Maaliskuússa Balille ja ehkä Lombokille

Voi tätä valinnan vaikeutta..Ihanaa kun on mistä valita, ja kaikki kuulostaa yhtä kiehtovalta, mutta toisaalta stressiä pukkaa kun lomasuunnitelma koko ajan muuttuu.. :-)
Nyt kuitenkin olemme funtsineet, että Ensin Malesiassa Kuala Lumpurissa (jonne meillä on lennot) vietetään joitain päiviä, mutta sitten suunnaksi Bali ja myös Löombokin saaret.
Nyt saa heittää omia kokemuksia kehiin, jos siis olet löytänyt esimerkksi kivan hotellin, niin please kerro lisää.
Meitä on kolme, minä ja mieheni , ja kohta 6 v tyttäremme.Hotelli saisi olla noin 4-5 tähden, eli laadukas ,mutta ei tarvitse oll öky..Uima-allasalue olis aika ehdoton, ja muutenkin se yleinen viihtyisyys, ja että olisi hyvä aamiainen.
Kertokaahan siis omia lemppareitanne.
Jotain olen tsekkaillut asiaroomsin sivujen kautta, ja oon myös lukenut thaiklupin majoitusmuitiota, mutta aina toisten omat kokemukset on kullan arvoisia.
Balilla olen ajatellut että Nusa Duan alue kuulostaa kivalta, tai Lovina..mielipiteitä?
Kiitos jo etukäteen!
0491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


CarFioKuu kirjoitti:

Voi tätä valinnan vaikeutta..Ihanaa kun on mistä valita, ja kaikki kuulostaa yhtä kiehtovalta, mutta toisaalta stressiä pukkaa kun lomasuunnitelma koko ajan muuttuu.. :-)
Nyt kuitenkin olemme funtsineet, että Ensin Malesiassa Kuala Lumpurissa (jonne meillä on lennot) vietetään joitain päiviä, mutta sitten suunnaksi Bali ja myös Löombokin saaret.
Nyt saa heittää omia kokemuksia kehiin, jos siis olet löytänyt esimerkksi kivan hotellin, niin please kerro lisää.
Meitä on kolme, minä ja mieheni , ja kohta 6 v tyttäremme.Hotelli saisi olla noin 4-5 tähden, eli laadukas ,mutta ei tarvitse oll öky..Uima-allasalue olis aika ehdoton, ja muutenkin se yleinen viihtyisyys, ja että olisi hyvä aamiainen.
Kertokaahan siis omia lemppareitanne.
Jotain olen tsekkaillut asiaroomsin sivujen kautta, ja oon myös lukenut thaiklupin majoitusmuitiota, mutta aina toisten omat kokemukset on kullan arvoisia.
Balilla olen ajatellut että Nusa Duan alue kuulostaa kivalta, tai Lovina..mielipiteitä?
Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu