Vertailua palvelusta

Soneran entisenä asiakkaana ja nykyisen Ainan asiakkaana olen saanut vertailupohjaa hieman.
Seuraavassa linkissä hieman pohjaa avaukseeni.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6665764

Noin kuukausi sitten tein vikailmoituksen Ainalle laajakaistan katkeiluista. Tässä on jo heti ensimmäinen ero eli soitto oli ilmainen kun Soneralla vioista ilmoittaminenkin maksaa.
Vikailmoituksen vastaanottaja tarkisti heti linjan ja totesi että virheitä on. Työmääräys meni eteenpäin ja parin päivän päästä asentaja soitti ja ilmoitti että vika oli kytkentäaseman kortilla. Samalla hän ilmoitti että mittausten mukaan lankalinja kytkentäasemalta talolle on huono ja kehoitti tekemään uuden vikailmoituksen jos linja rupeaa uudelleen katkeileen.

Vika ilmaantuikin uudelleen ja tänään tein uuden vikailmoituksen eikä ollut minkäänlaisia jonossa odottamisia. Asia oli yksinkertaisen helppo ja vikailmoituksen vastaanottaja sanoi että hän laittaa linja-asentajat asialle. Siinä ei sen enempää selitelty vaan ruvettiin heti toimeen eikä ruveta vihjailemaan että vika on mahdollisesti käyttäjässä.

Kerroin samalla että linja on usein kokenut kovia ja puita on kaatunut lankojen päälle monet kerrat.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kuusikaat.JPG

Suora salamanisku on katkaissut linjan ainakin kaksi kertaa.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kaapeli.jpg
Tolpan suojahattukin lensi iskun voimasta pois vaikka salama iski tolpan välin verran kauemmaksi.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/suojus.jpg

Kerran on rattijuopon ojaan ajama auto syttynyt tuleen ja tuli vaurioitti puhelinlinjan lisäksi myös sähkökaapelia.
Yhden kerran linja on korjattu huonon korjausliitoksen kohdalta joka päästi sateella veden jatkoskohtaan ja aiheutti häiriöitä.

Nyt vain odottelen koska ryhtyvät vaihtamaan kaapelia. Sonerahan ei lankoja korjaile/vaihtele vaan poistaa ne. Soneralle tuntuu olevan kaikki mahdotonta mutta laskuttaminen tuntuu onnistuvan joka asiasta.
101130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
Aloittaja

Vian etsiminen alkoi nopeasti eli vain yksi työpäivä välissä. Varsinainen ongelman aiheuttaja ei vielä kuitenkaan löytynyt ja työ jatkuu huomenna 13.8
Asentaja mittasi sisältä linjan maakaapelia pitkin viimeiselle tolpalle sekä tolpalta kytkentäasemalle ja virheitä linjassa välillä löytyi ja välillä taas ei. Vielä ei ole pois suljettu mahdollinen vika maakaapelissa joka siis tulee viimeiseltä tolpalta talolle.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/tolp.JPG

Asentaja kertoi töitä tehdessään koko ajan miten homma etenee ja näytti ja valisti myös mittarin toimintaa. Hyvää ja nopeata palvelua jota ei voinu Soneralta koskaan saada. Vian etsintä siis jatkuu huomenna.

Äänestä
  • Aloittaja

    Asentaja kävi koko linjan läpi kytkentäasemalta talolle ja vaihtoi jatkokset uusiin. Uutta kaapelia tuli n. 200 metrin matkalta josta myös kaapelitutka ilmoitti suurimmat virheetkin.
    http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kaapvaih.JPG

    Tuon toimenpiteen jälkeen mittaukset näytti linjan olevan virheetön.
    Soneralta tuskin olisi voinut odottaa samaa vaan langat olisi revitty pois ja ehdotettu tilalle hidasta mokkulaa tai sitten olla kokonaan ilman.

    Äänestä

  • UPDATE_5195186 kirjoitti:

    Soneran asentaja ei korjannut maassa ja ilmassa loppumatkan kulkevaa kaapelia

    Kävi asentamassa 450 lankattoman pienellä piiska-antennilla

    Suunta-antenni piti laittaa että pelasi lehden tultua puuhun

    Vakuutus mies naapuri oli kokeillut ja sanoi ettei hänelle riittäisi yhdeytenä

    Kun on 2/512 yhteys ja keskus lähellä ADSL yhteys ja PURKU-UHKA luvassa

    Aina on ilmeisesti paikallinen puhelinyhtiö joka omistaa kyseiset langat, ei Sonera?
    Sonera ei niitä korjaa jos ei omista, kuka sitä toisten linjoja korjaisi

    Äänestä

  • vertailu kirjoitti:

    Aina on ilmeisesti paikallinen puhelinyhtiö joka omistaa kyseiset langat, ei Sonera?
    Sonera ei niitä korjaa jos ei omista, kuka sitä toisten linjoja korjaisi

    Ainacomin monopoli hämeen verkoissa estää terveen laajakaistakilpailun, asiakaspalvelussa auotaan päätä ja vihjaillaan, että ollaan naapurin modeemilla liitenteessä ku yhteys ei toimi. Pleikkari ei DNS-virheen vuoksi toimi ja kun aikani sitä selitin, ni huoltomies meinasi, että on "pienen piirin" tiedossa. Seuraavana päivänä ilmoitettiin asian olevan kunossa, mutta paskat.

    Vaihdoin 3G mokkulaan Soneralta ja nurin on osassa Hämettä sekin, jotta edgellä mennään. Hyvittivät Soneralta kuukausimaksun ku ei homma pelaa, sitäkään ei Ainalta olisi saanut.

    En suosittele Ainagroupin palveluja vain pelkästään ylimielisen asiakaspalvelun takia, tai senkään, että jos verkossa on häiriötä, niin paras neuvo on, että on modeemista kaapelivalon polttimo palanut.

    Äänestä

  • Molemmat kokeiltu kirjoitti:

    Suomen suurinta lankaverkonomistajaa

    Vilikaseppas tilannetta altavastaajan puolelta
    En haluais olla heidän housuissaan kehumassa hyvällä palvelulla ?
    Tämä on tulos johtamisen töppäilyistä ja pohjattomasta ahneudesta ?

    http://www5.sonera.fi/keskustele/viewforum.php?

    f=86http://keskustelu.suomi24.fi/node/8351200

    Äänestä

  • Aloittaja

    Molemmat kokeiltu kirjoitti:

    Ainacomin monopoli hämeen verkoissa estää terveen laajakaistakilpailun, asiakaspalvelussa auotaan päätä ja vihjaillaan, että ollaan naapurin modeemilla liitenteessä ku yhteys ei toimi. Pleikkari ei DNS-virheen vuoksi toimi ja kun aikani sitä selitin, ni huoltomies meinasi, että on "pienen piirin" tiedossa. Seuraavana päivänä ilmoitettiin asian olevan kunossa, mutta paskat.

    Vaihdoin 3G mokkulaan Soneralta ja nurin on osassa Hämettä sekin, jotta edgellä mennään. Hyvittivät Soneralta kuukausimaksun ku ei homma pelaa, sitäkään ei Ainalta olisi saanut.

    En suosittele Ainagroupin palveluja vain pelkästään ylimielisen asiakaspalvelun takia, tai senkään, että jos verkossa on häiriötä, niin paras neuvo on, että on modeemista kaapelivalon polttimo palanut.

    Taitaa olla omia juttujasi nuo. Itse olen saanut ystävällistä palvelua Ainalta. Tiedätkös sitä että Aina ja Sonera oli yhteistyössä muutaman vuoden. Olin silloion Soneran asiakkaana mutta ongelmien ilmetessä asiakaspalveluun oli vaikea saada yhteyttä kun vastaavasti Ainalta vastataan nopeasti.

    Kun ilmoitin ilmaiseen vikapalveluun Ainalle niin asentaja soitti kun aloitti työn. Muutaman tunnin päästä asentaja tuli pihalleni ja mittaili kaapeleita myös talon sisällä ja samalla kertoi lukemien arvoista ilman että edes utelin niitä.

    Huvittaa vieläkin se kun halusin lopettaa Soneran laajakaistan käytön ja Hämeenlinnan "asiakaspalvelupisteen" henkilö sanoi että se ei onnistu täällä vaan täytyy soittaa maksulliseen soneran palvelunumeroon jonka kautta lopettaminen onnistuu.

    Itselläni on muuten Elisan mokkula varayhteytenä ukkosten varalle ja toimii hyvin 3G alueella
    http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/mok.jpg

    Äänestä

  • Aloittaja

    vertailu kirjoitti:

    Aina on ilmeisesti paikallinen puhelinyhtiö joka omistaa kyseiset langat, ei Sonera?
    Sonera ei niitä korjaa jos ei omista, kuka sitä toisten linjoja korjaisi

    Aina omistaa tosiaan paikallisen verkon jota on myös valmis pitämään kunnossa. Sonera on purkamassa omia lankojaan välittämättä siitä saako ihmiset vastaavaa tilalle.
    Sonera on tullut kalliiksi kansalle ja riisto jatkuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lämmittäjä kirjoitti:

    Soneran asentaja ei korjannut maassa ja ilmassa loppumatkan kulkevaa kaapelia

    Kävi asentamassa 450 lankattoman pienellä piiska-antennilla

    Suunta-antenni piti laittaa että pelasi lehden tultua puuhun

    Vakuutus mies naapuri oli kokeillut ja sanoi ettei hänelle riittäisi yhdeytenä

    Kun on 2/512 yhteys ja keskus lähellä ADSL yhteys ja PURKU-UHKA luvassa

    Sonera yhtiönä pitäisi purkaa ja jakaa se paikallisille firmoille niin alkaisi taas homma toimiin.

    Äänestä

Ainacom-palvelut ovat syvältä p e r s e e s t ä

Asiakaspalvelu on v i t t u m a i s t a

Laskutusepäselvyyksiä ei oikaista ja liittymä pätkii kesät talvet!

AINA kannattaa rahastaa......

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5195186 kirjoitti:

Soneran entisenä asiakkaana ja nykyisen Ainan asiakkaana olen saanut vertailupohjaa hieman.
Seuraavassa linkissä hieman pohjaa avaukseeni.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6665764

Noin kuukausi sitten tein vikailmoituksen Ainalle laajakaistan katkeiluista. Tässä on jo heti ensimmäinen ero eli soitto oli ilmainen kun Soneralla vioista ilmoittaminenkin maksaa.
Vikailmoituksen vastaanottaja tarkisti heti linjan ja totesi että virheitä on. Työmääräys meni eteenpäin ja parin päivän päästä asentaja soitti ja ilmoitti että vika oli kytkentäaseman kortilla. Samalla hän ilmoitti että mittausten mukaan lankalinja kytkentäasemalta talolle on huono ja kehoitti tekemään uuden vikailmoituksen jos linja rupeaa uudelleen katkeileen.

Vika ilmaantuikin uudelleen ja tänään tein uuden vikailmoituksen eikä ollut minkäänlaisia jonossa odottamisia. Asia oli yksinkertaisen helppo ja vikailmoituksen vastaanottaja sanoi että hän laittaa linja-asentajat asialle. Siinä ei sen enempää selitelty vaan ruvettiin heti toimeen eikä ruveta vihjailemaan että vika on mahdollisesti käyttäjässä.

Kerroin samalla että linja on usein kokenut kovia ja puita on kaatunut lankojen päälle monet kerrat.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kuusikaat.JPG

Suora salamanisku on katkaissut linjan ainakin kaksi kertaa.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kaapeli.jpg
Tolpan suojahattukin lensi iskun voimasta pois vaikka salama iski tolpan välin verran kauemmaksi.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/suojus.jpg

Kerran on rattijuopon ojaan ajama auto syttynyt tuleen ja tuli vaurioitti puhelinlinjan lisäksi myös sähkökaapelia.
Yhden kerran linja on korjattu huonon korjausliitoksen kohdalta joka päästi sateella veden jatkoskohtaan ja aiheutti häiriöitä.

Nyt vain odottelen koska ryhtyvät vaihtamaan kaapelia. Sonerahan ei lankoja korjaile/vaihtele vaan poistaa ne. Soneralle tuntuu olevan kaikki mahdotonta mutta laskuttaminen tuntuu onnistuvan joka asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu