Aika? neljäs ulottuvuus?

Onko olemassa universaalia voimaa jota kutsumme nimellä "aika"?

Itse olen sitä mieltä, että se on vain ihmisten keksimä. On vain liikettä, mutta aika määreen avulla elämämme on toki helpompaa.
341762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

on vain historiaa.

Äänestä
  • Ei kai edessä oleva voi olla historiaa. Vaan tulevaisuutta!

    Äänestä

fysikaalisena ilmiönä on tieteen suurin "bluffi".

Äänestä

Mennyttä aikaa ei enää ole. Tulevaa ei vielä ole. Tämä hetki on äärettömän lyhyt, siis sitä ei ole.
Tuollaisen ajatuksen olen jostain lukenut. Ymmärrän myös niin, että ellei olisi liikettä, ei olisi mitään, ei aikaakaan, jonka mittaus perustuu aina liikkeeseen.

Äänestä
  • mennyttä aikaa ja se on olemassa. Sen havaitsee kun katsoo yöllä tähtiselle taivaalle, ellei asiaa muuten ymmärrä.

    Äänestä

  • Luulisi ainakin edellisestä tajuavan, että koko käsite "aika" on ristiriitainen, virheellinen ja perustuu enemmänkin ihmisen sisäisiin mallintamismekanismeihin (jotka toimivat hyvin, antavat oikeita ennusteita) kuin fysikaaliseen todellisuuteen. Siis turhaa kielellä leikkimistä ( eli "filosofiointia").

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    Luulisi ainakin edellisestä tajuavan, että koko käsite "aika" on ristiriitainen, virheellinen ja perustuu enemmänkin ihmisen sisäisiin mallintamismekanismeihin (jotka toimivat hyvin, antavat oikeita ennusteita) kuin fysikaaliseen todellisuuteen. Siis turhaa kielellä leikkimistä ( eli "filosofiointia").

    Mm. valonnopeus on sidoksissa aikaan.

    Mitäs filosofiaa siinä on?

    Äänestä

  • siinä kuin matkakin. kirjoitti:

    Mm. valonnopeus on sidoksissa aikaan.

    Mitäs filosofiaa siinä on?

    kun aikaa ei ollut.

    Äänestä

  • Pamaus kirjoitti:

    kun aikaa ei ollut.

    ... juu. Ja kun aikaa ei ollut, niin ei ollut vielä ainettakaan! Joten selkeesti aine ja aika on toisiinsa jotenkin sidoksissa. Tai mieluummin itse avaruus, jossa toi aine sijaitsee. Hence: Aika-avaruus.

    Eikä sitä ainetta ollu vielä ihan heti ton pamauksen jälkeenkään, lähinnä sen järjettömän kuumuuden takia. Aika toisaalta jo tais olla? Tai väkisinkin oli! Koska muuten se "soppa" ei olis ikinä kyennyt jäähtymään, ja muodostamaan ainetta, koska siihen tarvitaan aikaakin.

    Äänestä

  • siinä kuin matkakin. kirjoitti:

    Mm. valonnopeus on sidoksissa aikaan.

    Mitäs filosofiaa siinä on?

    Kaikki on sidoksissa aikaan . Jos aikaa ei ole on kaikki kuollutta ja paikallaan . Edes mitään säteilyä tai painovoimaakaan ei ole. Koska mielestäni kaikki tapahtuu ajassa.

    Äänestä

  • Pamaus kirjoitti:

    kun aikaa ei ollut.

    Ilman aikaa ei ole tapahtunut mitään, ja tuskin tapahtuukaan.

    Äänestä

  • ellocoko kirjoitti:

    Ilman aikaa ei ole tapahtunut mitään, ja tuskin tapahtuukaan.

    Kyllä alkuräjähdys muodostaa tässä asiassa poikkeuksen. Aikaa kun ei ollut ennen sitä.

    Äänestä

Käsittääkseni Brian Greene esittää ainakin suomennetuissa kirjoissaan kaiken täällä avaruusajassa liikkuvan valonnopeudella. Massiivisilla kappaleilla tuo liike vain projisoituu aikaan, koska ne liikkuvat tilassa niin hitaasti. Massiivikappaleet siis kokevat aikaa. Vain itse valo liikkuu niin nopeasti tilassa, että sen liike ei lainkaan projisoidu aikaan.

Tästä asiasta näkee ihmeen vähän ainakin suomenkielistä keskustelua.

Matemaattisia perusteluja en ymmärrä, joten käsitykseni lienee varsin maallikkomainen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Brian_Greene
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kaiken maailman fysiikka/HS20050405SI1AT023og
http://www.tiede.fi/keskustelut/post74117.html#p74117

Äänestä
  • Joku on sentään vaivaantunut mainitsemaan asiasta blogissaan:

    "Ajatus eteni nopeasti avaruuteen saakka ja mutisin ääneen "riekonki avaruuessa tapahtuvan liikkeen ja ajassa tapahtuvan liikkeen yhistetty vauhti pittää olla sama ku valon nopeus...äh.. suppeaa suhteellisuusteoriaa - ..."
    http://ratatosk.vuodatus.net/blog/category/Fysiikasta

    Äänestä

  • Blogitekstiä kirjoitti:

    Joku on sentään vaivaantunut mainitsemaan asiasta blogissaan:

    "Ajatus eteni nopeasti avaruuteen saakka ja mutisin ääneen "riekonki avaruuessa tapahtuvan liikkeen ja ajassa tapahtuvan liikkeen yhistetty vauhti pittää olla sama ku valon nopeus...äh.. suppeaa suhteellisuusteoriaa - ..."
    http://ratatosk.vuodatus.net/blog/category/Fysiikasta

    Linkin blogi on näköjään poistettu, mutta Tiede-lehden keskustelussa on vastaava maininta:

    http://www.tiede.fi/comment/1610265#comment-1610265


    ... Ja se pallo vielä matkaa valonnopeutta, kuten kaikki muukin. Siis aika-avaruuden neljässä ulottuvuudessa.

    Äänestä

  • Ursan blogissa on alla oleva toteamus maapallon liikkeestä aika-avaruudessa. Kuvatussa tilanteessa Maa ilmeisesti liikkuu ajassa lähes valonnopeudella, vain mitätön osa kokonaisliikkeestä kohdistuu tilaan.



    "Samalla kun Maa liikkuu avaruudessa ympyrällä, se kulkee eteenpäin ajassa. Jos Maan kiertotason ajattelee kaksiulotteiseksi levyksi ja ajan sitä kohtisuoraan olevaksi kolmanneksi ulottuvuudeksi, niin Maapallo kulkee ylöspäin ajassa samalla kun se kiertää avaruudessa. Maa nousee hitaasti kiertyvää spiraalia tulevaisuuteen.

    Maalla kulkee Auringon ympäri vuodessa. Maan etäisyys Auringosta on noin kahdeksan valominuuttia, eli noin 500 valosekuntia. Vuodessa on 30 miljoonaa sekuntia, eli jos Maapallon radan säde olisi metri, niin spiraalin yksi kierto nousisi 60 kilometriä ylöspäin: radan kaarevuus on pieni, Maapallo kulkee lähes suoraan."


    https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/auringonpimennyksesta-pimeaan-aineeseen/

    Äänestä

  • höbinäättöri kirjoitti:

    Linkin blogi on näköjään poistettu, mutta Tiede-lehden keskustelussa on vastaava maininta:

    http://www.tiede.fi/comment/1610265#comment-1610265


    ... Ja se pallo vielä matkaa valonnopeutta, kuten kaikki muukin. Siis aika-avaruuden neljässä ulottuvuudessa.

    Huono vertaus toi pallokin, koska maailmankaikkeudellahan ei ole olemassa mitään ns. ulkoseinämää, tai rajaa, kuten pallolla on!? Raja on ainoastaan sillä, kuinka kauas rajattomaan avaruuteen kykenemme mulkoilemaan. Ja tämä taas on täysin kiinni valon nopeudesta.

    Väittämäsi taas, että "kaikki muukin" matkaa valon nopeudella, on täyttä pötypuhetta! Koska ainoat asiat jotka kykenee liikkumaan tuolla nopeudella - tai oikeammin: Se on AINOA nopeus jolla moiset liikkuvat! - on massattomat hiukkaset. Jo pelkän hiekanjyvän kiihdyttäminen valon nopeuteen taitais kuluttaa enemmän energiaa kun koko maailmankaikkeudessa on!?

    Äänestä

  • valonaattori kirjoitti:

    Huono vertaus toi pallokin, koska maailmankaikkeudellahan ei ole olemassa mitään ns. ulkoseinämää, tai rajaa, kuten pallolla on!? Raja on ainoastaan sillä, kuinka kauas rajattomaan avaruuteen kykenemme mulkoilemaan. Ja tämä taas on täysin kiinni valon nopeudesta.

    Väittämäsi taas, että "kaikki muukin" matkaa valon nopeudella, on täyttä pötypuhetta! Koska ainoat asiat jotka kykenee liikkumaan tuolla nopeudella - tai oikeammin: Se on AINOA nopeus jolla moiset liikkuvat! - on massattomat hiukkaset. Jo pelkän hiekanjyvän kiihdyttäminen valon nopeuteen taitais kuluttaa enemmän energiaa kun koko maailmankaikkeudessa on!?

    "Väittämäsi taas, että "kaikki muukin" matkaa valon nopeudella, on täyttä pötypuhetta!"

    Tässä on kyse neliulotteisesta aika-avaruudesta, ei pelkistä tilaulottuvuuksista.

    Einsteinin yhtälöistä paljastuu kummallisuuksia, kuulemma. Aihetta on pähkäilty englannin kielellä esim. täällä:


    https://www.quora.com/Why-is-everything-moving-at-a-constant-speed-c-in-space-time-Why-cant-we-increase-the-magnitude-of-the-velocity-and-only-the-direction

    Äänestä

Muista, että vaikka istuisit tuolissasi, mutustaisit silmät puoliummessa sipsejäsi ja katsoisit lempileffaasi, vauhtisi on maan pyörimissuuntaan n. 1700 km/h, maan vauhti aurinkoa kiertäessään n. 107 200 km/h ja aurinkokunta liikkuu linnunradan keskuksessa n. 800 000 km/h , lisäksi oma koitoinen linnunratamme kulkee kohti itseään suurempaa Andromedaa 470 000 kilometrin tuntinopeudella, joten kyllä meillä vauhtia piisaa, mutta kuinka tuo kaikki vaikuttaa aikaamme, sitä ei tiedetä.
Tuolla on miljardeja ja taas miljardeja tähtiä, joista emme tiedä vielä mitään koska valo ei ole vielä saapunut meille asti. Kuitenkin ne ovat olleet olemassa jo miljardeja vuosia, kenties jo tuhoutuneetkin...ja me vasta näemme ne.

Äänestä
  • Aika ei ole mikään ihmisen keksimä asia, vain nimitys sille on. Kaikki universumin materiakin koostuu atomeista jotka jokaikinen ovat jatkuvassa sisäisessä liikkeessä. Taitaa tajuntammekin virrata valonnopeudella, siis sähköimpulssit.

    Äänestä

  • Ajankulkuun ei varmaan vaikuttaisi vaikka universumista poistettaisiin jokaikinen atomi ja fotoni, mutta ajankulun mittaaminenkin olisi silloin mahdotonta.

    Äänestä

No jos aikaa ei ole, niin sit me ilmeisesti eletäänkin ikuisesti?

Joten: Kyllä se on. Jos et muuten usko, niin kurkistappas sattumanvaraisiin vaikkapa fysiikan kaavoihin. Merkittävässä osassa niissä on aika yhtenä suureena! ;) Jos taas aikaa ei ole, miten sen suure kuitenkin on!?

Äänestä

Kuvittelepa, että aika olisi kolmiulotteinen juttu, jossa liikumme menneisyydestä tulevaisuuteen. Menneisyyden teot vaikuttavat btulevaisuuden tapahtumiin. Jos jonakin ajan hetkenä tekee jonkin teon, se vaikuttaa tulevaisuuden muodostumiseen. Aika ei siis olisi suoraviivainen vaan teoillasi voisit voisit käyristää sitä kolmiulotteisessa ajan virrassa, jossa kaikki tulevaisuuden tapahtumat ovat odottamassa sinun valintojasi.
Sitten edelleen: mitä sinun pitäisi tehdä, että pääsisit kulkemaan vastoin ajan virtaa tai hyppäämään takaisin menneisyyteen? Joko sille elämällesi ajan hetkelle tai sen sivuun, eri todellisuuteen kuin se missä itse oikeasti elit.
Kai se tämäkin ajan periaate joskus keksitään ja joskus pystytään hyödyntämään sitä.

Äänestä

Höh höh no kuule jos on liikettä niin on väistämättä myös aikaa. Aikaa kun voidaan silloin mitata tapahtumien välillä.

Äänestä

Aika on ilmeisesti jotain aivan muuta kuin mitä arkiajattelussamme kuvittelemme. Tai ehkä aikaa ei varsinaisesti ole olemassakaan. Todellisuus on varsin ihmeellinen ja nykyfysiikan käsitykset antavat jo aavistusta näistä ihmeistä:

https://tekniikanmaailma.fi/ennen-ja-jalkeen-eivat-ehka-tarkoita-yhtaan-mitaan-tutkijoiden-tekema-kvanttitason-muna-vai-kana-koe-hamarsi-asioiden-tapahtumisjarjestysta/

https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/valo-ei-koe-aikaa.html

Aika ihmeellistä!

Äänestä
  • Onpa viisasta. Mikähän siinä on, ettei valo havainnoi ja mittaa aikaa kuten ihminen? Pitääkö olla viisas pohtiakseen tuollaisia? Aikaa ei ole jossakin tuolla ulkona, vaan sitä voidaan ainoastaan mitata tapahtumien välillä. Siinä kaikki.

    Äänestä

  • Siis valon näkökulmasta maailmankaikkeus on 2D-taso. Mustien aukkojen tutkimuksessa on selvinnyt että maailmankaikkeus saattaa olla hologrammi - kaikki 3D-kappaleen kuvaamiseen tarvittava informaatio löytyy 2D-pinnalta. Löytyisikö näiden havaintojen väliltä jokin yhteys?

    Äänestä

  • Jatkopohdinta: jos maailmankaikkeus tosiaan on hologrammi, voidaanko tältä pohjalta tehdä päätelmiä maailmankaikkeuden koosta ja muodosta? Onko esim. toruksen pinta-alan ja tilavuuden suhde erilainen kuin pallon?

    Jatkopohdinta II: hologrammiteoria selittäisi ehkä EPR-paradoksin? Informaatio siirtyy valoa nopeammin vain pinnalla, ei avaruudessa?

    Äänestä

  • Näköjään joku on jo esittänytkin samanlaisia ajatuksia: http://web.archive.org/web/20040311200736/http://www.kolumbus.fi:80/kblinnik/epr/todell.htm

    "Esimerkkinä Bohm ajattelee hologrammia, jonka jokainen osa sisältää tietoa koko hologrammikuvasta. Pientäkin hologrammin osaa valaistaessa saadaan kuva koko hologrammista, vaikkakin kuva sisältää vähemmän yksityiskohtia ja vain yhden kuvakulman. Kahdesta pallosta otettu hologrammikuva sisältää informaatiota kummastakin pallosta koko hologrammin alalla. Tämän Bohm rinnastaa EPR-tilanteeseen, jossa kaksi toisistaan erotettua hiukkasta tuntuu vaikuttavan toisiinsa: todellisuus muodostaa jakamattoman kokonaisuuden, joka vain ilmenee meille erillisinä objekteina."

    Äänestä

Joo, ei aika mikään ulottuvuus ole, kuten harhaisesti usein kuvitellaan.
Aika on liikkeen johdannainen. Ilman liikettä ei ole aikaakaan.

Äänestä
  • Toki se on teoreettinen ulottuvuus, kuten tähänkin saakka. Maallikko helposti kuvittelee jotakin muutakin.

    Äänestä

On tottakai. Nyt ihminen omassa tietoisessa rajallisuudessaan ymmärtää ajan vain siinä muodossa missä me nyt sen tajuamme, eli valonnopeutena ja elämäämme suhteessa siihen ja materiaan.
Mutta aika on erillinen ja omanlaisensa ulottuvuus, jota materiaaliset rajoitukset, kuten esim. alkuräjähdys ja sen jälkeen tulleet vaikka kvasarien massiiviset energiapurkaukset eivät paljoa heilauta, sillä ajassa tapahtuu kaikki ja siinä samalla ei tapahdu mitään, kuin vain siinä millisekunnissa, ( ihmisen keksimä määre ), kuin mitä ymmärrämme.
Aika on paras sillä se hallitsee koko maailmankaikkeutta.
Tähdet tulee ja menee, mutta aika oa aina läsnä ja hallitsee kaikkea.
Aika on nyt ja Rules ,,,,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


chronos... kirjoitti:

Onko olemassa universaalia voimaa jota kutsumme nimellä "aika"?

Itse olen sitä mieltä, että se on vain ihmisten keksimä. On vain liikettä, mutta aika määreen avulla elämämme on toki helpompaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu