Rita Tainola pomotti Stevaria

Lukiko kukaan iltasanomien uutista että Rita Tainola
oli pyytänyt Leppäsuon Essolla henkilökuntaa tankkaamaan autonsa. Henkilökunnan edustaja oli käskenyt Laydyä muuttamaan Amerikkaan. Tämähän oli sitten lehtijutun paikka. Huoltoaseman esimies oli sitten selvittänyt asian kameroiden nauhoilta ja oli selvinnyt että arvoisa toimittaja oli yrittänyt nakittaa hommaan vanhaa Stevaria joka oli suunnilleen käskenyt arvon rouvaa painumaan vittuun.
Palveluasenne oli selvästi ollut hukassa. Kaveri
voisi kyllä antaa itsensä ilmi tällä palstalla, tarjoan kaljat.
1512775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä täytyy sanoa että tuollainen vaatii jo vähän selkärankaa.

Äänestä

jota tämä rouva koetti saada tankkaamaan autonsa.

Ja muistaakseni vielä niin että ettei ollut edes töissä kyseisellä asemalla niin ymmärrän kyllä asenteen kun joku alkaa vittuilemaan niin pahastihan siinä tulee takaisin sanottua.

Mutta kyllä vois olla journalistilla nippuratkaisun paikka kun noin pienet asiat alkaa ahdistaa.

Äänestä
  • "Tapasin" kerran R.Tainolan. Öykkärimäinen hahmo. Ajaa ihmisten yli repliikillä "Minä olen Rita Tainola Ilta-Sanomista, menen tästä ensin..."

    Kuinka moni muistaa vielä otsikon "Prinssi Albert tapasi Rita Tainolan."? Lienee päässyt kyynärpäitä (muutakin?) käyttäen nykyiseen hommaansa.

    Lähde Hkissä kertoi myös, että kyseistä naista myös pelätään, koska jotkut ovat myös lehden antamasta julkisuudesta riippuvaisia.

    Olisi myös kiva tietää, kuka hänelle nykyään tekee ne asiakysymykset, kun juttuihin on myös tullut asiaotetta.

    Äänestä

  • Toope kirjoitti:

    "Tapasin" kerran R.Tainolan. Öykkärimäinen hahmo. Ajaa ihmisten yli repliikillä "Minä olen Rita Tainola Ilta-Sanomista, menen tästä ensin..."

    Kuinka moni muistaa vielä otsikon "Prinssi Albert tapasi Rita Tainolan."? Lienee päässyt kyynärpäitä (muutakin?) käyttäen nykyiseen hommaansa.

    Lähde Hkissä kertoi myös, että kyseistä naista myös pelätään, koska jotkut ovat myös lehden antamasta julkisuudesta riippuvaisia.

    Olisi myös kiva tietää, kuka hänelle nykyään tekee ne asiakysymykset, kun juttuihin on myös tullut asiaotetta.

    Jos jutussa on asiaosuus, sen on yleensä kirjoittanut joku kesätoimittajaparka iltavuoronsa puhteina.

    Tainola ei ole Suomen paskamaisin juorutoimittaja, vaikka sinnepäin liippaakin. Todellisuudessa se akka on vain ollut siinä hommassa niin jumalattoman kauan, ettei se ole voinut välttyä tutustumasta ihan kaikkiin. Niin -Tainolahan on se joka tutustuu, ei koskaan ne muut. Nainen tunkee niin lähelle, että on mennä vaatteidenkin alle.

    Ei sitä kaikki julkkiksetkaan rakasta. Kuka nyt rakastaisi, jos itseäsi pommitettais yöt läpeensä puhelimitse tyyliin "mun on nyt pakko laittaa tää sun salasuhde lehteen koska mä kuulin että sun kaverit on jo kertoneet siitä seiskalle". Ja ei ei kelpaa Tainolalle vastaukseksi.

    Äänestä

pahasti stevarttia

Äänestä

aika hyvin, ei oikein ollut näkökyky kunnossa. Olenhan minäkin joskus luullut Bilteman asiakkaita myyjiksi kun on punainen paita vai oliko se Hong Kong:ssa paita punainen. Biltemassa olikin viimeksi käydessäni myyjällä sininen paita.

Äänestä

Asiakkaathan ovat olleet kautta aikojen v-maisia silloin tällöin. Kuten ilmeisesti nytkin pettynyt Tainola. Mutta, mutta... tämän päivän asiakaspalvelu on hukassa. Harvoin saa osakseen enää sitä herkkua, mitä se on ollut aiemmin.

Yrityksen kunnia-asia on ollut hyvin työnsä asiakaspalvelussa tekevät työntekijät. Se on yrityksen käyntikortti. - Hyvästä palvelusta saa hyvän mielen ja monta kertaa asiakas muistaa sen kauan. Se voi jopa poikia hyviä asioita pitkään. Jopa parempia työpaikkoja.

Itse teen isossa kansainvälisessä yrityksessä asiakaspalvelutyötä. Jenkeistä saapuvat ihmiset sanovat meillä asiakaspalvelun olevan parempaa kuin heillä vastaavassa paikassa.
Kuitenkin asioidessani milloin missäkin paikassa (huoltamot, isot kaupat, putiikit yms.) niin valitettavasti varsinkin nuorten keskuudessa on AIVAN törppöä asiakaspalvelua. Seistään kädet taskussa ja puhutaan epäselvästi. Tai sanotaan että "en tiä"... Kaikkihan sen tietää, että asioista otetaan selvää ja se ilmoitetaan asiakkaalle... "hetkinen vain" - sanoilla. Eikä tuo niin vaikeaa ole. Olen jopa kuullut asiakaspalvelutyöntekijän vastanneen kiukutellen "ei se mun vika ole", jos asiaks ihmettelee jonkun tuotteen puuttumista tai uuden asian epäselvyyttä. Pitää osoittaa olevansa työnsä tasolla.

Jos joku vastaa asiakkaalle kuten Essolla oli tehty, niin Voi, voi.... Koulutusta lisää.

Äänestä
  • edullisempia palveluita ,,,, kyllä ,,,kyllä lisäää... mun pitää saada lisäääääää,,,,, palveluita ,,,,tänne ,,,joo ,,,terveisin kykypuolue.

    Äänestä

Huvittaa kun aina silloin tällöin pompahtaa jostain nimi Rita Tainola. Minä en kuulkaa koskaan ole tiennyt kuka hän on, eikä voisi vähempää kinnostaakaan. Nyt kun tutkin asian, niin hän on ilmeisesti jokin juorutoimittaja ja siinä olikin sitten syy miksi en tuntenut nimeä. Ei voisi vähmpää myöskään kiinnostaa lehtien juoru- ja julkkisjutut. Onneksi en vielä tiedä, minkä näköinen tämä tankaamaan taitamaton rouvashenkilö on.

Äänestä
  • 25 vuotta sitten Rita Tainola oli sellainen, että jos nainen näytti häneltä, saattoi huoletta sanoa, että hyvännäköinen. 25 vuotta sitten hän kirjoitti, jos ei Turun Sanomiin, niin sitten paikallisiisn ilmaisjakeluihin erittäin tyhjänpäiväiskiä pikkuartikkeleita. Tai voi kai sanoa, että hän teki tyhjänpäiväisyydestä, pinnallisuudesta ja arkisuudesta oman taiteenlajinsa - jos väkisin haluaa jotakin hyvää sanoa. Äidinkielentunnilla hän lienee ollut hereillä, pilkut olivat paikallaan. Sen sijaan muut näkemykset olivat lähinnä naistenlehden ideamaailman kiteytymiä. Rita Tainola tarvitsee itse julkisuutta. Sitä hän saa mauttomilla tempauksilla, vallan väärikäytöllä ja millä nyt silmäätekevät milloinkin pääsevät tänne keskustelupalstoille ja omien lehtiensä sivuille. Hänen kaltaistensa meille suomia iloja ovat kaikenlaiset povipommit julkisuustyrkyt. IhQd44!

    Äänestä

on Stevari ?

Äänestä

Stevari - steve = STV:n vartija. Vanha nimitys joka kummittelee vielä ainakin kolmekymppisten kielessä, nuoremmatkin sitä käyttää tietämättä edes välttämättä alkuperää.

Äänestä

Jaa että tämmöisiäkös näillä palstoilla kirjoitellaan.
Olen useita kertoja istunut punkulla Ritan kanssa. Varsin värikäs persoona ja kunnioitettavan monta ns "silmäätekevää" tuntee maailman kuningashuoneistakin. Osannut aika hyvin minusta tuotteistaa itsensä juorupalstaosastolla. Ihmiset nyt vaan tykkää vähän tirkistellä kuuluisuuksien elämää. En oo paljoa lukenut Ritan juttuja, mutta ei kai se mitenkään häijysti kenestäkään kirjoita, koska silloin menis portit kiinni moneen paikkaan. Mulle on riittänyt Ritan värikkäät puheet ja tarinat punkun ääressä. Toivottavasti se on lehdessä edes puolet niin hauska, kuin livenä.

Äänestä

Luin tän vasta nyt, mutta aihehan on tuore :-)


Kaljat tulee stevarille heti! Ja vaikka toisetkin.

Ihan tulee tippa linssiin tosta suoraselkäisyydestä.


Alan taas laittaan STV:n vartijan peruskurssin ansioluetteloon siihen FM:n rinnalle. Sillä sai ainakin duunia ja työvaatteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iltasanomat sucks kirjoitti:

Lukiko kukaan iltasanomien uutista että Rita Tainola
oli pyytänyt Leppäsuon Essolla henkilökuntaa tankkaamaan autonsa. Henkilökunnan edustaja oli käskenyt Laydyä muuttamaan Amerikkaan. Tämähän oli sitten lehtijutun paikka. Huoltoaseman esimies oli sitten selvittänyt asian kameroiden nauhoilta ja oli selvinnyt että arvoisa toimittaja oli yrittänyt nakittaa hommaan vanhaa Stevaria joka oli suunnilleen käskenyt arvon rouvaa painumaan vittuun.
Palveluasenne oli selvästi ollut hukassa. Kaveri
voisi kyllä antaa itsensä ilmi tällä palstalla, tarjoan kaljat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu