Mahtaisiko joku avulias sielu muistaa tämän vanhan filmin nimen? Leffa on mustavalkoinen 30- tai 40-luvulta, en muista onko amerikkalainen vai eurooppalainen.
Elokuvassa nuori mies kiertelee työpaikasta toiseen. Jokainen työnantaja riistää häntä monin eri tavoin. Eräässä kohtauksessa hän on töissä vaatekaupassa provisiopalkalla. Pomo uhkailee, että hän saa potkut, jos kauppoja ei ala syntyä. Kauppaan saapuu kuuluisa filmitähti, joka kokeilee lähes kaikkia mahdollisia asuja. Hän ei kuitenkaan osta mitään, vaan hän on ainoastaan sovitellut vaatteita tulevaa rooliaan varten. Päähenkilö saa potkut siltä istumalta.
Filmissä on jonkinlainen agitaattorikin, joka penää työläisten oikeuksia. Leffan lopussa hän kutsuu päähenkilön töihin omaan tehtaaseensa, jonka hän on juuri perustanut, ja jossa työläisiä ei riistetä.
En muista kuollaksenikaan, näinkö tämän TV:stä, elokuvateatterissa vai jossakin leffaillassa. Auttakaa epätietoista!

Vastaukset 1
Vanhimmat
..lopulta. Filmi on Frank Borzagen "Little Man, What Now?" vuodelta 1934.