Metsänhoitotyöt....

Mun mielestä metsänhoitotyö on parasta työtä.
Ei mikään toimistotyö tai muu sisätyö ja varsinkaan mikää pölyinen metalliverstas.
En sitä nuorempana osanut arvostaa metsänhoitotyötä, mutta parhaimpien töiden joukkoon se kuuluu.
Metsätyö on fyysisesti raskasta eli samalla saa liikuntaa, eikä tarvi mennä töiden jälkeen kuntosalille.
Metsänhoitotyö on monipuolista, vaihtelevaa ja työajat vapaampia, kuin jossain tehdas, toimisto tai palvelutyössä.
Ei aloiteta työn tekemistä pimeällä ja lopetetaan ennen kuin tulee pimeä, toisin kuin suurimmassa osassa työpaikoista eli työt aloitetaan aina samaan aikaa klo 07.00 tai nykyään jopa 06.00 mikä
on aivan alytön aika aloittaa työt, kun silloinhan uni on syvimmillään ja väsyttää eniten.

Ei ole myöskään pomo kyttäämässä, eikä usein lähimaillakaan, varsinkin jos on jonkinsortin metsätalouspalvelu yrittäjä, niin työ on täysin itsenäistä.
Myös jos omia metsiä hoitaa, niin silloin saa päättää hyvin pitkälle mitä tekee ja milloin tekee töitä.
Työhön sisältyisi taimikon hoitityötä, harvennushakkuita, puunkaatoa ja polttopuiden tekemistä.
Puiden kuljetus tapahtuu mönkijällä tai moottorikelkalla.
1771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

seurannut muutamia metsänhoitajan hommia niin voin yhtyä. Eihän ne näytä tekevän mitään! Ihmettelin vaan että maksaako tuosta seisoskelusta joku tosiaankin palkkaa? Ei näyttänyt kovinkaan raskaalta eli sitä raskaampaa puolta taitaa olla vain silloin tällöin. Onnittelut että on joku työpaikka mitä stressi ja kiire ei ole raiskannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Land rower kirjoitti:

Mun mielestä metsänhoitotyö on parasta työtä.
Ei mikään toimistotyö tai muu sisätyö ja varsinkaan mikää pölyinen metalliverstas.
En sitä nuorempana osanut arvostaa metsänhoitotyötä, mutta parhaimpien töiden joukkoon se kuuluu.
Metsätyö on fyysisesti raskasta eli samalla saa liikuntaa, eikä tarvi mennä töiden jälkeen kuntosalille.
Metsänhoitotyö on monipuolista, vaihtelevaa ja työajat vapaampia, kuin jossain tehdas, toimisto tai palvelutyössä.
Ei aloiteta työn tekemistä pimeällä ja lopetetaan ennen kuin tulee pimeä, toisin kuin suurimmassa osassa työpaikoista eli työt aloitetaan aina samaan aikaa klo 07.00 tai nykyään jopa 06.00 mikä
on aivan alytön aika aloittaa työt, kun silloinhan uni on syvimmillään ja väsyttää eniten.

Ei ole myöskään pomo kyttäämässä, eikä usein lähimaillakaan, varsinkin jos on jonkinsortin metsätalouspalvelu yrittäjä, niin työ on täysin itsenäistä.
Myös jos omia metsiä hoitaa, niin silloin saa päättää hyvin pitkälle mitä tekee ja milloin tekee töitä.
Työhön sisältyisi taimikon hoitityötä, harvennushakkuita, puunkaatoa ja polttopuiden tekemistä.
Puiden kuljetus tapahtuu mönkijällä tai moottorikelkalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu