Ei minun 30-vuotisella uralla koskaan. Pomo/pomot vaan sanoneet ETTEI OO AIKAA. On sitten raportoineet esimiehilleen, että on käyty. Näin vakuutusalalla.
Käydäänkö niitä
Käydäänkö niitä?
1521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jokainen kevättalvi kaikkien kanssa samalla, kirjallisella pohjalla.
14 vuoden ajan.
Kerran vuoteen on taatusti aikaa.
Inssit ja se ainoa teollisuustoimihenkilö olivat hankalia materiaalin niukkuuden vuoksi mutta inssit kävin läpi samalla systeemillä teknikoiden kanssa.
Sihteerikkö oli hankala.
Jonkin verran tuli tehtävävaihtoja esiin.
Erittäin tärkeänä pidin koulutussuunnitelmien (ja kehityssuunnitelmien) laatimista.
Parin kaverin kohdalla tilanne johti työpaikan vaihtoon koska meidän organisatiossamme ei ollut tilaa kykyjen mukaiselle etenemiselle!
Tapahtui metalliteollisuudessa. Yrityksessä noin 2000 palkollista.