Tuuli iskee vasten kasvojani, vedet valuvat silmistäni. Kirottu syystuuli! Poljen kovempaa vauhtia pyörälläni, liikennevalotkin vaihtuivat juuri vihreäksi. Kerkeän pikaisesti ylittää tien, ja poljen kovempaa vauhtia työpaikalle, samalla kelloani vilkaisten. Eih, nyt minä myöhästyn!
Parkeeraan pyöräni työpaikan sisäpihalle, ja juoksen henkilökunnan ovelta kellarikerroksen pukukopeille. Pikavauhtia heitän paitani pois, aikomuksenani vaihtaa työpaitani päälle ja sisäkengät jalkaani. Käännyn ottamaan reppuni selän takaani, kun jäykistyn paikoilleni hämmentyneenä. Pomoni seisoo edessäni ja tuijottaa minua valtavat laatikot käsivarsillaan.
Pomoni Henri on komea, kolmekymppinen mies. Tumma sänki korostaa pomoni leukaa ja hiukset ovat olemattoman lyhyeksi ajetut. Kasvot ovat upeat, kuin kirveellä veistetyt. Olen monta kertaa nähnyt päiväunia hänestä, mutta hän on varattu kuten minäkin. Hän on monien asiakkaiden päiväuni, syy miksi hänen liikeyrityksensä kukoistaa. Työpaikkamme on naisvaltainen, joten piristävää että pomona on mies. Eikä pieni flirttikään pahaa tee.
Tajuan ajatuksieni lomassa tuijottavani Henriä.
-Tuota... terve Riikka. Minun pitäisi päästä tästä tuonne peremmälle. Nämä laatikot painaa tajuttomasti.
Silloin tajuan, että minulla on vain rintsikat päälläni, ja vetäisen työpaidan suojakseni.
-Minä.. tästä menenkin naistenhuoneeseen. Tokaisen Henrille ja juoksen nopeasti hänen ohitseen vessaan.
Katson itseäni peilistä, ja tunnen hengitykseni tihentyneen. Vedän työpaidan päälleni.
-Idiootti, tokaisen itselleni ja heiluttelen käsiäni kasvojeni lähellä vähentääkseni kasvojen punoitusta. Siistin tuulen ja kyynelten sotkemia silmämeikkejä. Ryhdistän itseni, ja kävelen takaisin pukukopeille. Henriä ei näy missään. Huomaan olevani aavistuksen pettynyt.
Älyän katsoa kelloa. Hienoa, myöhästyin viisi minuuttia! Nappaan eväät mukaani, ja juoksen liiketilaan omalle vuorolleni. Ajan työkaverini Tiian kotiinsa, ja jatkan asiakkaiden palvelua. Vieläkään en näe Henriä missään.
On kulunut kaksi tuntia. Vielä olisi 4 tuntia siedettävänä aikaa. Onneksi seurakseni tulee pariksi tunniksi toinen työkaverini Kaisa, jonka kanssa saan päivittää päivän juorut ja kuulumiset.
Kello on 20.00. Kaksi tuntia liikkeen sulkemiseen. Henrin pitäisi vaihtaa nyt vuoroa Kaisan kanssa. Olen tiskillä palvelemassa, ja antamassa luottokorttia takaisin asiakkaalle kun yllättäen Henri pyyhältää paikalle. Luottokortti tipahtaa, ja anteeksipyydellen nostan sen ja annan takaisin asiakkaalle.
-Sori, meni palaverissa vähän pidempään.
Palaverissa? Ajattelen. Milloin henkilöstöpalavereita on pidetty keskellä viikkoa? Henri nyökkää Kaisalle, ja Kaisa ottaa tavaransa ja sipsuttaa pois.
Parkeeraan pyöräni työpaikan sisäpihalle, ja juoksen henkilökunnan ovelta kellarikerroksen pukukopeille. Pikavauhtia heitän paitani pois, aikomuksenani vaihtaa työpaitani päälle ja sisäkengät jalkaani. Käännyn ottamaan reppuni selän takaani, kun jäykistyn paikoilleni hämmentyneenä. Pomoni seisoo edessäni ja tuijottaa minua valtavat laatikot käsivarsillaan.
Pomoni Henri on komea, kolmekymppinen mies. Tumma sänki korostaa pomoni leukaa ja hiukset ovat olemattoman lyhyeksi ajetut. Kasvot ovat upeat, kuin kirveellä veistetyt. Olen monta kertaa nähnyt päiväunia hänestä, mutta hän on varattu kuten minäkin. Hän on monien asiakkaiden päiväuni, syy miksi hänen liikeyrityksensä kukoistaa. Työpaikkamme on naisvaltainen, joten piristävää että pomona on mies. Eikä pieni flirttikään pahaa tee.
Tajuan ajatuksieni lomassa tuijottavani Henriä.
-Tuota... terve Riikka. Minun pitäisi päästä tästä tuonne peremmälle. Nämä laatikot painaa tajuttomasti.
Silloin tajuan, että minulla on vain rintsikat päälläni, ja vetäisen työpaidan suojakseni.
-Minä.. tästä menenkin naistenhuoneeseen. Tokaisen Henrille ja juoksen nopeasti hänen ohitseen vessaan.
Katson itseäni peilistä, ja tunnen hengitykseni tihentyneen. Vedän työpaidan päälleni.
-Idiootti, tokaisen itselleni ja heiluttelen käsiäni kasvojeni lähellä vähentääkseni kasvojen punoitusta. Siistin tuulen ja kyynelten sotkemia silmämeikkejä. Ryhdistän itseni, ja kävelen takaisin pukukopeille. Henriä ei näy missään. Huomaan olevani aavistuksen pettynyt.
Älyän katsoa kelloa. Hienoa, myöhästyin viisi minuuttia! Nappaan eväät mukaani, ja juoksen liiketilaan omalle vuorolleni. Ajan työkaverini Tiian kotiinsa, ja jatkan asiakkaiden palvelua. Vieläkään en näe Henriä missään.
On kulunut kaksi tuntia. Vielä olisi 4 tuntia siedettävänä aikaa. Onneksi seurakseni tulee pariksi tunniksi toinen työkaverini Kaisa, jonka kanssa saan päivittää päivän juorut ja kuulumiset.
Kello on 20.00. Kaksi tuntia liikkeen sulkemiseen. Henrin pitäisi vaihtaa nyt vuoroa Kaisan kanssa. Olen tiskillä palvelemassa, ja antamassa luottokorttia takaisin asiakkaalle kun yllättäen Henri pyyhältää paikalle. Luottokortti tipahtaa, ja anteeksipyydellen nostan sen ja annan takaisin asiakkaalle.
-Sori, meni palaverissa vähän pidempään.
Palaverissa? Ajattelen. Milloin henkilöstöpalavereita on pidetty keskellä viikkoa? Henri nyökkää Kaisalle, ja Kaisa ottaa tavaransa ja sipsuttaa pois.
Vastaukset 1
Vanhimmat
LIIAN AIKAISEEN LAITETTU, SAA POISTAA!!!