Vatsalihasliikkeistä selkä kipeäksi...

Olen muutamien vuosien aikana koittanut tehdä vatsalihasliikkeitä mutta aina se tökkää.
Muutaman rutistuksen jälkeen alkaa keskiselkää särkemään todella paljon :(

Mistä mahtaa johtua?
Onko muilla kokemuksia?
21947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jospa vahvistaisit selkää pari viikkoa ennen kuin alat vatsaa treenata? Varovasti alkaen, ei liikaa kerralla, esim. mahallaan toisen pitäessä jaloista ylävartaloa ylös.

Osa vatsalihasliikkeistä on selälle tuhoisia, varsinkin väärin tehtynä. Istumaannousuja ei pidä tehdä jalat suorina. Sarjaa ei kannata vetää loppuun asti, jos alaselkä on heikko.

Pari hyvää liikettä, jos alaselän kipeytyminen on ongelma:

Jalkojen nostoja joko puolapuissa roikkuen tai semmoisessa telineessä punttisalilla, jossa roikutaan kahvoista pidellen, kyynärsien varassa, selkä nojaa vasten.

Istumaannousuja siten, että jalkoja ei tueta. Kädet viedään suoraksi eteen aina ylös noustessa, ja alhaalla korville.

Selkää myös niin, että maataan mahallaan pöydällä tms. ja nostetaan jalkoja taakse suoriksi.

Itselleni myös nk. rutistukset ovat toimineet, muttei ehkä ihan ekana kannata näitä ottaa mukaan. Selällään maassa, jalat ilmassa, sääriluut maansuuntaisesti, reidet ylöspäin, polvet 90 asteen kulmassa. Heilautetaan käsien vauhdin avulla vartalo ylös rinta reisiin. Jalat pysyvät samassa asennossa ilmassa.

Kerro miten toimivat.

Äänestä
  • Selässähän sijaitsee muutamia vatsa lihaksia. Ehkä se voi jotenkin liittyä siihen :/ Muistathan, että vatsa lihakset ovat muuallakin kuin vatsassa :)
    Itselläni selkään sattuu, kun teen vatsoja, koska muutenkin selän pyöristys sattuu, eli minulla on se ongelma :D Mutta en tiedä on sinulla sama. Tuntuuko samat oireet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selkävikainen? kirjoitti:

Olen muutamien vuosien aikana koittanut tehdä vatsalihasliikkeitä mutta aina se tökkää.
Muutaman rutistuksen jälkeen alkaa keskiselkää särkemään todella paljon :(

Mistä mahtaa johtua?
Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu