Tulospalkkio irtisanoutumisen jälkeen?

Tyhmä(?) kysymys tulospalkkion maksamisesta:

Aion irtisanoutua lähiaikoina nykyisestä työpaikastani, jos neuvottelut tulevan "työnantajakandidaatin" kanssa menevät ns. putkeen. Mitenkäs käy tällöin tämän vuoden (2007) mahdolliselle tulospalkkiolle? Jos tulospalkkiota tietyltä vuodelta tulee, se maksetaan meillä aina seuraavan vuoden maaliskuun palkan yhteydessä, tässä tapauksessa siis maaliskuussa 2008. Kai olen oikeutettu saamaan tulospalkkion maaliskuussa (tai aiemmin), vaikken maksamishetkellä enää olekaan ko. firmassa töissä? Onko tuohon olemassa mitään yleispätevää lakipykälää tms?
1111021
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Riippuu mitä yrityksen tulospalkkion määrittelyissä asian suhteen on päätetty tehtävän.

Ainakin omalla työpaikalla pitää olla työsuhteessa vuoden alusta, ja työsuhteen on oltava voimassa vielä tulospalkkiota maksettaessa. Jos työsuhde on alkanut 2.1, tai työsuhde päättyy ennen palkkion maksamista niin henkilö ei ole firman tulospalkkiosääntöjen mukaan oikeutettu kyseisen vuoden tulospalkkioon.

Asiat ei ole mitenkään lakiperustaisia, kuten monet muutkaan palkkioluonteiset palkanlisät, vaan ne on sovittu joko paikallisesti (tuotantolisät yms.) tai yleisemmin alan työehtosopimuksissa (ns. pekkaset ja vastaavat).

Äänestä
  • Seuraavan kerran tulospalkkiot huonopalkkaisille niin eiköhän ahneet paska pomot lopeta tulospalkkiot ahneella on loputon nälkä ottaako hautaan mukaan tulospalkkiot hehhhh.

    Äänestä

Lakia tähän ei ole olemassa, koska tulospalkkiot eivät ole niin lakisääteisiä, kuin tessin määrittelemiäkään.

Näiden maksu siis riippuu siitä säännöstä, joka tulospalkkiota muodostettaessa, taikka työsopimuksella siitä on määritelty.

Useimmiten, työntekijän itse irtisanoutuessa siten, että työsuhde ei ole voimassa tulospalkkion maksuajankohdan aikana, sitä ei makseta.

Jos tulospalkkio määräytyy vuositasolla, on useimmiten se työsuhteen tarkastelupäivä 31.12., eikä tätä ennen työsuhteensa päättäneet ole "oikeutettuja" tulospalkkioon.

Moraalista, vaiko laillista. Tämä on sitten seuraava katsantokanta.

En itse koskaan maksaisi työntekijälle tulospalkkiota työsuhteen päättymisen jälkeen, katson sen nimittäin olevan kannuste myös pitkäjänteiselle työlle.

Äänestä
  • Olen tekemisissä usean firman kanssa ja missään ei makseta tulospalkkiota irtisanoutuneelle työntekijälle.

    Äänestä

  • Makseta kirjoitti:

    Olen tekemisissä usean firman kanssa ja missään ei makseta tulospalkkiota irtisanoutuneelle työntekijälle.

    Itse olen ollut useammassa työpaikassa ja minulle on maksettu tulospalkkio sovittujen sääntöjen pohjalta, siis siitäkin huolimatta, että olen irtisanoutunut. Mutta kaikissa yrityksissä tällainen käytäntö ei ole mahdollista.

    Eli ap:n kannattaa nyt kaivaa jostain tiedot oman yrityksensä tulospalkkion maksamiseen liittyvistä säännöistä. On yrityksiä, joissa palkkioita ei voi maksaa, jos ei ole enää yrityksen palveluksessa. Käytäntöjä on varmaan yhtä monenlaisia kuin yrityksiäkin. Mutta kannattaa selvittää asia, ettei sitten jossain vaiheessa kaduta saamatta jäänyt tulospalkkio. Kyllä sitä jaksaa pari kuukautta punnertaa vielä vanhassa työpaikassa, jos tiedossa on kunnon korvaus.

    Äänestä

  • vaihtelee kirjoitti:

    Jep, löysin kuin löysinkin firman Intrasta yhden dokumentin, jossa todettiin, että henkilö on oikeutettu saamaan tulospalkkion vuodelta XXXX, jos hän on firmassa kirjoilla seuraavan vuoden alussa, eli 1. tammikuuta.

    Nyt vain mietityttää, luetaankohan tuohon "kirjoilla oloon" myös irtisanomisaika (1 kk). Jos irtisanon itseni esim. 5.12.2007, irtisanomisaika päättyy 5.1.2008. Jos irtisanomisaika tulkitaan virallisesti työssäoloajaksi, tällöin olisin oikeutettu saamaan tulospalkkion vuodelta 2007. Jos taas ei, niin sitten kai pitää venyttää irtisanoutumista tammikuun puolelle. No, onhan tässä vielä viikko lomaakin käyttämättä ja joulun pyhätkin tulossa...

    Äänestä

Eikös se mahdollinen palkkio makseta 1.11 palkan perusteella.

Äänestä

Tulospalkkioita olen maksanut useamman vuoden aikana ja sääntö on ollut, että se maksetaan vain maksuhetkellä työsuhteessa oleville.

Äänestä
  • ilmetä työsopimuksessa.Minulle maksetaan meneillän olevan kvarttaalin ja vielä seuraavan palkkiot mikäli työ loppuu.

    Äänestä

Valtiolla maksettiin aikanaan tulospalkkio vielä sen jälkeenkin, kun määräaikainen työsopimukseni oli umpeutunut.

Äänestä

Sääntöjä maksun suhteen on ilmeisesti monia, mutta meillä palkkio maksetaan vain jos on vielä työsuhteessa. Se ettei palkkiota makseta heti vuoden ensimmäisessä tilissä taas johtuu kirjanpidollisista syistä. Lopullista tarkistettua tulosta vuodelta 2007 ainakin meillä saa odottaa maaliskuun alkupuolelle. Näin palkkio tulee maaliskuun 15 päivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xxxxxxxxxxxx kirjoitti:

Tyhmä(?) kysymys tulospalkkion maksamisesta:

Aion irtisanoutua lähiaikoina nykyisestä työpaikastani, jos neuvottelut tulevan "työnantajakandidaatin" kanssa menevät ns. putkeen. Mitenkäs käy tällöin tämän vuoden (2007) mahdolliselle tulospalkkiolle? Jos tulospalkkiota tietyltä vuodelta tulee, se maksetaan meillä aina seuraavan vuoden maaliskuun palkan yhteydessä, tässä tapauksessa siis maaliskuussa 2008. Kai olen oikeutettu saamaan tulospalkkion maaliskuussa (tai aiemmin), vaikken maksamishetkellä enää olekaan ko. firmassa töissä? Onko tuohon olemassa mitään yleispätevää lakipykälää tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu