Draconian times.

Pitkästä aikaa kuuntelin Paradise Lostia ja ai että kuulostikin mainiolta. Varsinkin tuo Draconian times. Samaten kyllä One Second. Ai ai.. pitääpä taas ryhtyä luukuttamaan tätä.

Suosittelen myös niille jotka tähän ei ole vielä tutustunut.
221134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei paradise lost oo goottii 69eyes ja rasmus on goottii

Äänestä
  • kuin että kiitos nyt vaan tästäkin äärimmäisen tärkestä tiedosta jonka tahdoit jakaa kanssani.

    Äänestä

pitikin ihan muistutukseksi kuunnella Draconian Timesia ja jukra, hyvältähän se vieläkin kuulostaa. jostain syystä Paradise Lostin kuuntelu on ollut minimissään jo vuosia, mutta ei siihen taida minulla mitään syytä olla. sitä ei vain ole tullut kuunneltua (samaten totesin että My Dying Bride ja Moonspell ovat kokeneet saman kohtalon.)

Icon ja Draconian Times ovat ne levyt jotka saivat minut aikoinaan pitämään Paradise Lostista, mutta suurin kiitos kuuluu ystävälleni joka soitti minulle noista jälkimmäistä. olin kuitannut Paradise Lostin alunperin vain yhdeksi örinäbändiksi muiden joukkoon, joten nuo olivat hyvin positiivinen yllätys ja nimenomaan nämä sanotaanko vaikka, puolirankat Lostit ovat edelleen suosikkejani.

ja vaikka Paradise Lostin gootteudesta voidaan olla montaa mieltä, niin One Second on kyllä ihan selkeä goottilevy. sehän kuulostaa enemmän Sistersista kuin tarpeen. hyvä levy.

pitää myös mainita että minusta Host on myös vallan mainio levy. ei ehkä niin hyvä Lost-levy, mutta ihan hyvä Depeche Mode-kopio sellaisenaan

Äänestä
  • Minimissään ollut mullakin tuon kuuntelu siksipä ajattelin aikani kuluksi pistää muistutuksen. :) Muistelen itse nähneeni ko.bändin aikoinaan jossain festareilla josta sain sitten innostuksen tähän mainioon orkesteriin. \,,/
    Moonspellistä tuli mieleen tuo niitten uusin levy jota kuuntelin tuossa viikko pari takaperin. Yllätyksekseni sehän olikin ihan mainio.

    Enpä muista kuunnelleeni Hostia. Pitänee kait etsiä jostain mielenkiinnon vuoksi.

    Äänestä

  • One Second, Host, Symbol of Life ja Paradise Lost albumit ovat minulle ne rakkaimmat. Omistan kyllä Icon ja Draconian Times levytkin, mutta jättävät pääosiltaan aika kylmäksi. Makuasioita, mutta nuo neljä ovat kyllä aika hienoa kitaravetoista Depeche Modea goottiasenteella. Hienoja levyjä. Paljon hyviä biisejä. Parasta Lostia. Requiem on taas hieman liian heviä muodostuakseen klassikoksi, toisin kuin nuo neljä albumia.

    Äänestä

Kova olet neuvomaan muita asioissa, mutta Paradise Lost ei ole goottimusaa.

Äänestä
  • Juu, ei ole Paradise Lost TROOJÖÖTTIÄ. Mutta osa tuotannosta on sitä goottirockia ja syntsapoppia. Otappa FrozenCorpse asioista selvää ennenkuin avaat sen suusi, muuten vajoat samalle tasolle kuin nämä "SE EI OLE GOOTTIA" huutelijat, joista jotakin taisit valitella tässä taannoin.

    Äänestä

  • Olenko neuvonut muita siitä mikä on goottia ja mikä ei? Ei helvetti mua vaan jaksaa huvittaa tuo lapsellisuus. Minusta jokainen saa itse määrittää sen mikä on mitäkin. Mielipiteitä on monia ja pitääkin olla.

    Henkilökohtaisesti pidän kahta edellä mainittua levyä goottimetallina. Jos joku on toista mieltä niin olkoon. Kategorioinnista voidaan olla montaa mieltä mut mun mielestä se nyt vaan menee noin. Nimenomaan tarkoitan noita kahta levyä.

    Tiedoksi. Kannattaisi muuten perehtyä asioihin ennenkuin avaa suunsa tuolla tavalla.

    Äänestä

  • Danzigi kirjoitti:

    Olenko neuvonut muita siitä mikä on goottia ja mikä ei? Ei helvetti mua vaan jaksaa huvittaa tuo lapsellisuus. Minusta jokainen saa itse määrittää sen mikä on mitäkin. Mielipiteitä on monia ja pitääkin olla.

    Henkilökohtaisesti pidän kahta edellä mainittua levyä goottimetallina. Jos joku on toista mieltä niin olkoon. Kategorioinnista voidaan olla montaa mieltä mut mun mielestä se nyt vaan menee noin. Nimenomaan tarkoitan noita kahta levyä.

    Tiedoksi. Kannattaisi muuten perehtyä asioihin ennenkuin avaa suunsa tuolla tavalla.

    Kyllä mä tiedän mistä mä puhun. Mutta kyllä One Second on vaa goottivivahteinen.

    Äänestä

  • FrozenCorpse kirjoitti:

    Kyllä mä tiedän mistä mä puhun. Mutta kyllä One Second on vaa goottivivahteinen.

    Goottimetallia vai ei? Sano kun olet asiantuntija.

    Entäs The Cure, goottia vai ei?

    Tai jos oikein aletaan miettimään, niin onko Joy Division goottia, tai New Order diskovaikutteineen.

    Koko asian miettiminen on loppujen lopuksi melkosen turhaa.

    Äänestä

  • FrozenCorpse kirjoitti:

    Kyllä mä tiedän mistä mä puhun. Mutta kyllä One Second on vaa goottivivahteinen.

    Eipä taida tyttöpieni tietää. "vivahteinen" Joopajoo..

    Äänestä

  • Danzigi kirjoitti:

    Eipä taida tyttöpieni tietää. "vivahteinen" Joopajoo..

    Tälle palstalle taitaa olla turha toivoa asiallista keskustelua koskaan. Hyvin alkoi, sitten tuli joku ja huudahti tuon maagisen lausahduksen:"Se ei ole goottia!" Ja tämän jälkeen alamäki on taattu, kuten huomaatte.

    Äänestä

  • Danzigi kirjoitti:

    Eipä taida tyttöpieni tietää. "vivahteinen" Joopajoo..

    No sanotaanko näin, että mulla ei oo mitää tarvetta puolustella kantaani. Mulle One Second on goottivivahteinen jos vaikkapa verrataan Moonspelliin. Pidä sinä mielipiteesi ja anna minun pitää omani.

    Äänestä

  • FrozenCorpse kirjoitti:

    No sanotaanko näin, että mulla ei oo mitää tarvetta puolustella kantaani. Mulle One Second on goottivivahteinen jos vaikkapa verrataan Moonspelliin. Pidä sinä mielipiteesi ja anna minun pitää omani.

    Kunhan et rupee pätemään asiantuntemuksellas ja haukkumaan muita tietämättömyydellä.

    Äänestä

  • Kuuntele One Second, Host, Symbol of Life ja Paradise Lost albumit. Mitä ne on! Helvetin hyvää musiikkia!!!!!!!!! Oli sitten goottia tai jööttiä...

    Äänestä

.........

Äänestä
  • .. aivan helvetin mielenkiintoista! Jätän nyt tämän paskan jauhamisen muille, mieluusti. Asiallista keskusteluakaan kun ei täällä näytä saavan aikaseksi.

    Voisithan vastapalveluksena kertoa lisää meille. omia näkemyksiäsi musiikista, elämästä ja kaikesta. Tai ehkä voisit valaista meitä vapaa muotoisella aiheella oi kerro lisää!, vaikutat niin mielenkiintoiselta ettei tosikaan. Munatonta meininkiä sanon minä. Varsinkin tuollaset profiilittomat(lue.munattomat) tyypit jotka aukoo päätänsä turhaan. Hohhoijaa..

    Mistähän täällä pitäisi puhua jos ei kerta musiikista?! Ei helvetti mitä meininkiä joittenki osalta.

    Kiitos.

    Äänestä

  • Danzigi kirjoitti:

    .. aivan helvetin mielenkiintoista! Jätän nyt tämän paskan jauhamisen muille, mieluusti. Asiallista keskusteluakaan kun ei täällä näytä saavan aikaseksi.

    Voisithan vastapalveluksena kertoa lisää meille. omia näkemyksiäsi musiikista, elämästä ja kaikesta. Tai ehkä voisit valaista meitä vapaa muotoisella aiheella oi kerro lisää!, vaikutat niin mielenkiintoiselta ettei tosikaan. Munatonta meininkiä sanon minä. Varsinkin tuollaset profiilittomat(lue.munattomat) tyypit jotka aukoo päätänsä turhaan. Hohhoijaa..

    Mistähän täällä pitäisi puhua jos ei kerta musiikista?! Ei helvetti mitä meininkiä joittenki osalta.

    Kiitos.

    Joo on aika munatonta ku ei oo omaa suoli24-nimimerkkiä...ihan kuin muutakaan elämää ei olisi! Näkemykseni elämästä ja musiikista on seuraava:

    Jokaisen pitää elämässään urheilla, joko kilpailu- tai amatööritasolla, tai sitten kuntoilla. Jokaisen miehen on osattava jokin itsepuolustuslaji ja vastaavasti naisella pitää olla tiukka peppu.
    Kuuntelen erilaista musiikkia, mutta olen pysynyt kaukana gootista, saatanaörinästä, räpistä, sekä vielä kerran gootista. Pidän saatananpalvojia idiootteina. Alkoholinkäyttö on vähentynyt radikaalisti, nykyään tunnen olevani muita parempi kun en juo ja urheilen.

    Kelpaako?

    Äänestä

  • sun kaa kirjoitti:

    Taitaa vähän yleissivistyksessä uupua, kun tunnut kuvittelevan, että saatananpalvojilla ja gooteilla on jotain yhteistä? Trollaaminen on taitolaji. Sinusta ei siihen ole.

    ..että mitä helvettiä sä täällä teet? Jos kerta inhoot kaikkea gootteihin liittyvää. Ja mitä helvettiä, saatanaörinää? Saatananpalvontaa?! Mitä sä oikein oot katsonu? Mistä olet saanut tälläisen kuvitelman päähäsi?

    "Nykyään tunnen olevani parempi kun en juo ja urheilen" Miksi minusta tuntuu siltä et sä oot nyt eksyny HIEMAN väärälle kanavalle. Pitäisköhän sun keskustella näistä omista arvoistas jossain ihan muualla.

    Ja joo, kyllä tuo vastauksesi kelpasi. Tulipahan asia jos toinenkin selväksi.

    Itse oon kuunnellut goottirockiia 80-luvun alusta alkaen. En kuitenkaan ymmärrä mitä vittua jollakin trollaamisella on minkään vitun asian kanssa mitään vitun tekemistä!
    Urheilen ihan perkeleesti enkä juo mitenkään kovasti viinaa. Mutta silti goottirock on aina lähellä sydäntäni.(Kuten kaikki muukin hyvä musiikki.) Trollit ja trollaaminen, antakaa mun nauraa, mitä vitun urpoilua...

    Äänestä

  • typerä... kirjoitti:

    Taitaa vähän yleissivistyksessä uupua, kun tunnut kuvittelevan, että saatananpalvojilla ja gooteilla on jotain yhteistä? Trollaaminen on taitolaji. Sinusta ei siihen ole.

    Trollit ja trollailu? Ootko sekaisin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Danzigi kirjoitti:

Pitkästä aikaa kuuntelin Paradise Lostia ja ai että kuulostikin mainiolta. Varsinkin tuo Draconian times. Samaten kyllä One Second. Ai ai.. pitääpä taas ryhtyä luukuttamaan tätä.

Suosittelen myös niille jotka tähän ei ole vielä tutustunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu