Joulu tuli istuttua karmeassa krapulassa, ja sitten vuodenvaihteessa alkoivat sopivasti puheet tipattomasta tammikuusta, ja siitä tuli inspiraatio. Alku oli varsin rauhatonta, mutta toisaalta oli helppoa, kun tiedostin mikä vaivaa.
Nuorempana tuli nukuttua helposti 12 tuntia luonnollista unta viikonloppuisin ilman mitään kemiaa, mutta tammikuussa harkitsin jo lääkärille lähtöä, kun nukkuminen oli 3-4 tunnin pätkiä. Taas alitajunta ilmoitti, että älä hötkyile.
Helmikuun 1. tuumailin, että menee sekin kitalakea kuivatellessa, kun viinaa/kaljaa ei tee yhtään mieli, vain se pätkänukkuminen rassasi, kun ei koskaan tuntenut itseään levänneeksi.
Tipatonta helmikuuta terapiamielessä auttaa, kun tuttu vilpitön viinanvihaaja alkoi tuhoamaan vihansa kohdetta tahtiin europullo per päivä. Onhan siinä ihmettelemistä ja kuskattavaa kerrakseen. Jälleen joutui pohtimaan, että kai sitä itsekin on aivan samanlainen simpanssin tasoinen, kun hanat on auki, tosin omat havainnot siitä ovat aina huteria.
Alitajunta oli oikeassa, sillä vasta nyt nukkuminen on normalisoitunut - vaati melkein kaksi kuukautta. Siitä ihmettelemään, että miten se niin kauan kestää? Selityksen löysin siitä, että en pariinkymmeneen vuoteen olekaan ollut näin pitkään kuivana. Mutta ei sekään periodi ollut pelkkää läträämistä.
Kovin on helposti mennyt tämä aika. Tästä jatkan eteenpäin rennolla otteella. Otan jos otan, ja voin olla ottamattakin.
Meikäläisen ideologia on muodostunut sellaiseksi, että tärkeintä on pakottomuus ja rentous. Alkoholistin elämän pakonomainen ainoa sisältö on viina. Monen ex-alkoholistin pakonomainen elämän ainoa sisältö on raittius. Ja tätä en kirjoittanut loukatakseni ketään, vaan se on oma subjektiivinen käsitykseni kokonaiskuviosta, ja ymmärrän niitä monia, joille ei todellakaan ole muita vaihtoehtoja kuin täysi raittius tai täysi juoppous.
Taiteilen tästä eteenpäin vaihtoehtojen välissä.
Nuorempana tuli nukuttua helposti 12 tuntia luonnollista unta viikonloppuisin ilman mitään kemiaa, mutta tammikuussa harkitsin jo lääkärille lähtöä, kun nukkuminen oli 3-4 tunnin pätkiä. Taas alitajunta ilmoitti, että älä hötkyile.
Helmikuun 1. tuumailin, että menee sekin kitalakea kuivatellessa, kun viinaa/kaljaa ei tee yhtään mieli, vain se pätkänukkuminen rassasi, kun ei koskaan tuntenut itseään levänneeksi.
Tipatonta helmikuuta terapiamielessä auttaa, kun tuttu vilpitön viinanvihaaja alkoi tuhoamaan vihansa kohdetta tahtiin europullo per päivä. Onhan siinä ihmettelemistä ja kuskattavaa kerrakseen. Jälleen joutui pohtimaan, että kai sitä itsekin on aivan samanlainen simpanssin tasoinen, kun hanat on auki, tosin omat havainnot siitä ovat aina huteria.
Alitajunta oli oikeassa, sillä vasta nyt nukkuminen on normalisoitunut - vaati melkein kaksi kuukautta. Siitä ihmettelemään, että miten se niin kauan kestää? Selityksen löysin siitä, että en pariinkymmeneen vuoteen olekaan ollut näin pitkään kuivana. Mutta ei sekään periodi ollut pelkkää läträämistä.
Kovin on helposti mennyt tämä aika. Tästä jatkan eteenpäin rennolla otteella. Otan jos otan, ja voin olla ottamattakin.
Meikäläisen ideologia on muodostunut sellaiseksi, että tärkeintä on pakottomuus ja rentous. Alkoholistin elämän pakonomainen ainoa sisältö on viina. Monen ex-alkoholistin pakonomainen elämän ainoa sisältö on raittius. Ja tätä en kirjoittanut loukatakseni ketään, vaan se on oma subjektiivinen käsitykseni kokonaiskuviosta, ja ymmärrän niitä monia, joille ei todellakaan ole muita vaihtoehtoja kuin täysi raittius tai täysi juoppous.
Taiteilen tästä eteenpäin vaihtoehtojen välissä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on taidelaji.
Kiitos kirjoituksestasi.
Omana keinona sanoisin, että annan ''kaikkien kukkien kukkia'' vaikka olen juomatta. Juon alkoholitonta holsteinia tai nikolaita, jos siltä tuntuu ja monasti on tuntunut. Joku fanaatikko suu täynnä suklaata voisi saarnata, että älä leiki tulella. Itselleni riittää, että tikut ovat märkiä, kun niitä raavin (juoma alkoholitonta). Päivääkään en lähde taaksepäin katumaan niitä, jolloin dogasin. Monen monta onnellista päivää, joukossa tosin myös onnettomia olen rämpinyt, mutta nyt mennään eteenpäin raittiina kyseisin keinoin ilman suklaata ja tupakkaa, jonka kytköksissä moni muu pysyy raittiina.
Unettomuuteen olen jotunut puolikkaan nukahtamislääkkeen ottamaan / viikko, mutta se on vähän.
Kunto nousee kohisten, kun ei dogaa. Ei muuta kuin lenkille!
Tsau!
sujuu mullakin.Nukuttaa liiankin hyvin.Minulla kyllä tupakanpolton lopettaminen aiheutti enempikin unettomuuttaa:)
Minulla on suunnitelmissa jatkaa ilman alkoholia juhannukseen.Jatkoa katson sen jälkeen.Jos näin kivasti sujuu mitä tällä hekellä tämä juomattomuus,niin mikäpä ei ole jatkaessa samaan malliin.(muutaman kerran on mielessä käynyt ajatus,että josko ottais.Hirvittävää himoa ei kuitenkaan ole ollut.Hymyissä suin raitistelen minäkin,en hampaat irvessä)Tänään tuli 8kk tipattomuutta täyteen.Alkuperäinen suunnitelma oli kuukausi:)
Tupakkaa en enää suuhuni pistä.Siitä eroon pääseminen oli mulle sellainen taistelu.
Suklaapatukan parikertaa viikossa sentään suon itselleni.Sen säännöstely siksi,että pystyisin vielä kesälläkin kävelemään,ettei tarvitsisi pyörimällä edetä.t pörri1
teetti aikoinaan kovasti töitä. Muistam tehneeni aikoinaan 11 lakkoa vuoden aikana ennen kuin onnasti. Pääsin neljään päivään ilman ja päätin, että ei enää. Sama se on ollut alkoholin suhteen. Lisäpäivät varmistavat aina, että ei viitsi vanhaan palata. Jotkut, jotka ovat molemmat lopettamiset tehneet, sanovat, että rööki oli vaikeampi. Sellaisesta mustakin tuntuu. Miksi röökin lopettajat eivät ole perustaneet 'TT-kerhoa'? Joskus ihmetyttää nuo kerhot.
Tuohan on tosi hyvä saavutus!!!
- Itselläni ei oikein tätä nykyä suju mikään, ei laihis, ei tipaton. Mulla taasen tupakanpolton lopetus oli niitä helpoimpia asioita. Joskus voin tupakan polttaa, ja se jää siihen.
Selitys se on tämäkin, mutta rassaa nämä työasiat. Ei suju mitenkään ja saa paskaa niskaan. Ei se viini sitä kuitenkaan paranna...Huoh: syvä huokaus.
No, viiniä ei kukaan väkisin toisen kurkkuun kaada, että oma valinta. En nyt kuitenkaan millään pulimummu asteella ole. DDDDDDDDD.