Pelottaa

Heräsin päivällä (teen yötyötä) kauhun hetkeen, koska pissasin alleni ensimmäisen kerran yli kolmeen kymmeneen vuoteen. Viimeksi niin kävi joskus ennen kouluikää. Nyt pelottaa aivan sairaasti mennä nukkumaan aamulla töistä päästyäni. Olin nukkumaan mennessäni melko väsynyt ja nukuin tosi sikeästi. Näin myös "sopivaa" unta ja niinhän sitä holahti tulla melkein kaikki sänkyyn. Pyykkiä sai alkaa pestä heti herättyään ja tietysti mieskin vielä suutuspäissään myöhemmin naljaili asiasta lasten (teini-ikäisten) kuullen. Nyt hirvittää aamu ja nukkumaan meneminen. Pitää varmaan laittaa kello soimaan parin tunnin välein wc-reissuja varten.

Vuosien varrella on ollut monasti läheltä piti-tilanteita ja aina olen nähnyt unta vessassa olemisesta. Vessaunia näen varmaankin keskimäärin viikottain. Nyt olen miehelle todella loukkaantunut hänen naljailustaan ja nukkumaan meno hirvittää aina vain enemmän. Pitää kai mennä jatkossa vierassohvalle nukkumaan ja kääriytyä muoviin. Tuleeko tästä nyt loppuelämän vaiva ja mihinkään vieraaseen paikkaan en ainakaan uskalla mennä nukkumaan. Stressaa koko tilanne aivan sietämättömästi. Mitään erityistä ei elämässäni ole tapahtunut (stressiä, fyysisiä vammoja tms.), joka tämän tilanteen laukaisi.
1562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sanovat viisaat, että kertaluontoisena tapauksena ei ole mitenkään huolestumista vaativa eikä myöskään kovin harvinaista. Mikäli toistuu useammin on tietenkin hyvä käydä puhumassa lääkärille. Lääkehoitoa löytyy tämmöiseenkin vaivaan. Jos veikkaus pitäisi heittää, niin elimistösi ADH-eritys ei toimi tarkoituksenmukaisesti kun nukut päivällä. Taas yksi vuorotyön kääntöpuolia...

Mikäli nukkumaan meno kovin pelottaa ja stressaa, kannattaa laittaa housuun jonkunlainen suoja (Tena lady/tena pantsit/vaippa). Jos vahinko sattuu käymään uudestaan, ei peti kastu ja voit sen puolesta nukkua yösi (tai päiväsi) rauhassa etkä sen vuoksi kärsi unen ja levon puutteesta. Jättää hänet sitten pois jos ei tarvetta enää ilmene.

Puolisosi reaktio tuntuu kovin epäaikuismaiselta ja ilkeältä. Sinulla on täysi oikeus olla loukkaantunut.

Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jiitu kirjoitti:

Heräsin päivällä (teen yötyötä) kauhun hetkeen, koska pissasin alleni ensimmäisen kerran yli kolmeen kymmeneen vuoteen. Viimeksi niin kävi joskus ennen kouluikää. Nyt pelottaa aivan sairaasti mennä nukkumaan aamulla töistä päästyäni. Olin nukkumaan mennessäni melko väsynyt ja nukuin tosi sikeästi. Näin myös "sopivaa" unta ja niinhän sitä holahti tulla melkein kaikki sänkyyn. Pyykkiä sai alkaa pestä heti herättyään ja tietysti mieskin vielä suutuspäissään myöhemmin naljaili asiasta lasten (teini-ikäisten) kuullen. Nyt hirvittää aamu ja nukkumaan meneminen. Pitää varmaan laittaa kello soimaan parin tunnin välein wc-reissuja varten.

Vuosien varrella on ollut monasti läheltä piti-tilanteita ja aina olen nähnyt unta vessassa olemisesta. Vessaunia näen varmaankin keskimäärin viikottain. Nyt olen miehelle todella loukkaantunut hänen naljailustaan ja nukkumaan meno hirvittää aina vain enemmän. Pitää kai mennä jatkossa vierassohvalle nukkumaan ja kääriytyä muoviin. Tuleeko tästä nyt loppuelämän vaiva ja mihinkään vieraaseen paikkaan en ainakaan uskalla mennä nukkumaan. Stressaa koko tilanne aivan sietämättömästi. Mitään erityistä ei elämässäni ole tapahtunut (stressiä, fyysisiä vammoja tms.), joka tämän tilanteen laukaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu