orap.aidan siirto?

Mitenkähän onnistuisi vanhan, mutta elinvoimaisen orapihlaja-aidan siirto? Tonttiini nähden aita on nykyisellään jokseenkin täysin väärässä paikassa. Uuden kasvattamisessa menee kuitenkin kohtuuttomasti aikaa. Jonkinlainen kaivinkonekin löytyy, mutta onko lapio parempi apu? Entä ajankohta: talvihorroksen aikaan vaiko kasvukaudella? Käytännön kokemuksia mistään vastaavasta.
1337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tehdään yleensä lepokauden aikaan eli syksyllä tai varhain keväällä roudan sulettua. Epäilen kyllä suuresti kokonaisen aidan siirron onnistumista. Aidan joutuisi paloittelemaan pienempiin pätkiin jotta sen pystyisi nostamaan ylös kasvupaikaltaan. Juuret vahingoittuvat väkisin jonkin verran siirrossa ja oksia katkeilee valtavasti, koska ne ovat nyt kasvaneet toistensa lomaan. Lopputuloksena olisi todella paljon harvempi ja ränsistynyt orapihlaja-aita. Jos sen leikkaa alas ennen siirtoa, vahingot jäävät vähemmiksi, mutta silloinhan on jo sama istuttaa kokonaan uudet taimet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nurmikon laajentaja kirjoitti:

Mitenkähän onnistuisi vanhan, mutta elinvoimaisen orapihlaja-aidan siirto? Tonttiini nähden aita on nykyisellään jokseenkin täysin väärässä paikassa. Uuden kasvattamisessa menee kuitenkin kohtuuttomasti aikaa. Jonkinlainen kaivinkonekin löytyy, mutta onko lapio parempi apu? Entä ajankohta: talvihorroksen aikaan vaiko kasvukaudella? Käytännön kokemuksia mistään vastaavasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu