Mahtavatko ketut olla kissoille vaarallisia? Meillä on ulkokisu ja joskus pihallammekin on käynyt kettu ja niitä majailee lähimetsässä muutamia. Kissi on toistaiseksi selvinnyt hyvin, tuntuu pelkäävän enemmän naapurien joitain kissoja.
Onko kokemuksia tai kuultuja juttuja kettujen ja kissojen yhteentörmäyksistä tms.
Onko kokemuksia tai kuultuja juttuja kettujen ja kissojen yhteentörmäyksistä tms.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ketut ovat kissoille vaarallisia. Tiedän monta kissaa jotka ovat joutuneet ketun hampaisiin. Yhden kirjeystävän kissanpennut joutuivat ketun ruoaksi ja mikseivät aikuisetkin kissat.
Jos välität kissastasi, suosittelen että ulkoilutat sitä turvallisesti valjaissa tai omakotitalon pihaan on ihanteellista rakentaa kissalle ulkotarha. Meillä kissat ulkoilevat ikkunan edessä olevassa tarhassa ja lisäksi myös valjaissa. Asumme kaupungissa ja täällä on myös nähty kettuja ja kissoillani olisi myös muita lukuisia vaaroja.
asun omakotitalossa ja kissa on pienestä asti ollut tai tottunut valjaisiin, aina on kiinni niinkuin koira, hyvin onnistuu,kettukin on ihan piha piirissä lapsineen, ei koskaan ole tehnyt kissalle mitään, kissa tosin on isokokoinen normaaliin verrattuna, eikä koskaan ole vapaana.
Kettu tappaa jopa koiranki sille päälle sattuessaan, repii luolakoirankin kuonon hajalle jos on vanha ja kokenut kettu sekä nuori luolakoira.
Ketulle kissa on suupala vain, kettu on moninverroin "tehokkaampi" tappaja kuin kissa.
Onneksi kettuja suojellaan eläinsuojelijoiden toimesta ja ne alkavat pikku hiljaa tulla kaupunkeihin levittämään tauteja ja tappamaan irtokissoja sekä koiria. Ensin tuli kesäaikainen rauhoitus ketulle, lisää seuraa.
Kettu ja mäyrä ovat kissalle kuolemaksi. Mäyrä juoksee kesällä yhtä nopeasti kuin kissa, nopeamminkin suuresta koostaan huolimatta (6-22kg). Myös minkin tiedetään tappaneen kissoja niiden kohdatessa.