ysiluokan päättäjäisjuhliin pukeutuminen

Olin tänä aamuna juuri parvekkeella kun näin että joku suttuisen näköinen ilotyttö oli tulossa taloyhtiömme pihaan. Tytöllä oli yllään erittäin avoin juuri rinnat peittävä värikäs minipituinen mekko, kiiltelevät sukkahousut ja korkeakorkoiset kengät. Epämääräiset korut heiluivat kaulassa. Tukka oli blondattu latvoista ja oli erittäin sotkuinen, samoin voimakas meikki. Olen jo vuosia ihmetellyt nuorten tyttöjen mautonta juhlapukeutumista. Ilokseni olen huomannut, että yhä usemmat ojat pukeutuvat tyylikkäästi pukuun tai siisteihin suoriin housuisin ja pikkutakkiin koulun päättäjäisiin. Monet tytöt sen sijaan ovat kuin seksibaareista reväistyjä. Mahtavat perheenisät- ja äidit olla ylpeitä, kun tytär näyttää b-luokan pornotähdeltä koulun juhlissa. Vaikka todistus olisikin kiitettävä, tyylitajua ei olla opittu.
31096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis tunnistin tytön samassa taloyhiössä asuvaksi ysiluokkaa käyväksi koulutytöksi.

Äänestä
  • niin, sellaista se joskus tuppaa olemaan. mutta nythän on teinien keskuudessa muotia näyttää halvalta huoralta, joten ei kai sille mitään voi. itse olin päättäjäisissä mustissa suorissa housuissa ja naisten mallisessa mustassa kauluspaidassa (olen juuri ysiltä päässyt tyttö) koska en halunnut ostaa mekkoa, jota käyttäisin v ain kerran, tästä kuitenkin vielä kasvan. olin koko koulun ainot tyttö jolla ei ollut mekkoa (muah, siitäs saivat!) mutta ilokseni voin todeta, että erityisen huorahtavia mekkoja oli melko vähän, toisin kuin arkena: pahimmat pikkuhuoratkin olivat ymmärtäneet että kyseessä ovat sentään päättäjäiset, ja pukeutuneet melko asiallisesti.

    Äänestä

musta toi sun kuvailemas tyttö on aika harvinainen tapaus. ite päätin peruskouluni nytte ja "päättäjäisjuhlissa" oli ihan asiallinen juhlava mekko päällä. Kuten kaikilla muillakin. Kukaan ei tosiaankaan ollut pukeutunut tolleen huorahtavasti.ois jopa ollu ihan törkee juttu jos joku ois tullu sen näkösenä paikalle,en usko ett kukaan ois ees kehannu.. ja seuraavanakin päivänä todistuksen jakoon monella oli rippipukunsa päällä.
Eli, kyl ne useimmät nuoret niin tytöt kuin pojatkin osaa pukeutua hienosti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyylikato kirjoitti:

Olin tänä aamuna juuri parvekkeella kun näin että joku suttuisen näköinen ilotyttö oli tulossa taloyhtiömme pihaan. Tytöllä oli yllään erittäin avoin juuri rinnat peittävä värikäs minipituinen mekko, kiiltelevät sukkahousut ja korkeakorkoiset kengät. Epämääräiset korut heiluivat kaulassa. Tukka oli blondattu latvoista ja oli erittäin sotkuinen, samoin voimakas meikki. Olen jo vuosia ihmetellyt nuorten tyttöjen mautonta juhlapukeutumista. Ilokseni olen huomannut, että yhä usemmat ojat pukeutuvat tyylikkäästi pukuun tai siisteihin suoriin housuisin ja pikkutakkiin koulun päättäjäisiin. Monet tytöt sen sijaan ovat kuin seksibaareista reväistyjä. Mahtavat perheenisät- ja äidit olla ylpeitä, kun tytär näyttää b-luokan pornotähdeltä koulun juhlissa. Vaikka todistus olisikin kiitettävä, tyylitajua ei olla opittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu