisen omaisuus ja kaikki yksilönvapaus sille järjestölle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Lahko on rankka nimi herätysliikkeelle. Lahkoja on ollut Daavidin oksa. Suomessa kai krishna ja joku Kristuksen seurakunta nimettiin lahkoiksi, sellaiset, joissa halutaan ihmisen omaisuus ja kaikki yksilönvapaus sille järjestölle.

    Onhan Suomessa kristillisiäkin lahkoja vaikka kuinka paljon, pieniä ja vähän isompiakin. Mikä kumma siinä on kun eivät kehtaa esiintyä rehellisesti omilla nimillään tässäkään tapauksessa.

    Äänestä

Taas uusi liitto mikä on ihmisten välisiä sopimuksia siitä miten uskotaan ja mihin.

Missä on sydän ja ...?

Äänestä

On sydän vilpillinen ja syntiin joutuva. Sen tietää vihollinen ja alkas kiusata. Hän turmioksi kääntää voi lahjat parhaatkin. Hän tarkkaa kuinka vääntää vääräksi suorankin.

Syrjään sysätystä virrestä Oi Herra, vakavasti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neljästä herätysliikkeestä kuusi järjestöä on perustanut Kirkkokansan liitto ry:n, jonka tarkoituksena on hakea pappisvihkimyksiä naispappeuden vastustajille. Mukana on ruotsinkielisten lestadiolaisten yhdistys, evankelisten suomen- ja ruotsinkieliset yhdistykset, Kansanlähetys ja Kansan raamattuseura sekä rukoilevaiset.
Heränneet kannattavat homoliittoja ja naispappeutta, he eivät ole mukana. Ei myöskään vanhoillislestadiolaiset. Eipä allekirjoittanutkaan oikeen kannata yhteistyötä kirkkoon kuuluvien tai kirkkoon kuulumattomien järjestöjen kanssa.
SRK:n toimiston väkeä ei varmaan edes huvittaisi. Nykyään ollaan hiljaa naispappeudesta ja -puhujuudesta. Joskus aiheesta on tingattu ja ennustaa voi, että kyllä vaatimukset nousevat vielä pintaan.
Nykyään on aiheena, että naisia laitetaan mihin tahansa tehtäviin mitä Paavali ei ole nimenomaan kieltänyt: fifti-fifti sukupuolia seuraisäntiin, esilaulajiin, ehtoollisavustajiin ja suviseurojen ehtoolliselle ohjaajiin. Eikö joissain isoissaseuroissa yksi nainen hoitanut esilaulajuudesta kuusi seitsemäsosaa? Toimittaja Sanna Ukkola on vastustanut kiintiönaisia pelkän kiintiönaiseuden vuoksi. Naisilla itsehillintä on vaikeaa. Jos ehtoolliselle saapuu huonossa maineessa oleva ihminen tai ruma ihminen, on ihan pelättävissä että nuori ehtoolliselle ohjaava likka silmää nauraen ja halveksien. Juuri sitä silmäystä mitä ehtoolliselle mennessään juuri kaipaa! Naisille on ulkonäkö ja totutut perinnäistavat tärkeitä. Itse hätkähdin jo, kun Alajärven maakunnallisissa viiniä lisää tarjoileva oli nainen, jostain kaukaa hommatu sopiva henkilö, kun ajatuksena on ainoastaan näkyminen, että tässä on nainen ja nainenkin pystyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu