Olen hieman ymmälläni miesystäväni elkeistä: viime kesänä hän lähetti minulle kauniina kesäiltana tekstarin: rakastan sinua, jopa niin paljon että olen valmis jakamaan loppuelämäni kanssasi.
En vastannut viestiin muuta kuin kiitos ja hyvää yötä, koska se tuli niin myöhään ja pienen riidan jälkeen. Myöhemmin mies kuitenkin oli loukkaantunut, kun ei saanut kunnon vastausta.
Mietin sitten asiaa ja mietittyäni totesin kasvotusten, että oliko se kosinta ja jos oli niin minusta olisi ihana mennä kihloihin! -tyrmistyin, kun ylkä siihen, että ei ole ajatellut kihlausta ja periaatteessa ei arvosta avioliittoakaan. Mutta voisi kyllä ostaa minulle sormuksen kunhan on sopiva hetki.
Miten tällaiseen tulisi suhtautua? Olen aika loukkaantunut etten kelpaakaan viralliseksi morsioksi ja myöhemmin puolisoksi. Mies on yli 40 vuotias eikä ole aiemmin ollut kihloissa tai naimisissa, minä sen sijaan olen ollut.
Odottaako vai luopuako unelmistaan? -haluan ehdottomasti sitoutua elämäni mieheen virallisesti.
En vastannut viestiin muuta kuin kiitos ja hyvää yötä, koska se tuli niin myöhään ja pienen riidan jälkeen. Myöhemmin mies kuitenkin oli loukkaantunut, kun ei saanut kunnon vastausta.
Mietin sitten asiaa ja mietittyäni totesin kasvotusten, että oliko se kosinta ja jos oli niin minusta olisi ihana mennä kihloihin! -tyrmistyin, kun ylkä siihen, että ei ole ajatellut kihlausta ja periaatteessa ei arvosta avioliittoakaan. Mutta voisi kyllä ostaa minulle sormuksen kunhan on sopiva hetki.
Miten tällaiseen tulisi suhtautua? Olen aika loukkaantunut etten kelpaakaan viralliseksi morsioksi ja myöhemmin puolisoksi. Mies on yli 40 vuotias eikä ole aiemmin ollut kihloissa tai naimisissa, minä sen sijaan olen ollut.
Odottaako vai luopuako unelmistaan? -haluan ehdottomasti sitoutua elämäni mieheen virallisesti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minkä takia niin monet naiset odottavat automaattisesti, että nykymies haluaa naimisiin, kun näyttää siltä, että vielä kolmi-nelikymmpiset miehet ovat ihan vastuuta pakoilevia lapsia henkisesti?
Minkä vuoksi seurustelukumppani otetaan vaan kevyin perustein? Eiks seurustelun alkuvaiheeseen jo kuulu se, että puhutaan siitä, mikä on kummankin ajatus parisuhteesta ja tulevasta mahdollisesta avioitumisesta tai perheestä? Nämähän ovat kaikkein tärkeimpiä asioita.
Jos taas mennään nykymuodin mukaisesti, eli lähdetään toisen matkaan "katotaan ny miten tässä huvittais jatkos" -asenteella, niin mielestäni ei ole mitään syytä tai oikeutta loukkaantua tuollaisesta.
Seurustelun alkuvaiheessa puhutaan, millä mielellä ollaan liikkeellä.
Puhumista enemmän. Ei tarvitse arvailla.
En mä viidentoista avliittovuoden, eron ja viiden vuoden yksinoln jälkeen olisi osannut nykyiselle miehelleni heti alkumetreillä sanoa millä mielellä olen liikkeellä.
Ihminenhän muuttuu koko ajan ja suhde elää. Ympäristötekijät ja elämäntilanteet muuttuvat.
Jos alussa lähdet "kevein perustein" voi perusteet muuttua vähemmän keveiksi jonkin ajan kuluttua.
En voisi vieläkään sanoa miehelle että nyt olen varma sillä kokemuksesta olen oppinut että näin ei ole ehkä huomenna.
Nautin nyt ja tässä hetkessä tuon miehen kanssa olemisesta ja tiedän miltä minusta nyt tuntuu.
Sitoutuminen on tunne omassa itsessä ja halu olla sitoutunut. Ei sormus eikä puheet.
Viime kesästä on kulunut kauan aikaa. Miehelle selvästi riittää se, mitä teillä nyt on.
Jos sinä haluat enemmän ja miehesi on yhä sitä mieltä, ettei halua avioitua, niin katsele itsellesi uusi mies.
Aika huonosti viestintä pelaa teidän välillä, jos tuota asiaa ei ole voinut ottaa puheeksi vieläkään. Hyvä ihminen, KYSY muina miehinä, vaikka vitsin varjolla!!
Kiitos kommenteista! -sain tarpeekseni arvailuista ja otin asian puheeksi. En saanut kyllä ihan mieleistäni vastausta: hänellä on käsitys, että avioliitot ovat pääasiassa onnettomia: kihlauskaan ei käy, koska hän liittää sen avioliittolupaukseen.
Sain asiasta jopa pienen itkuraivarin; lopputulos oli, että viiden vuoden päästä voisi mennä, koska silloin aikaisintaan voisi hänen mielestään muuttaa yhteen (lapset kasvaneet).
Onkohan bluffia? -eikö aito rakkaus halua sitoutua?
sinun vedätyksestä.
viiden vuoden päästä! Jos haluat todellista sitoutumista, aikamoisen riskin otat jäämällä odottamaan vuosi toisensa perään!
Kummallista, että naiset nykyäänkin alistuvat miehen päätäntävaltaan parisuhteen laadusta ja sitoutumisasteesta...
Mielestäni ( ja kokemuksestani) aito rakkaus nimenomaan haluaa sitoutua!
Purinmme kihlauksen mieheni kanssa 2v sitten. Olemme olleet kuitenkin yhdessä ja on ollut ihanaa. Meidän piti eilen pujottaa sormukset takaisin (päivämäärä on alkuperäinen) ja mennä vihille syksyllä. Eipä mies ottanut kuuleviin korviinsa ja nyt kyynelehtien mietin, miten vastaan hänen kieltäytymiseensä. Sopimusrikko/lupauksen pettäminen..... vastausta kysymykseen "Miksi?" en eilen saanut....
On niitä parempiakin tarjolla.
Kokeiles lapsetonta poikamiestä ensikerralla.
Tuohan on totta! Jos katsoo tilastoja niin avioliitot ovat pääasiassa onnettomia!
Minun mykyinen miesystäväni on ollut naimississa mutta minä en ole ollut. Joskus heikkona hetkellä sanon että olisin halukas menemään naimisiin niin mies vastaa että hän on kerran ollut ja tietää että se ei tee onnellisemmaksi. Hän on nyt onnellinen minun kanssani. Hän kyllä sanoo myös ymmärtävänsä minua sillä olenhan nainen ja hääunelmointi on ymärrettävää ja mies sanoo että jos se on maailman tärkein juttu toki hän vie minut vihille jotta saan sen kokemuksen =)
En epäile yhtään hänen rakkauttaan minua kohtaan mennään tai ei naimisiin.
Ei se avioliitto yksistään kenenkään suhdetta varmaan onnettomaksi tee! Jos suhde ei toimi, se ei toimi oli naimisissa tai ei? Me olimme 8 v yhdessä ja nyt 4 naimisissa ja ihan samanlaista on kuin ennenkin. Tai ehkä olemme jopa vähän onnellisempia! Viiden vuoden päästä voisi muuttaa yhteen? Hmm... ettei vaan olisi kuitenkin jokin sitoutumiskammo? Sitä on helppo keksiä tekosyitä.
tilastot syntyisi avoeroista ja ihan parisuhde-eroista? Itse suhtaudun tohon avioliittopelkoon vähän ennakkoluulolla. Miksi yhtäkkiä se avioliitto parisuhteesta huonon tekisi? Kyllä ne syyt taitaa muissa asioissa olla ja ne voi tulla vastaan myös avoliitoissa ja seurustelusuhteissa.
Nimm. onnettomia seurustelusuhteita takana
Itse sanoin joskus seurustelun alkumetreillä miehelle, että sitten kun olen raskaana, minun kanssani ei sitten enää tarvitse mennä naimisiin, vaan jatkan siitä sitten ihan yksin, kiitos. Minua ei tarvitse lapsen takia naida. Jos en itsenäni kiinnosta, niin asiaa ei voi auttaa.
Mies kosi kolmen kuukauden päästä, menimme naimisiin vuoden päästä, ja sitä lasta saimme odottaa 14 vuoden ajan. Nyt lapsia on kolme ja nuorin poika on kahden vuoden ikäinen.
Nyt kun asiaa jälkikäteen ajattelen, niin tulin dumpanneeksi seurustelukuppaneja silloin nuorempana siinä puolenvuoden hujakoilla jos ei suhde edennyt, ei sitä ollut syytä jatkaakkaan. Ja osan dumppasin siitä huolimatta vaikka mies olisikin kosinut (3 kpl) koskapa pidin heitä väärinä valintoina minulle.
Ikinä en olis alkanut määräajattomaan avoliittoon, kotitalouskoneeksi kellekkään miehelle. Ei, ei ja ei.
Myös avioehto löytyy meiltä, Se tehtiin tosin vasta 6 vuotta avioliiton jälkeen. (suojaamassa perintöäni, ja omaisuuttani, pyynnöstäni) Emmekä pidä sitä milläänlailla avioliittoa heikentävänä asiana.
Eikö olisi pahempi asia, että hän ei haluaisi kanssasi naimisiin, koska arvostaa avioliittoa? Että et kelpaisi niin hienoon asiaan kuin aviovaimoksi. Nythän miehesi ei arvosta avioliittoa (toisin kuin sinä) ja ei halua siksi naimisiin. Sillä ei siis välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi? Toinen juttu, jos hän haluaa naimisiin, mutta ei sinun kanssasi! Voisit tietysti kysyä, että mitäs parempaa pelkässä sormuksessa sitten on? Miksi hän ei arvosta avioliittoa, mutta voisi "sormustaa" sinut?