Kommunistien sairas rikostutkimus

Kalle lupasi stalinistille "wäinä" ettei aloita Talvisota-keskustulua.

Me voimme kuitenkin keskustella kommunistien oikeustajusta ja tavasta erotella syyttömät syyllisistä - se onkin oikein hiuksia nostattava tapa niille, joilla on hiuksia jäljellä.

Takahikiän Alatuuhosen kylän kioskille kerääntyy iltaisin nuoria.
Myös Paavo ja Pekka ovat siellä lähes joka ilta, Paavo on 14 vuotias isokokoinen koulupoika, jolla ei viikkoraha tahdo millään riittää sekä tupakkiin että keskikaljaan.
Pekka on Paavon luokkatoveri ja he ovatkin samanikäisiä mutta Pekka on paljon pienempi ja heikompi. Pekan äiti on kahden teini-ikäisen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka käy työssä kunnantalolla. Hän siivoaa siellä herrojen suttuja pienellä palkalla. Voi siis hyvin ymmärtää, etteivät Pekan viikkorahat ole suuren suuret. Pekka on tupakoitsija samoin kuin myös lähes kaikki muutkin lapset kylän kioskilla.

Eräänä päivänä oli Paavon tupakit, ja myös rahat, loppu ja hän vaati Pekalta tupakkia. Pekalla olikin melkein täysi aski - 18 savuketta - mutta koska myös hänellä oli rahat loppuneet ja viikkoa oli vielä jäljellä 3 päivää niin hän katsoi, ettei hän voinut suostua Paavon vaatimuksiin. Siitäkös Paavo suuttui ja hyökkäsi Pekan kimppuun ja siitä syntyi kova tapellu. Verta lensi molemmista nenistä ja lyötiin ja potkittiin. Kaikki paikallaolevat, jopa Pekka ja Paavo, ovat täysin yksimielisiä siitä, että Paavo aloitti tappelun.

Asiaa tutkimaan tulee poliisi Takahikiän kirkonkylästä.

Poliisi, niin oudolta kuin se tuntuukin, oli pesunkestävä kommunisti ja hän aloitti tutkimukset kommunistiseen tapaan vaatimalla Pekalta - siis Pekalta, joka todistettavasti oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi - todisteita hänen syyttömyydestään tappeluun.

Näin toimii kommunistinen rikostutkimus - säästyköön maamme ikuisesti tämänkaltaisilta sairailta oikeuslaitoksilta.

/Kalle, joka ihmettelee stalinistin "jomacom" katoamista - mahtaako etsiä tapaa, jolla osoittaisi ettei hänellä mene syyt ja seuraukset sekaisin
7459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja juuri tuossa reilu tunti sitten tulin, eli en ehdi täällä palstalla jatkuvasti päivystää. Ehkä sinä kerkeät, en tiedä, mutta nyt tässä näitä minullekin osotettuja viestejä katselen ja todettava on, että suurin osa niistä on täyttä p..kaa, eli eivät kommenttia kaipaa.

Mutta sinä olet taas liikkeellä nyt mielestäsi varmaan opettavaisen ja moraalifilosofisen tarinan muodossa. Pikkasen on tarkoitushakuinen jälleen toi tulokulma. Eli sinuna vähän hioisin sitä monitasoisemmaksi, muuten olet samassa hedelmättömässä noidankehässä jällens kuin aloituksessani "Antipunikin ns. Kysymykset!"

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei Kallen tarina ollut mitenkään tarkoitushakuinen vaan aivan normaali tapa, millä palstan äkkiväärät stalinisti vaativat väkivaltarikoksia tutkivaksi palstalla.

    Jos et ole Kallen kanssa samaa mieltä kommunistien rikostutkimustavasta niin kerrohan miten sinun mielestäsi tämän kommunistipoliisin pitäisi toimia tutkiessaan syyllisyyttä väkivaltarikokseen?

    Jos et kuitenkaan pysty kertomaan miten kommunistipoliisin olisi pitänyt toimia niin ilmeisesti Kallen antama kuvaus kommunistien rikostutkimuksesta pitää paikkansa.
    Jos, vastoin odotuksia, kuitenkin esität vaihtoehtoisen kommunistisen rikostutkimustavan niin voimmehan sitten alkaa soveltaa sitä myös muissakin keskusteluissa väkivaltavaltarikoksien syyllisiä etsiessämme.

    /Kalle, jonka kuvaus kommunistisesta rikostutkimuksesta on varmasti oikea ja hänen antamaansa menetelmäkuvausta ei punikkilan puolelta tulla muuttamaan - sillä silloinhan putoaa pohja pois koko aatteelta...

    Äänestä

  • Aika asiallisesti koetin keskustella noissa kah-
    dessa aloituksessani.

    Tosin miten sitä itsensä kanssa olisi riitaa päässyt
    tulemaankaan, ei sen puoleen.

    Toveri ei ehtinyt vielä vastata, mutta eiväthän
    ne sitä tarkoitakaan että heti pitäisi.

    Jos vaikka viikonloppuna?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Et siis pystynyt kertomaan miten kommunistisen poliisin olisi pitänyt tutkia rikosta Kallen esittämän kommunistisen poliisitutkimuksen sijasta.

    Niin, mitenpä sinä sen olisit kertonut sillä samalla olisi pohja pudonnut sinun Talvisota-sekoiluistasi.

    /Kalle, joka ymmärtää punikin ymmärtävän vaieta

    Äänestä

Aloittaja

Takahikiän kirkolta saapunut poliisi tunnistaa Paavon heti pioneeriksi. Poliisin oma poika on myös pioneeri ja pioneerikokouksessa poliisi oli tavannut Paavon.
Ja näin poliisi teki johtopäätökset että Pekan pitää olla syyllinen tappeluun sillä hän ei ymmärtänyt todistaa syyttömyyttään - mikä vaaditaan kommunistisessa oikeuslaitoksessa, syyttömyyden todistus syytetyltä eikä syyllisyyden todistus syyttäjältä - ja sitäpaitsi Paavo on pioneeri ja näin varmasti syytön.


Poliisi kirjoitti sakkolapun Pekalle - ei tappelun aloittamisesta - sen teki todistettavasti Paavo - vaan tappelun aiheuttamisesta kieltäytymällä tarjoamaan savukkeen Paavolle.

Näin toimii kommunistinen oikeuslaitos väkivaltarikoksia tutkiessaan ja väkivallan uhrista tehdään syyllinen - säästyköön maamme ikuisesti tämänkaltaisilta sairailta oikeuslaitoksilta.

/Kalle, joka odottaa punikillan korjaavan tapahtumaketjusta sen, minkä katsovan olevan ristiriidassa heidän käsityksensä mukaan oikeaoppisesta kommunistisesta rikostutkimuksesta - Kallen käsitys kommunistisesta rikostutkimuksesta on juuri tarinan mukainen, mm vaaditaan todisteita syyttömyydestä

Äänestä
  • Aloittaja

    Siinehän se kommunistein tapa hoitaa asioita kuuluukin.

    /Kalle, joka nauraa paskaset naurut kommunistipoliisin "rikostutkimuksille"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


antikommunisti kirjoitti:

Kalle lupasi stalinistille "wäinä" ettei aloita Talvisota-keskustulua.

Me voimme kuitenkin keskustella kommunistien oikeustajusta ja tavasta erotella syyttömät syyllisistä - se onkin oikein hiuksia nostattava tapa niille, joilla on hiuksia jäljellä.

Takahikiän Alatuuhosen kylän kioskille kerääntyy iltaisin nuoria.
Myös Paavo ja Pekka ovat siellä lähes joka ilta, Paavo on 14 vuotias isokokoinen koulupoika, jolla ei viikkoraha tahdo millään riittää sekä tupakkiin että keskikaljaan.
Pekka on Paavon luokkatoveri ja he ovatkin samanikäisiä mutta Pekka on paljon pienempi ja heikompi. Pekan äiti on kahden teini-ikäisen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka käy työssä kunnantalolla. Hän siivoaa siellä herrojen suttuja pienellä palkalla. Voi siis hyvin ymmärtää, etteivät Pekan viikkorahat ole suuren suuret. Pekka on tupakoitsija samoin kuin myös lähes kaikki muutkin lapset kylän kioskilla.

Eräänä päivänä oli Paavon tupakit, ja myös rahat, loppu ja hän vaati Pekalta tupakkia. Pekalla olikin melkein täysi aski - 18 savuketta - mutta koska myös hänellä oli rahat loppuneet ja viikkoa oli vielä jäljellä 3 päivää niin hän katsoi, ettei hän voinut suostua Paavon vaatimuksiin. Siitäkös Paavo suuttui ja hyökkäsi Pekan kimppuun ja siitä syntyi kova tapellu. Verta lensi molemmista nenistä ja lyötiin ja potkittiin. Kaikki paikallaolevat, jopa Pekka ja Paavo, ovat täysin yksimielisiä siitä, että Paavo aloitti tappelun.

Asiaa tutkimaan tulee poliisi Takahikiän kirkonkylästä.

Poliisi, niin oudolta kuin se tuntuukin, oli pesunkestävä kommunisti ja hän aloitti tutkimukset kommunistiseen tapaan vaatimalla Pekalta - siis Pekalta, joka todistettavasti oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi - todisteita hänen syyttömyydestään tappeluun.

Näin toimii kommunistinen rikostutkimus - säästyköön maamme ikuisesti tämänkaltaisilta sairailta oikeuslaitoksilta.

/Kalle, joka ihmettelee stalinistin "jomacom" katoamista - mahtaako etsiä tapaa, jolla osoittaisi ettei hänellä mene syyt ja seuraukset sekaisin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu