Kristitty

Ymmärrän että gootteja ärsyttää se että heidän pukeutumistaan kommentoidaan ilkeästi yms. ja minunkaan mielestäni kaikkea ei tarvitsisi ääneen sanoa. Mutta eikö se koske sitten goottejakin.
Olen kristitty, ja parhain ystäväni on gootti.
Ja auta armias kun kuljen hänen kanssaan. No ensiksi minuakin saatetaan luulla gootiksi. Pukeutumiseni on usein tummaa, minulla on ihan luonnostaan suuret "kissansilmät" joissa on pitkät tummat ripset yms. mutta sitten kun selviää että olen "uskovainen hihhuli" niin jo alkaa haukkuminen. En ole koskaan ketään yrittänyt käännyttää, enkä tule yrittämäänkään. Jokainen saa uskoa mihin tahtoo tai sitten ei mihinkään. Enkä minä puhu pelkästään uskonnosta, en tosiaankaan!
Sitäpaitsi jos tarkoiksi mennään goottilaisuus kuvasti alunperin uskonnollisuutta. Mutta tiedän että ajat ovat muuttuneet, ei ennen kuulunut goottiuteen neon värit sun muu sellainen. Tosin ei sen enempää historiaa. Mutta onko liikaa pyydetty että ei tuomittaisi ihmisiä pukeutumisen, uskonnon tai minkään tuollaisen perusteella. Olen avoin uusille ihmisille, etkö sinäkin voisi olla?
Ystävättäreni onneksi arvostaa minun näkymyksiäni ja joskus pelkällä mielenkiinnolla kysyykin jotain. Kysyn minäkin hänen mielipiteitään asioista ja kuuntelen mielenkiinnolla. Kysymys kaikille gooteille: miksi on aivan ylitsepääsemättömän kauheaa edes olla ystävällinen Jumalaan uskovalle?
81627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä itse olen ateisti hevari, joka toisinaa pukeutuu myös goottityyliin ja ihan tavallisiin vaatteisiin. Järkeään saa käyttää ja käytöstavat kunniaan, joku raja kaikessa. Olet siinä oikeassa, että kaikki olkoon juuri sitä mitä haluavat niin kauan kuin siitä ei ole muille haittaa. Minä olen joku kummallinen jeesusmagneetti, kun kadulla pariskunnat tulee sanomaan, että heillä on minulle mielenkiintoista lukemista, tyrkyttävät vihkoja ja lappujaan tai vain sanovat että jeesus rakastaa sinua.
Usein uskovat mielletään juuri näiksi edellämainitsemikseni kiihkoilijoiksi ja kaikki yleistetään siihen samaan.

Äänestä

"Kysymys kaikille gooteille: miksi on aivan ylitsepääsemättömän kauheaa edes olla ystävällinen Jumalaan uskovalle?"
useat ihmiset laskevat minut gootiksi ja taidan kyllä itsekkin laskea. ja ei se minulle ole ylitsepääsemättömän kauheaa olla ystävällinen Jumalaan uskovalle. itsekkin uskon Jumalaan ja tähän kaikkeen muuhun mikä kuuluu kristittynä olemiseen, olen myös isonen ja lähes puolet ystävistäni ja kavereistani on isosporukoista.
yksi pieni pyyntö, älä stereotypioi, eivät kaikki gootit ole satanisteja, saatananpalvojia taikka muita kristittyjen/uskovien vihaajia (kuten varmasti olet huomannut tästä gootti ystävästäsi)(itse asiassa en usko kovinkaan monen gootin nyt niin suuressa määrin vihaavan yhtäkään uskovaa, lukuunottamatta niitä jotka tyrkyttävät omaa uskoaan/uskontoaan).

Äänestä

ei ole mitään järkeä kaveerata sellaisten typerien ihmisten kanssa jotka pitävät elämänsä peruspilareina sellaisia satuja..en kyllä ole gootti

Äänestä

Jos tarkoiks mennää ni gootti nimitys ei kuvastanut uskonnollisuutta alunperin vaan nimitys tuli ruotsista göötanmaalta kun jotkut soturit lähti sieltä keski-eurooppaan tekemän ties mitä. Ja skandithan on ollu miekka kilpi aikaan hartaita kristittyjä. Mut ei mulla kristittyjä vastaa mitää oo nii kaua kunha pysyy erossa musta.

Äänestä

Myös osa gooteista on uskovaisia, "jopa" kristittyjä.

Äänestä
  • Jeps. Itse olen uskis ja gootti. Olen kiinnostunut nimenomaan ortodoksisesta kristillisyydestä ja kirkkokunnan vaihto on varmaan edessä tulevaisuudessa.

    Äänestä

En tiedä mikä tarkalleenottaen on "gootin" määritelmä, mutta vastaanpa kuitenkin.

Moni saattaisi ulkonäköni perusteella sanoa gootiksi, mutta itse katson osuvammiksi määritelmiksi bläkkäri ja satanisti.

Itselläni ei ole tapana mennä arvostelemaan muita ulkonäön, maailmankatsomuksen tai pukeutumisen vuoksi, en katso, että itselläni olisi siihen varaa saati tarvetta. Toisten arvostelu ei kasvata itsetuntoani tai egoani, tuntisin itseni lähinnä typeräksi laukoessani mielipiteitäni ihmisistä julkisesti.

Mutta niin kauan ihmisillä on käytössään aivokapasiteetistaan niin pieni osa kuin tätä nykyä on, tullaan aina kiistelemään näkökannoista, sotimaan uskonnon nimissä ja arvostelemaan muita ulkonäön vuoksi.

Ihmisten ajatusmaailma yleisestiottaen kiertää niin pientä kehää, ettei muunlaiselle aivotoiminnalle ole mahdollisuutta, valitettavasti.

Lähes jokaisellahan ainakin alitajuisesti pyörii jatkuva vertailu muita saman lajin edustajia kohtaan; miten olen parempi, fiksumpi, kauniimpi, menestyvämpi ja vahvempi ihminen kuin tuo ja tuo ja tuo...

Jokanen tyylillään sanoo setä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Félin kirjoitti:

Ymmärrän että gootteja ärsyttää se että heidän pukeutumistaan kommentoidaan ilkeästi yms. ja minunkaan mielestäni kaikkea ei tarvitsisi ääneen sanoa. Mutta eikö se koske sitten goottejakin.
Olen kristitty, ja parhain ystäväni on gootti.
Ja auta armias kun kuljen hänen kanssaan. No ensiksi minuakin saatetaan luulla gootiksi. Pukeutumiseni on usein tummaa, minulla on ihan luonnostaan suuret "kissansilmät" joissa on pitkät tummat ripset yms. mutta sitten kun selviää että olen "uskovainen hihhuli" niin jo alkaa haukkuminen. En ole koskaan ketään yrittänyt käännyttää, enkä tule yrittämäänkään. Jokainen saa uskoa mihin tahtoo tai sitten ei mihinkään. Enkä minä puhu pelkästään uskonnosta, en tosiaankaan!
Sitäpaitsi jos tarkoiksi mennään goottilaisuus kuvasti alunperin uskonnollisuutta. Mutta tiedän että ajat ovat muuttuneet, ei ennen kuulunut goottiuteen neon värit sun muu sellainen. Tosin ei sen enempää historiaa. Mutta onko liikaa pyydetty että ei tuomittaisi ihmisiä pukeutumisen, uskonnon tai minkään tuollaisen perusteella. Olen avoin uusille ihmisille, etkö sinäkin voisi olla?
Ystävättäreni onneksi arvostaa minun näkymyksiäni ja joskus pelkällä mielenkiinnolla kysyykin jotain. Kysyn minäkin hänen mielipiteitään asioista ja kuuntelen mielenkiinnolla. Kysymys kaikille gooteille: miksi on aivan ylitsepääsemättömän kauheaa edes olla ystävällinen Jumalaan uskovalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu