Nyljettekö tosiaan sorsanne??

Laiskuusko nylkemiseen on syynä vai mikä? Paistin arvohan laskee puoleen jos lintu on nyljetty.

Sorsa kynitään ja nahka kärvennetään kevyesti ennen valmistusta. Ei koskaan nyljetä. Arvostakaan nyt vaivalla hankkimaanne lintua sen verran, että valmistatte sen linnun arvon mukaisesti.
2710304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

mutta otan silti heinäsorsistakin pelkät rintalihat terävällä puukolla ja sormella pyöräyttämällä käy helposti.
Selässä ei ole mitään eikä siivissä ja jalatkin ovat vain jänteisiä. Toisin kun maalintu jolla on vahvat jalat. Ne NYLJEN sentään kokonaan.
Sorsan arvo ei silti laske mihinkään pelkkien rintalihojen ottamisen myötä vaan saa arvokkaan ja herkullisen kyydin paistinpannulta perunamuussin kermakastikkeen ja puolukkahillon kera ääntä kohti.

Äänestä
  • Kuten tuossa alempana jo kommentoinkin niin kokonainen sorsa on moniverroin pelkkiä rintafileitä arvokaampi, niin makunsa kuin vatsantäytteen puolestakin. Se joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu.

    Pakko todeta arvon "kollegat", että ette ansaitse arvostustani metsämiehinä, ettekä ruoanlaittajina liioin. Ettehän tekään näy arvostavan riistaanne sille kuuluvalla tavalla.

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Kuten tuossa alempana jo kommentoinkin niin kokonainen sorsa on moniverroin pelkkiä rintafileitä arvokaampi, niin makunsa kuin vatsantäytteen puolestakin. Se joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu.

    Pakko todeta arvon "kollegat", että ette ansaitse arvostustani metsämiehinä, ettekä ruoanlaittajina liioin. Ettehän tekään näy arvostavan riistaanne sille kuuluvalla tavalla.

    ja sinä ilmeisesti olet niitä iänikuisia valittavia papparaisia jotka on tehneet näin jo kolmekymmentä vuotta ja se on ainoa oikea tapa.
    Toiset eivät arvosta riistaa mutta "vain sinä" olet oikeassa. Ei muuten mutta nämä minä itse tyypit pilaavat monet jahdit töykeydellään.
    Jos haluat kyniä linnut niin siitä vaan. Kukaan ei sitä tuomitse mutta myös muita tapoja on. Yritä huomioida sekin.

    Äänestä

avauksessaki tuli jo toistakymmentä heinuria, kuka niitä jaksaa nyppiä? Se on helppo nylkeä ja hyvää tulee ilman nahkaakin. Sellaset kerran vuoteen mettällä amatöörit niitä nyppii, kun on harvinaista herkkua se sorsakin.

Äänestä
  • Enemmälle ei ole käyttöä, kun ruokavalio koostuu muistakin riistaeläimistä. Kaikki linnut kynitään ja kokonaisena paistetaan. Uunissa hautuu sisäelimet, kivipiirat jne. jotka antavat taivaallisen maun kastikkeelle. Maksa nautitaan tietysti itse ja muut sisäelimet ruoanvalmistuksen jälkeen palkkioksi valtakunnan parhaalle lintukoiralle.

    Koko lintu hyödynnetään, eikä mitään heitetä hukkaan. Siinä teille ohjetta teille kaikille "mestareille", jotka nimittätte yli 50 vuotta linnustanutta sunnuntaimetsästäjäksi...

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Enemmälle ei ole käyttöä, kun ruokavalio koostuu muistakin riistaeläimistä. Kaikki linnut kynitään ja kokonaisena paistetaan. Uunissa hautuu sisäelimet, kivipiirat jne. jotka antavat taivaallisen maun kastikkeelle. Maksa nautitaan tietysti itse ja muut sisäelimet ruoanvalmistuksen jälkeen palkkioksi valtakunnan parhaalle lintukoiralle.

    Se on makuasia. Toiset tykkää nyletystä ja toiset nypitystä. Hyvin harvoin itse nypin, koska teen kastikkeita linnuista, en paista kokonaisina.

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Enemmälle ei ole käyttöä, kun ruokavalio koostuu muistakin riistaeläimistä. Kaikki linnut kynitään ja kokonaisena paistetaan. Uunissa hautuu sisäelimet, kivipiirat jne. jotka antavat taivaallisen maun kastikkeelle. Maksa nautitaan tietysti itse ja muut sisäelimet ruoanvalmistuksen jälkeen palkkioksi valtakunnan parhaalle lintukoiralle.

    Koko lintu hyödynnetään, eikä mitään heitetä hukkaan. Siinä teille ohjetta teille kaikille "mestareille", jotka nimittätte yli 50 vuotta linnustanutta sunnuntaimetsästäjäksi...

    Tee sinä tavallasi ja anna muiden tehdä omallaan, jonkinlainen ahdaskatseisuus kyllä rällöttää herran kirjotuksista. Minä taas en arvosta sellaista metsästäjää, joka eiu pysty hyväksymään kuin omat tapansa oikeina.

    Äänestä

  • tyynyjä? kirjoitti:

    Minusta se että kunnioittaa metsästyksen etiikkaa ja arvostaa riistaeläimiä hyödyntämällä saaliinsa sataprosenttisesti, ei ole ahdaskatseisuutta. Se kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan metsästäjän perusperiaatteisiin.

    Se joka poimii linnuista pelkät fileet ja haaskaa loput, ei ymmärrä metsästyksestä mitään, eikä osaa arvostaa saaliinsa arvoa. Tällaisten väliinpitämättömien ja laiskojen linnustajien soisi hakevan fileensä lihatiskiltä valmiiksi paloitettuna.

    joka pilasi tuttavieni pohjoisen kanalintu retken keksimällä sinne omia sääntöjä. Yhtään itseampumaa lintua ei saanu viedä mennessään kotiin vaan ne oli jaettava porukan kesken kun niin "minä olen tehnyt jo kolmekymmentä vuotta eikä kenelläkään ole ollut mitään sitä vastaan". Eipä kelvanneet matkaan kun halusivat vaan omansa tuoda pois. Villipohjola määrää eikä muut.
    Liippas ehkä asian vierestä mutta ketuttaa tuollaiset katkerat ja kateelliset vinkuintiaanit joita näemmä keskuudessamme on valitettavasti.

    Äänestä

  • Sorsasta otetaan vain rintafileet ne paistetaan pannulla niin, että jää punertaviksi. Lopusta tehdään kastike.Näin se valmistetaan maailmalla.

    Äänestä

  • kapoint kirjoitti:

    Sorsasta otetaan vain rintafileet ne paistetaan pannulla niin, että jää punertaviksi. Lopusta tehdään kastike.Näin se valmistetaan maailmalla.

    Tarviiko sitä aina tehdä niinkun itseään täynnä olevat fransmannit tekee. Samat frasmannit jotka käristelevät peltosirkkumme voissa ja pakkosyöttävät hanhensa syöttölaitteillaan.

    Äänestä

  • kurmeekokki kirjoitti:

    Ei tarvii, vaan kun menee muuten pilalle. Vaikka se mummi, mummo (tai mikäsenytonkaan eripuolilla suomea)kuinka sanoo muuta.piste

    Äänestä

  • kapoint kirjoitti:

    Ei tarvii, vaan kun menee muuten pilalle. Vaikka se mummi, mummo (tai mikäsenytonkaan eripuolilla suomea)kuinka sanoo muuta.piste

    "vaan kun menee muuten pilalle"

    Salli mun nauraa. Että jos teet aitoa sorsapaistia eri tavalla kuin joku pitkäviiksinen fransmanni niin paisti menee pilalle. Kokonaisena uuniin kuten Kolmosen Jaskakin tekee.

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Minusta se että kunnioittaa metsästyksen etiikkaa ja arvostaa riistaeläimiä hyödyntämällä saaliinsa sataprosenttisesti, ei ole ahdaskatseisuutta. Se kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan metsästäjän perusperiaatteisiin.

    Se joka poimii linnuista pelkät fileet ja haaskaa loput, ei ymmärrä metsästyksestä mitään, eikä osaa arvostaa saaliinsa arvoa. Tällaisten väliinpitämättömien ja laiskojen linnustajien soisi hakevan fileensä lihatiskiltä valmiiksi paloitettuna.

    jos niin tykkäät gurmeekokkina kärvennetyn höyhenen mausta. Olen itse tehnyt niin enkä toista kertaa kyni ja kärvennä kevyesti saalistani. Kyllä se lintu nyljettynä on aidon linnun makuinen ilman palaneen sivumakua ja kärventämättä en kehtaa syljeksiä untuvahöytyjä paististani. Kukin taaplaa tyylillään linnunvalmistuksessakin, ei pidä jyrkästi syytellä muita. Linnun haaskioon ampujat tuomitsen täysin, kyllä riista on tietenkin syömistä varten.

    Äänestä

  • kurmeekokki kirjoitti:

    "vaan kun menee muuten pilalle"

    Salli mun nauraa. Että jos teet aitoa sorsapaistia eri tavalla kuin joku pitkäviiksinen fransmanni niin paisti menee pilalle. Kokonaisena uuniin kuten Kolmosen Jaskakin tekee.

    No, jos se laitetaan nyt sitten "perinteiseen malliin", niin kynitään, ruskistetaan ja pataan muhimaan, mausteeksi vain pippuri ja suola. Kyllä se maittaa minullekin, varmasti.
    Halusin vaan sanoa, että voi kokeilla muutakin, kuin sitä totuttua, ainakin joskus. Hyvää syksyä kaikille.

    Kanalintuja on vähänlaisesti, mutta jos sieltä yhden paistin saisi...

    Liippasi vain tuo reseptisi niin läheltä näiden laiskojen hedonistimetsästäjien ja riistantuhlaajien tapoja. Älyttömän hyväähän oikein kypsennetty filee hyvällä kastikkeella on. Vielä paremmalta se kuitenkin maistuu kun loputkin linnusta käyttää tarkoin hyväksi, vaikka sitten eri aterialla, eikä heitä mitään pois.

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Minusta se että kunnioittaa metsästyksen etiikkaa ja arvostaa riistaeläimiä hyödyntämällä saaliinsa sataprosenttisesti, ei ole ahdaskatseisuutta. Se kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan metsästäjän perusperiaatteisiin.

    Se joka poimii linnuista pelkät fileet ja haaskaa loput, ei ymmärrä metsästyksestä mitään, eikä osaa arvostaa saaliinsa arvoa. Tällaisten väliinpitämättömien ja laiskojen linnustajien soisi hakevan fileensä lihatiskiltä valmiiksi paloitettuna.

    niin olet itse metsästysetiikan irvikuva! Ei kukaan ammu noin montaa lintua ym. riistaa nykyaikana...

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Enemmälle ei ole käyttöä, kun ruokavalio koostuu muistakin riistaeläimistä. Kaikki linnut kynitään ja kokonaisena paistetaan. Uunissa hautuu sisäelimet, kivipiirat jne. jotka antavat taivaallisen maun kastikkeelle. Maksa nautitaan tietysti itse ja muut sisäelimet ruoanvalmistuksen jälkeen palkkioksi valtakunnan parhaalle lintukoiralle.

    Koko lintu hyödynnetään, eikä mitään heitetä hukkaan. Siinä teille ohjetta teille kaikille "mestareille", jotka nimittätte yli 50 vuotta linnustanutta sunnuntaimetsästäjäksi...

    kumma valtakunnan paras koira kun syö vesilinnun elimiä

    Äänestä

  • kynijä kirjoitti:

    Minusta se että kunnioittaa metsästyksen etiikkaa ja arvostaa riistaeläimiä hyödyntämällä saaliinsa sataprosenttisesti, ei ole ahdaskatseisuutta. Se kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan metsästäjän perusperiaatteisiin.

    Se joka poimii linnuista pelkät fileet ja haaskaa loput, ei ymmärrä metsästyksestä mitään, eikä osaa arvostaa saaliinsa arvoa. Tällaisten väliinpitämättömien ja laiskojen linnustajien soisi hakevan fileensä lihatiskiltä valmiiksi paloitettuna.

    noin meitä...me kaverin kans saaliimme saatuamme kaadetaan sellaset kaatohuikat jotta ei sitä muista kuinka sen sotkan on paistanu ja syäny..jokaine tavallaan.

    Äänestä

vesilintua ei kannata suolistaakkaan menee aromit hukkaan.

Äänestä

Sorsaa riiputetaan niin kauan että silmä putoaa. Ei sen jälkeen löydy mureampaa lihaa...

Äänestä

Itse suolistan, riiputan ja kynin. Vatsaonteloon kun saa herkulliset täytteet ja nahka pitää kunnon riistan maun sisällään kun sen antaa olla. Sorsan nahka on vieläpä kestävä, joten kyniminen ei revi nahkaa. Jotkut linnut taas on pakko nylkeä kun ei nahka kestä muutenkaan(esim fasaani).

Äänestä

Minä myös suomustan kalani, vaikka suomuissa kuinka olisi se ainoa oikea kalan maku. Mutta makujahan on monia, joista tosin suurin osa on vääriä, muitten nimittäin.

Äänestä

Kuivaan räpyläjalat ja dallasia katellesani syön niitä sipsien sijaan.
Kevyesti suolaa, mausteita ei saa laittaa, koska sorsan elämässä ei ole mausteita.

Sorsaa ei saa maustaa eikä voita käyttää. Aidot aromit kunniaan.

Kunnon kaupunkikaatopaikaksorsan maksa on maukas, siinä on varmaan 99% ympäristömyrkkyjä.

Sorsanperäsuolista teen pikkumakkaraa lapsilleni, ovat sitten innoissaan.

nahkaan.

Nylkeminen on helpompaa kuin kyniminen, joka täytyy tehdä tosi tarkkaan, enkä halua palaneen sulan katkua paistiin.

Olen kokeillut molemmat tavat tässä 30 vuoden metsästystaipaleellani.

Nyljetyn linnun keitän, jolloin pehmenneet lihat saa tarkkaan talteen.
Liemen käytän sorsakastikkeen pohjaksi, johon paistan lihat.

Perunamuusia, puolukkahilloa ja nam nam...

Äänestä
  • eilen aloituksessa putosi 2 heinäsorsaa ja 1 tavi, kaikilta vedit takin pois päältä, helppo ja nopea tapa..siisti lopputulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kynijä kirjoitti:

Laiskuusko nylkemiseen on syynä vai mikä? Paistin arvohan laskee puoleen jos lintu on nyljetty.

Sorsa kynitään ja nahka kärvennetään kevyesti ennen valmistusta. Ei koskaan nyljetä. Arvostakaan nyt vaivalla hankkimaanne lintua sen verran, että valmistatte sen linnun arvon mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu