Vanhanen "sairastui" sopivasti

Eipä ollut ensimmäinen kerta kun mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen "sairastuu" sopivasti kun pitäisi ottaa vastuuta.

Viime yönä Zero-Matti hakeutui sairaalaan "alapään vaivojen" takia kun aamulla olisi pitänyt olla päättämässä Tehy-jupakkaan liittyvästä laista.

Tuoreessa muistissa on kuinka Zero-Matti pakoili TV:n vaalilähetystä myös "sairastumalla" samana päivänä. Zero-Matti heitti tuleen Lehtomäen, joka toki on Zero-Mattia kyvykkäämpi, mutta joka ei kuitenkaan ollut KEPUn puheenjohtaja.
6494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuo järjenjuoksu.

Äänestä

Ilmoittanut viikon sairaslomastaan. Luusereita ovat nuo kepupolitiikot. Ei ole kanttia seistä vastaamassa tekosistaan.

Äänestä

Känä on taas vetänyt piriä. On taas maannut vessanlattialla pari päivää. Joku on käynyt tuomassa sille kamaa. Itte se ei kyennyt.

Kohta tulee toinen ja sitten se taas vaipuu vessan lattialle pariksi päiväksi.

Äänestä

möliset vain hirveästi Matin mahan lähellä niin virstakivet hajoaa ja kusta tulee harjanvartta paksusti!

Äänestä

Matti Vanhanen pelkää ottaa vastuuta.

Koko Tehy-asian ajan Vanhanen on ollut tapansa mukaan passiivinen.

Äänestä
  • Kyllä tuo naisellisen sielun omistava Vanhasen
    teeskehtelee nyt mulkkusairasta,koska eihän
    se naurettava kepu tajua,että Halonen hylkää
    tuon Tehyn orjalain vielä tänään.

    Sieluhan on myös aineellinen tajunta.Kun
    terveen henkilön aistit ja järki muodostavat
    tajunnan,sielunlaki tarkoittaa sitä,että
    puolet äärettömän maailmankaikkeuden
    miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella
    tavalla.

    Sielunlain perusteella herrojenkin henki eli
    rahavallan elämä katoaa kuolemassa,joten
    kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan suurimpia
    erehdyksiä ja rahavallan pimityksiä.Jos
    kansat haluavat vapautua pahuudesta,
    tyhmyydestä ja onnettomuudesta,meidän
    pitää luopua sielunlain takia valtioista,
    rahasta ja uskonsaduista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Eipä ollut ensimmäinen kerta kun mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen "sairastuu" sopivasti kun pitäisi ottaa vastuuta.

Viime yönä Zero-Matti hakeutui sairaalaan "alapään vaivojen" takia kun aamulla olisi pitänyt olla päättämässä Tehy-jupakkaan liittyvästä laista.

Tuoreessa muistissa on kuinka Zero-Matti pakoili TV:n vaalilähetystä myös "sairastumalla" samana päivänä. Zero-Matti heitti tuleen Lehtomäen, joka toki on Zero-Mattia kyvykkäämpi, mutta joka ei kuitenkaan ollut KEPUn puheenjohtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu