Kuinka mukaan Progressive Wing Tsun harjoituksiin?

Wing Tsun/Wing Chun on kiinalainen Kung Fu tyylisuunta. Se perustuu tehokkaisiin suoraviivaisiin ja refleksinomaisiin ”tekniikoihin”,
jotka eivät vaadi suurta fyysistä voimaa tai äärimmäistä notkeutta.

Progressive Wing Tsun System (PWTS) on monipuolinen itsepuolustus- ja taistelulaji, johon kuuluu lisäksi myös Escrimaa ja painia.

Harjoituksiin pääset halutessasi mukaan koska vain. Joillakin paikkakunnilla järjestämme myös alkeiskursseja muutamia kertoja vuodessa.
Alkeiskurssi voidaan myös järjestää mikäli riittävä määrä kiinnostuneita ihmisiä ilmoittaa halukkuutensa tulemaan kurssille.
Alkuun varusteiksi riittävät t-paita, urheiluhousut ja sisäkengät.
Ensimmäinen harjoituskerta on ilmainen, jonka jälkeen voit päättää otatko lajin omaksesi.
Joten jos olet kiinnostunut ota rohkeasti yhteyttä paikkakuntasi seuran ohjaajiin.


- Mahdollisuus tarvittaessa järjestää opetusta/seminaareja myös sinun paikkakunnallasi.
- Yksityisopetusta.
- Opetusta pienissä ryhmissä.
- Ohjaajakoulutusta.
- Jos sinusta tuntuu siltä, että paikkakunnallesi pitäisi saada PWTS
(Progressive Wing Tsun System) treenejä, älä epäröi ottaa yhteyttä.
- Kysy lisätietoja!
http://pwtsfinland.net/
0393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


P_W_T_S kirjoitti:

Wing Tsun/Wing Chun on kiinalainen Kung Fu tyylisuunta. Se perustuu tehokkaisiin suoraviivaisiin ja refleksinomaisiin ”tekniikoihin”,
jotka eivät vaadi suurta fyysistä voimaa tai äärimmäistä notkeutta.

Progressive Wing Tsun System (PWTS) on monipuolinen itsepuolustus- ja taistelulaji, johon kuuluu lisäksi myös Escrimaa ja painia.

Harjoituksiin pääset halutessasi mukaan koska vain. Joillakin paikkakunnilla järjestämme myös alkeiskursseja muutamia kertoja vuodessa.
Alkeiskurssi voidaan myös järjestää mikäli riittävä määrä kiinnostuneita ihmisiä ilmoittaa halukkuutensa tulemaan kurssille.
Alkuun varusteiksi riittävät t-paita, urheiluhousut ja sisäkengät.
Ensimmäinen harjoituskerta on ilmainen, jonka jälkeen voit päättää otatko lajin omaksesi.
Joten jos olet kiinnostunut ota rohkeasti yhteyttä paikkakuntasi seuran ohjaajiin.


- Mahdollisuus tarvittaessa järjestää opetusta/seminaareja myös sinun paikkakunnallasi.
- Yksityisopetusta.
- Opetusta pienissä ryhmissä.
- Ohjaajakoulutusta.
- Jos sinusta tuntuu siltä, että paikkakunnallesi pitäisi saada PWTS
(Progressive Wing Tsun System) treenejä, älä epäröi ottaa yhteyttä.
- Kysy lisätietoja!
http://pwtsfinland.net/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu