Utelias

kauan voi viettää aiheetonta sairaslomaa (en ymmärrä millä ilveellä ko. hlö sitä saa kuukaudesta toiseen, nyt jo liki puoli vuotta) että työnantaja voi irtisanoa?
Älkääkä käskekö lukemaan TES:sta, koska tahtoisin vastauksen suomeksi.
Juttuhan on niin, ettei enää pitkään aikaan ole firman tarvinnut maksaa palkkaa "sairaalle" mutta listoilla roikkuu ja koko ajan joutuu kaiken varalta tekemään listat miin, että vuorot on laitettava esille ja sitten niitä joutuu sumplimaan muiden kesken =turhaa työtä muutenkin kiristellyssä aikataulussa.
Henkilö on yleinen pahan hengen aiheuttaja työpaikalla eikä kasittääkseni itsekään ole kovin innostunut työnteosta, mutta kiusana roikkuu, varsinkin jos vuorot sattuu epämiellyttävästi (huom. kaikille on tasapuolinen käytäntö, mutta Hän tahtoisi vain seisoa asiakaspalvelussa ja esittää kaunista)

Tässä en mainitse ikää, koska heti tulee vastauksia, joissa syytetään rasismista- oli kyse sitten nuoresta tai vanhemmasta, puolia löytyy jokaiselle. siis pliis vastauksia itse aiheeseen, kiitos.
1566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vähimmäisrajana kaiketi pidetään noin vuoden kestänyttä poissaoloa, jos kuntoutuminen ei ole enää todennäköistä lähitulevaisuudessa.

Työntekijän terveydentila irtisanomisperusteena on ylipäätään kovin monitahoinen kysymys, eikä siihen oikein voi antaa mitään yksiselitteistä lyhyttä vastausta.

TESseissä tosiaan voi olla joitakin tähän liittyviä normeja. Mutta lukemista ajatellen lähes kaikissa työsopimuslakia käsittelevissä opuksissa on kirjoitettu tästä aiheesta - ja suomeksi siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka kirjoitti:

kauan voi viettää aiheetonta sairaslomaa (en ymmärrä millä ilveellä ko. hlö sitä saa kuukaudesta toiseen, nyt jo liki puoli vuotta) että työnantaja voi irtisanoa?
Älkääkä käskekö lukemaan TES:sta, koska tahtoisin vastauksen suomeksi.
Juttuhan on niin, ettei enää pitkään aikaan ole firman tarvinnut maksaa palkkaa "sairaalle" mutta listoilla roikkuu ja koko ajan joutuu kaiken varalta tekemään listat miin, että vuorot on laitettava esille ja sitten niitä joutuu sumplimaan muiden kesken =turhaa työtä muutenkin kiristellyssä aikataulussa.
Henkilö on yleinen pahan hengen aiheuttaja työpaikalla eikä kasittääkseni itsekään ole kovin innostunut työnteosta, mutta kiusana roikkuu, varsinkin jos vuorot sattuu epämiellyttävästi (huom. kaikille on tasapuolinen käytäntö, mutta Hän tahtoisi vain seisoa asiakaspalvelussa ja esittää kaunista)

Tässä en mainitse ikää, koska heti tulee vastauksia, joissa syytetään rasismista- oli kyse sitten nuoresta tai vanhemmasta, puolia löytyy jokaiselle. siis pliis vastauksia itse aiheeseen, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu