Virtsarakon pohjan

kuulin tällaisesta toimenpiteestä. Onko kokemuksia ? http://www.epshp.fi/kotisivu/synn/naistpkl/gynlask.htm Asiakasta varoitettu myöhemminkin raskaista nostoista tai kauppakassien kannosta.
2999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kesti noin kolme viikkoa järkyttävä paineentunne rakossa ja ei pystynyt rentoutumaan ollenkaan, kunnes pikkuhiljaa se alkoi lähteä pois.Ensiksi pariksi tunniksi, sitten seisoessa ei tuntunut enää kun vain maatessa.Ja sitten paineentunne lähti että tuntui todella lievänä hetken aikaa...ja nyt ei ole tuntunut enää viikkoihin.2 kertaa virtsakokeet otettiin ei verta, ei bakteereja, eikä muutakaan ylimääräistä.

Ongelmahan oli se että rakko reagoi pieneen virtsamäärään tolla tunteella.Ei tarvinnut olla kuin pari tippaa olla niin heti tuli järkyttävä paine, ja kun kävi vessassa niin se lakkasi muutamaksi minuutiksi.Kävin 9kk sitten kokovatsan ultrassa muiden syiden takia ja silloin rakko ja virtsatiet ultrattiin tietysti myös ja normia näytti.

Kai rakkoon tuli joku hetkellinen toiminnallinenhäiriö, kun ei pidempään kestänyt?Ja olen 18vuotias miespuolinen näin mainitakseni.

Äänestä
  • Ei ole tietoa itselläni asiasta josta kysyit. Piti muodostaa uusi topic ja pistin tähän vahingossa...hitto kun olen hajamielinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohotusleikkaus kirjoitti:

kuulin tällaisesta toimenpiteestä. Onko kokemuksia ? http://www.epshp.fi/kotisivu/synn/naistpkl/gynlask.htm Asiakasta varoitettu myöhemminkin raskaista nostoista tai kauppakassien kannosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu