En häpeä uskoani

En häpeä uskoani millään tavalla.

Esiinnyn nimettömänä, nimimerkillä koska Suomessa on uskonnollista ja poliittista sensuuria, esimerkiksi työpaikoilla ei saa saaranata Jumalasta tai saa potkut. Tämä on siis käytännön tosiasia ateistisessa yhteiskunnassa. Sensijaan ateistit saavat naureskella jumala-uskolle ja uskovaisille.

Uskonnosta puhuminen on kielletty vaikka hoitaísin työtehtäväni täsmällisesti. Laissa se on sallittu, mutta käytännössä se merkitsisi potkuja, seuraavaa virkaa ei saisi tai muita vaikeuksia.

Julkinen uskonnollisuus voi myös vaikuttaa viran saamiseen työhaussa. Kaikkihan tietävät että virat ovat poliittisia virkoja.


Eli jos suomessa olisi aidosti turvattu sananvapaus, niin voisin aivan hyvin tulla "kaapista ulos". Valitettavasti ei ole, ja siksi JOUDUMME vaikenemaan uskonnollisista asioista.
121256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä sinä saat mainostaa omaa uskoasi joka väliin ja ei sinua sen takia viedä pöpilään tai vankilaan. Jos kuitenkin rupeat tuputtamaan uskoasi ainoana totuutena niin voit saada kenkään työpaikasta. Olet toisinsanoen työpaikalla ongelma josta kaikki haluavat eroon.

Omaa uskoaan ei tarvitse mainostaa joka välissä tai kertoa siitä muille lainkaan. Olen itsekin ollut kirkolla töissä ja olen ateisti. Tästä ei muodostunut mitään ongelmaa kun en ruvennut mesoamaan että teidän uskoanne ei ole olemassa. Minun maailmassani kaikilla on uskonnonvapaus.

Äänestä
  • ihminen uskoisi hakaristiin ja siksi syrjisi tiettyjä ihmisryhmiä? Kuten syrjivät jumaliin uskovatkin esim. homoja.

    Äänestä

  • "omasta uskosta ei tarvitse kertoa muille lainkaan " joo,tosiaan huomaa että olet ateisti, etkä ymmärrä uskosta elävään Jumalaan Jeesukseen mitään.olit varmaan luterilaisella kirkolla töissä,tuo vain vahvistaa käsitystäni ev.lut.kirkon rappiotilasta !

    Äänestä

Haluaisin puuttua pariin minua painavaan seikkaan kirjoituksesssasi:
"Tämä on siis käytännön tosiasia ateistisessa yhteiskunnassa. Sensijaan ateistit saavat naureskella jumala-uskolle ja uskovaisille. "
>>Miksi ateistisessa yhteiskunnassa opetetaan kouluissa pakollisena aineena uskontoa(ev.lut.)? Toki on niitäkin ateisteja jotka naureskelevat uskonnolle ja uskovaisille, mutta älä yleistä, kiitos.

"Eli jos suomessa olisi aidosti turvattu sananvapaus, niin voisin aivan hyvin tulla "kaapista ulos". Valitettavasti ei ole, ja siksi JOUDUMME vaikenemaan uskonnollisista asioista. "
>>Aidosti turvattu sananvapaus ei ole mahdollista, esim. laki Jumalanpilkasta. Ja uskonnollisista asioista voi puhua ihan vapaasti kylläkin, jos toista ei vain kiinnosta niin ei sitä väkisin voi tuputtaa. Siitä voi käydä keskusteluja siinä missä muistakin asioista, mutta tosiaan, jos vastapuoli ei halua puhua asiasta niin eihän häntä voida pakottaakaan. Esim. mitä sanoisit, jos tulisin puhumaan sinulle, miten Jumalaa ei ole olemassa ja niin pois päin?

"-- esimerkiksi työpaikoilla ei saa saaranata Jumalasta tai saa potkut. "
>>Tosiaan, saarnaaminen kuuluu lähinnä kirkkoon ja työpaikoilla se ei ole suvaittavaa syystä, että kaikki eivät ole uskovaisia tai kuulu Kirkkoon.

Äänestä
  • Ei siitä ole kovin pitkä aika kun oli poliittista
    tuputtamista.

    Kenen joukoissa seisot?.

    Äänestä

  • rhese kirjoitti:

    Ei siitä ole kovin pitkä aika kun oli poliittista
    tuputtamista.

    Kenen joukoissa seisot?.

    Sanotaan lyhyestä virsikaunis.
    Kenen leipääsyöt sen lauluja laulat.
    Taitaa tulla yhteiskunaassa pikkuhiljaa jako näkyviin,mihin olet liittymässä,kestääkö kantti.

    Äänestä

ymmärrettävää, että hurahtaneiden horinat pidetään poissa työyhteisöistä. Papeille maksetaan paskanjauhamisesta, jos haluat sitä tehdä, ei muuta kuin papiksi lukemaan. Muussa tapauksessa lopeta kitinä.

Äänestä

Jotain perää on alkuperäisen kirjoittajan tekstissä. Tietysti saarnata ei voi työpaikalla. Jos tietysti joku on kiinnostunut enemmälti vakaumuksestasi, saathan "kiinnostuneelle" kertoa. Mieheni eräs työtoveri on Jehovan todistaja. Olivat olleet yhdessä matkalla, ja oli kertoillut jotain yleistä uskostaan. Ei ollut alkanut tyrkyttämään ja oli sitten tajunnut lopettaa keskustelunaiheen, kun enempää mielenkiintoa ei ollut ko. asiaa kohtaan.
Sitä vaan ihmettelen, että työpaikoilla nuo ateistit ovat joskus aika kovaäänisiä. Aivan kuin heillä olisi oikeus pistää halvalla vaikkapa työtoverin Israelin matkaa (jos sellaisesta olisi vahingosssa mennyt kertomaan). Tai muuten pilkata ruoka- tai kahvipöydässä. Onneksi omalla työpaikallani ihmiset ovat fiksuja, ja siellä noudatetaan aika lailla englantilaista periaatetta "politiikasta, uskonnosta ja seksistä ei keskustella".
Suomessa saa olla tapakristitty. Mutta jos enemmän käyt kirkossa, sinulle naureskellaan. Kohta varmaan joutuu perustelemaan senkin jos menee kirkossa naimisiin tai kastaa lapsensa. On tämä yhteiskunta niin uskonnonvastainen. Tämä uskonnonopetus on aika lailla kulissi. Sitten kun se loppuu, alkaa kristittyjen vaino. Mutta näinhän on kirjoitettu... Vapaa-ajattelijoiden giljotiinimeiningissä on tiettyä natsimaista uhoa...

Äänestä
  • Tauot haluavat ihmiset käyttää rentoutumiseen. Silloin ei pidä kellekään tuputtaa mitään mielipiteitään, paitsi jos joku sitä pyytää.

    Äänestä

Kyllä suomessa saa ihan vapaasti puhua uskonasioista, eli tuo on ihan potaskaa.
Työpaikoilla kyllä on tapana tehdä töitä eikä höpistä muista asioista

Äänestä
  • työpaikoilla on tapana höpistä muista asioista.

    virastoissa 90% ajasta käytetään työnteon esittämiseen ja juoruamiseen

    Äänestä

vain turpasi tukossa.

et sinäkään hyvällä katsoisi jos alkaisin saarnata allahin mahtavuutta ja rikkoisin sinun uskon vapautta tyrkyttämällä toista 'jumalaa' edellisen 'jumalan' tilalle.

olet tyhmä, jos et tuota tajua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vapaa-kirkkolainen kirjoitti:

En häpeä uskoani millään tavalla.

Esiinnyn nimettömänä, nimimerkillä koska Suomessa on uskonnollista ja poliittista sensuuria, esimerkiksi työpaikoilla ei saa saaranata Jumalasta tai saa potkut. Tämä on siis käytännön tosiasia ateistisessa yhteiskunnassa. Sensijaan ateistit saavat naureskella jumala-uskolle ja uskovaisille.

Uskonnosta puhuminen on kielletty vaikka hoitaísin työtehtäväni täsmällisesti. Laissa se on sallittu, mutta käytännössä se merkitsisi potkuja, seuraavaa virkaa ei saisi tai muita vaikeuksia.

Julkinen uskonnollisuus voi myös vaikuttaa viran saamiseen työhaussa. Kaikkihan tietävät että virat ovat poliittisia virkoja.


Eli jos suomessa olisi aidosti turvattu sananvapaus, niin voisin aivan hyvin tulla "kaapista ulos". Valitettavasti ei ole, ja siksi JOUDUMME vaikenemaan uskonnollisista asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu