Rotanmyrkky pois marketeista

Kaikkihan tiedämme liikkeellä olevista koiranmyrkyttäjistä

http://www.adressit.com/rotanmyrkky_luvanvaraiseksi
4667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turhaan rottia tapetaan, ei niistä haittaa ole.

Verrataanpa rottaa vaikka oravaan ja kärppään. Minun asuntooni on tullut monta kertaa orava ja kerran kärppä, mutta ei koskaan rotta. Monta kertää olen löytänyt varastostani kasan kotihiiriä ja myyriä, jotka ovat tuskin minkään muun jäljiltä kuin kärpän tai lumikon. Rotan sen sijaan en ole todennut aiheuttavan minulle mitään vahinkoa.

Orava on aiheuttanut linnunpöntöissäni paljon poikas- ja munatuhoja, mutta rotta ei ainuttakaan. Orava on purrut tuntemiani ihmisiä muutaman kerran, mutta rotta ei ole uskaltautunut kertaakaan edes kosketusetäisyydelle.

Rotta on >>siisti>> eläin, sillä se siivoaa kaduilta ja muualta ympäristöstä ihmisten ruuantähteet.

Vaikka täällä minun lähistölläni asustelee paljon enemmän rottia kuin oravia ja kärppiä, rotasta on paljon vähemmän haittaa kuin kärpästa ja oravasta.

Lisäksi rotat houkuttelevat tänne pienpetoja komeiksi bongauskohteiksi. Helsinkiinkin on tullut huuhkajia oikein keskustoihin asti rottien houkuttelemina. Joten hesalaiset saavat kiittää rottia komeista huuhkajistaan.

Äänestä
  • Kyllä noita rottia saa puolestani hävittää, koska kyllä ne tuhojaan tekevät.
    Varsinkin maatiloilla rotista voi muodostua jopa melkoinen ongelma, jos niitä ei hävitetä.

    Mutta se, onko rotanmyrkky tähän oikea tapa, on taas toinen kysymys.

    Äänestä

Mutta mikä mahtaisi olla hyöty kieltää YKSI mahdollinen myrkky, kun tarjolle jää kuitenkin lukuisia, vapaasti saatavilla olevia aineita, joilla pystyy halutessaan koiria myrkyttämään?

Äänestä
  • Ketunmyrkyllä kateelliset myrkyttivät hyviä koiria. Onneksi myrkky kiellettiin, mutta Venäjältä nykyisin tuodaan salaa. Kyllä jonkinlainen kotrolli on tarpeen, ettei huolimattomalla tai tahallisella käytöllä tehdä vakinkoa. Varmasti on paljon paikkoja maatalouden ja ruokateollisuuden piirissä, missä rotat pitää hävittää, mutta se työ on ammattiosaajien hommaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Adressi kirjoitti:

Kaikkihan tiedämme liikkeellä olevista koiranmyrkyttäjistä

http://www.adressit.com/rotanmyrkky_luvanvaraiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu