Kaltoinkohtelukeskustelu

Olen pitkän työurani aikana käynyt monenlaisia kehityskeskusteluja mutta viimeisin muutama päivä sitten oli kyllä ala-arvoisin.

Esimieheni on sosiaalipuolen hyvinvoinnin edistäjä ja kehittämisen ammattilainen. Osaa siis sen toisenkin tyylin eli ihmisen alaspainamisen.

Kuvitelkaa tilanne. Ensin hän haukkuu kollegani ja lupaa antaa hänelle muistutuksen. Kollegan haukkuminen toimii adrenaliinin kohottajana ja siitä on hyvä siirtyä meikäläisen kimppuun.

Esimiehen korosti keskusteluajan tärkeyttä ja sitä ettei tällaista tilaisuutta tule kuin kerran vuodessa. Miksi hän sitten käytti sen alaisen moittimiseen ja työtehtävien läpikäymiseen. Olemme hiljattain tehneet tehtäväkuvaukset joten silloin hänen olisi pitänyt olla kiinnostunut työtehtävistäni ja prosenteista. Mutta silloin ei ollut aikaa.

Tehoja pitäisi saada enemmän vanhasta kehosta. Tämäkö on sitä kuuluisaa ikäjohtamista kaupungilla?
21744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"asiahan ei minulle kuulu,mutta voitaisiinko jatkaa minun asioitteni käsittelyä!"
Pyydä uusi aika.

Äänestä

Mietin pitkään miten vastata. Ehkä olet sosiaalitoimessa töissä tai kelalla yms... ainut mitä voin sanoa on se että tunteesi oli ehkä sama kuin henkilöllä joka joskus on hakenut tukalaan tilanteeseen apua sosiaalitoimelta eikä ole siinä onnistunut koska ei ole ollut kovin fiksu kertomaan asiaa kuin vakava tilanne hänellä on ollut. Siksi ajattelin että ehkä sinun kohtalosi on helpompi kuin tämän henkilön jonka tilille on voinut jo tulla montakin maksuhäiriömerkintää. Eli pientä se tuo oli isossa meressä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaupungilla kirjoitti:

Olen pitkän työurani aikana käynyt monenlaisia kehityskeskusteluja mutta viimeisin muutama päivä sitten oli kyllä ala-arvoisin.

Esimieheni on sosiaalipuolen hyvinvoinnin edistäjä ja kehittämisen ammattilainen. Osaa siis sen toisenkin tyylin eli ihmisen alaspainamisen.

Kuvitelkaa tilanne. Ensin hän haukkuu kollegani ja lupaa antaa hänelle muistutuksen. Kollegan haukkuminen toimii adrenaliinin kohottajana ja siitä on hyvä siirtyä meikäläisen kimppuun.

Esimiehen korosti keskusteluajan tärkeyttä ja sitä ettei tällaista tilaisuutta tule kuin kerran vuodessa. Miksi hän sitten käytti sen alaisen moittimiseen ja työtehtävien läpikäymiseen. Olemme hiljattain tehneet tehtäväkuvaukset joten silloin hänen olisi pitänyt olla kiinnostunut työtehtävistäni ja prosenteista. Mutta silloin ei ollut aikaa.

Tehoja pitäisi saada enemmän vanhasta kehosta. Tämäkö on sitä kuuluisaa ikäjohtamista kaupungilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu