Taidan vaihtaa paikkaa

Aikaisempi pomo käytti kehityskeskusteluajan omista työmurheista kertomiseen ja todella odotin nyt parempaa. Mutta toisin kävi. Olin valmistautunut ja täyttänyt asianmukaisesti lomakkeen, mutta kaikesta jäi niin pirun paha maku suuhun.

Ei minua siirretä esimiestehtävistä sivuun koska olisin mitenkään huono, mutta tälle toiselle on vain saatava jostain esimiehen paikka.

(Toimin siis itsekin esimiehenä ja olen käynyt näitä kehityskeskusteluja, mutta toivottavasti en ole mokannut näin perusteellisesti ja lannistanut porukkaani).

"Niin ja tämä sinun esittämäsi kritiikki ja se, että homma ei toimi johtuu siitä, että osastollanne on esimies vaihtunut niin usein mm sairauslomien/työpaikan vaihdosten ja virkavapaiden takia ettei kukaan tiedä missä mennään. Joten eiköhän homma toimi paremmin, kun taas vahdetaan sitä pomoa!" -Tämäkö on sitä nykyjohdon logiikkaa.

Koko keskustelussa ei tullut kertaakaan ilmi, että minussa olisi mitään pienenkään kehumisen ansaitsevaa asiaa tai, että olisin todella mokannut jotain.

Kun olin uskaltanut kirjata paperiin, että olisi mukavaa, jos työ ei olisi niin stressaavaa, niin vastaus oli, että pois esimiestehtävistä ja saat stressinkin vähemmälle. - Eli saat sitä mitä halusit ole tyytyväinen tähän johdon ratkaisuun.

Mutta miksi helkkarissa olen tässä paikassa edelleen töissä? Okei mä oon selvästi tyhmä.
Mutta on tässä laitoksessa muutenkin poismuutto meneillään, että kyllähän se jotain kertoo sekin..
11387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No tuo kuulostaa sitlä että jos olet yksinkertaisesti liian hyvä ihminen pomoksi, tai siis ehkä isoksi pomoksi. Eikö olekin kivaa kuulua kerhoon jossa olet ihmisenä hyvä kuuntelija ja kuuntelet murheet yms... mutta koska olet tosiaan liian hyvä ihminen sinä toimit hyvin sylkykuppina ja tulet siitä kärsimään. Hyville ihmisille käy aina näin. Tässä on syvempikin logiikka mutta jotenkin ei jaksa alkaa spekuloimaan. Mutta sinulla onkin se harmillinen paikka että palkka on liian hyvä menetettäväksi eli et voi pudota kastissa koska jo olet pomo, jos ymmärsin väärin. Kärsimyksesi on siis kaksinkertaiset tavalliseen työntekijään verrattuna. Hitsi en voi sanoa mitään järkevää tai pelastavaa kuin että periustat oman firman, jos olet pomo kykenet siihen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


v:..... kirjoitti:

Aikaisempi pomo käytti kehityskeskusteluajan omista työmurheista kertomiseen ja todella odotin nyt parempaa. Mutta toisin kävi. Olin valmistautunut ja täyttänyt asianmukaisesti lomakkeen, mutta kaikesta jäi niin pirun paha maku suuhun.

Ei minua siirretä esimiestehtävistä sivuun koska olisin mitenkään huono, mutta tälle toiselle on vain saatava jostain esimiehen paikka.

(Toimin siis itsekin esimiehenä ja olen käynyt näitä kehityskeskusteluja, mutta toivottavasti en ole mokannut näin perusteellisesti ja lannistanut porukkaani).

"Niin ja tämä sinun esittämäsi kritiikki ja se, että homma ei toimi johtuu siitä, että osastollanne on esimies vaihtunut niin usein mm sairauslomien/työpaikan vaihdosten ja virkavapaiden takia ettei kukaan tiedä missä mennään. Joten eiköhän homma toimi paremmin, kun taas vahdetaan sitä pomoa!" -Tämäkö on sitä nykyjohdon logiikkaa.

Koko keskustelussa ei tullut kertaakaan ilmi, että minussa olisi mitään pienenkään kehumisen ansaitsevaa asiaa tai, että olisin todella mokannut jotain.

Kun olin uskaltanut kirjata paperiin, että olisi mukavaa, jos työ ei olisi niin stressaavaa, niin vastaus oli, että pois esimiestehtävistä ja saat stressinkin vähemmälle. - Eli saat sitä mitä halusit ole tyytyväinen tähän johdon ratkaisuun.

Mutta miksi helkkarissa olen tässä paikassa edelleen töissä? Okei mä oon selvästi tyhmä.
Mutta on tässä laitoksessa muutenkin poismuutto meneillään, että kyllähän se jotain kertoo sekin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu