onks Israelin kävijöitä

Joskus reilut parikymmentä vuotta sitten olin Israelissa ja reissasin maata (sekän on pikkupläntti) ristiin rastiin punaisilla Egged-busseilla. Kaikkialle pääsi suht vaivattomasti, Eilatia myöten. Eikä ollut kallista!

Ensi keväänä olisi meininki lähteä reissuun uudestaan. Jerusalemilaisystänäni pelotteli, että saan varautua takkuiseen matkantekoon jos bussilla meinaan tärkeimmät kaupungit viikon sisällä katsastaa. Turvatarkastuksia yms. tulee kuulemma tuhkatiheään, aikatauluissa ei pysytä.

Onko kokemuksia? Kuinka Egged kulkee nykyisin...netin tietojen mukaan ok, mutta käytännössä?
51314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oikein hyvin toimivat kulkuyhteydet nykyäänkin. Turvatarkastukset ovat asemilla, joten toki asemalle kannattaa mennä vähän aikaisemmin. Käytännössä kasseihin katsotaan tai ne laitetaan läpivalaisun läpi. Joskus kysytään henkkareita. Sama juttu kauppojen ja baarien ovilla.

Bussien ohella monit sherut-minibussit ja juna ovat oiva kulkutapa. Kallista ei ole edellenkään, esim. Tel Aviv-Jerusalem bussilla maksaa 17 shekeliä, sama mummonmarkoissa jos ne ovat vielä muistissa.

Äänestä
  • Kiitos tiedoista!

    Kiva kuulla että bussilla vielä pääsee eikä sählinkiä ole. Ja Israelin tapahtumia tarkkaan seuraavana toki ymmärrän, että turvatarkastukset ovat tarpeellisia, vaikka tilanne on vaihteeksi ollut rauhallisempi.

    Sherut-minibusseista en ole ennen kuullutkaan eikä mieleeni muistunutkaan että junatkin kulkevat Israelissa.

    Halpaa on bussikyyti vieläkin. Shekelistä on ehkä nipsaistu nollia pois sitten 80-luvun...mutta matkustamisesta puheenollen, kannattanee ottaa vieläkin huomioon, ettei sapattina ole julkista liikennettä?

    Äänestä

  • munattu (egged) bussi? kirjoitti:

    Kiitos tiedoista!

    Kiva kuulla että bussilla vielä pääsee eikä sählinkiä ole. Ja Israelin tapahtumia tarkkaan seuraavana toki ymmärrän, että turvatarkastukset ovat tarpeellisia, vaikka tilanne on vaihteeksi ollut rauhallisempi.

    Sherut-minibusseista en ole ennen kuullutkaan eikä mieleeni muistunutkaan että junatkin kulkevat Israelissa.

    Halpaa on bussikyyti vieläkin. Shekelistä on ehkä nipsaistu nollia pois sitten 80-luvun...mutta matkustamisesta puheenollen, kannattanee ottaa vieläkin huomioon, ettei sapattina ole julkista liikennettä?

    Monit sherutit kulkevat sapattinakin, muuten ei julkista liikennettä. Minibussien lähtöpaikka pitää kussakin kaupungissa selvittää erikseen, esim. Tel Avivissa ne lähtevät keskusbussiaseman kupeesta, Haifassa taas Hadarista ("alakaupunki"). Monit sheruteja kulkee sekä pitkiä matkoja että kaupunkien sisällä.

    Junista: www.israil.co.il Junalla pääsee myös lentokentältä liikkeelle, todella kätevää :)

    Äänestä

  • Mimimi kirjoitti:

    Rautateiden nettisivu: http://www.israrail.org.il/

    Äänestä

Olin vierailulla Akko nimisessä kaupungissa, kävimme kuolleen meren rannalla bussilla,ei ollut mitään ongelmia, ei tarkastuksia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

munattu (egged) bussi? kirjoitti:

Joskus reilut parikymmentä vuotta sitten olin Israelissa ja reissasin maata (sekän on pikkupläntti) ristiin rastiin punaisilla Egged-busseilla. Kaikkialle pääsi suht vaivattomasti, Eilatia myöten. Eikä ollut kallista!

Ensi keväänä olisi meininki lähteä reissuun uudestaan. Jerusalemilaisystänäni pelotteli, että saan varautua takkuiseen matkantekoon jos bussilla meinaan tärkeimmät kaupungit viikon sisällä katsastaa. Turvatarkastuksia yms. tulee kuulemma tuhkatiheään, aikatauluissa ei pysytä.

Onko kokemuksia? Kuinka Egged kulkee nykyisin...netin tietojen mukaan ok, mutta käytännössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu